Tuumia

Pillit ja pussit ja loru ja sen loppu.

2006-10-06T15:35:00.000+09:00

Tahtoo sanoa: tämä viime kuukausina kokoon kuivunut blogi kuolee ny. Syitä on monia, käsitellään tässä niistä jokunen.

Valmistuin viimein, 22.9.2006. Antikliimaksi, se. Gradu tuli valmiiksi viime keväänä, vika tentti oli ohitse kesäkuussa. Kesälomien takia ei ollut tuon jälkeen tiedekunnan mitäliekokouksia joissa valmistumisleimat lyödään, piti odottaa tähän asti. Odottelun takia ilmoittauduin vielä Hgin lipastoon läsnäolevaksi täksi syksyksi, mutta tammikuun jälkeen lipastotunnukset lakkaavat olemasta, ja sitä myötä myös melkein jok-ikinen tässä blogissa esiintyvä kuvalinkki. Kas kun viksusti en linkittänyt kuvia esim. iki-osoitteen kautta vaan suoraan. Ja bloggerista en osannut kaivaa esiin mitään tapaa tehdä näppärää search-and-replacea koko kokoelmaan. Tää blogi siis menee tyhmästi rikki, parin kuukauden päästä. Paitsi että kuvarikkoutumista, meinaa valmistuminen myös kai jonkinmoista virstanpylvästä (tai pitäisi ainakin kai -- vaikea kyllä uskoa että pari vuotta sitten odotin tätä kuin kuuta nousevaa, niin kovin harmaalta ja mitättömältä se tuntuu nyt). Hyvä tilaisuus kääntää uusi lehti, neh?

Lisäksi vielä syynä pussittamiseen on seuraava. Ajoittain lueskelen blogia itse, tarkistaakseni mm. menneitä päivämääriä, ja että mihinkäs aikaan vuodesta se syksy tulikaan. Jne. Tätä tehdessä.. no, näen muutakin kuin ne tarkastamani asiat. Tän blogin tarina oli että olin kauhean innostunut uudesta maasta ja uusista ihmisistä ja uudesta tutkimuksesta ja ihan kaikesta. Viime kuukausien aikana olen eleskellyt jonkinlaista aika rankkaa kahden vuoden maastamuuttokriisiä tms, enkä jaksa enää hehkuttaa. Jääkööt tämä kertomus siis tällaiseksi riemukkaaksi lomakuvaukseksi, minä pistän uuden pystyyn. Semmoisen missä olen vanha ja väsynyt ja kolmikymppinen ja ikävystynyt. :-) Eiköhän siihenkin kyllä matkakertomuksia ilmesty, Japaniin kun ollaan yhä jäämässä. Tästä enempi siellä uudessa.

Uusi blogi on vielä täysin raakile ja vaiheessa (en mä jaksa mitään uutta käliä valita, vää), mutta koska se on ollut sitä jo muutaman kuukauden ja vaihe ei näytä etenevän, linkitän sen nyt tähän kumminkin: http://ilahdus.blogspot.com/. Saa nähdä jaksaako sitäkään päivittää, mutta teoriassa vois, nyt kun ei ole tämän blogin hilpeyttä ja matkalaistunnelmataakkaa kannettavana. Katsotaan. Bloggerissa on helppo kuitenkin käliä säätää sit myöhemmin. Ja uutena juttuna, koitan solkottaa myös enklanniksi joskus, ja käyttää beta-blogspotin kivoja aihetägejä. Jee.

Terkkuja teille jotka jaksoitte lukea ja olla kiinnostuneita. Tämän blogin matka oli mulle kiva, mutta se on nyt tavallaan lopussa. Nyt pitää vaan jaksaa kehittää jotain uutta josta innostua. Heihei, tämä vaihe elämästä.

Eilen ja tänään ja muulloinkin

2006-07-12T10:28:00.000+09:00

Eilen heräsin auringon noustessa. Klo 4:40 päätti aurinko paistaa suoraan silmään, just siihen yhteen kohtaan petiä jossa on mun pää, just sitä yhtä reittiä partsin kaiteen ja avoimien verhojen läpi. Mutta oli nätti. Katsoin sen läpi ja menin takas nukkumaan. Maailma on joskus nätti.

Tänään söin heinäsirkan. Mutta se ei vielä riitä. Pitäis myös vielä saada Visio ja keksiä mitä ihmettä sitä nyt alkaisi seuraavaks tutkimaan -- jos nyt saan edes rahoitusta mistään.

Viime aikoina ollaan käyty paljon ulkona syömässä, on testailtu niitä lähiseudun izakayoja joiden ruokalistoissa on kuvia. Warawara voittaa watamin, ainakin joskus. Todettua: olutta ei kannata ottaa sitä yhtä pikkulasia koska oluen kanssa tuodaan aina pakolliset pikku snäksilautaset jotka nostavat käynnin hintaa aika hyvin, ja jotka yleensä ovat aika turhia ja/tai pahoja. Eilen: porkkana- ja daikonviipaleet ristissä ja pari kaalinpalaa, ~270 yen per annos. Kun std sapuskasta selviää kaks tyyppiä pariin tonniin, nostaa siis kolmensadan olusen ostaminen itse asiassa illan hintaa 50 rosentilla. Ja kuka nyt viunaksia haluais arki-iltana juoda muutenkaan!

Vielä kun oikeasti olisi tupakoimattomien alueet rafloissa täällä savuttomia oikeasti, mutta yleensä näyttää kin'en merkitsevän vain että siinä omassa pöydässä ei kukaan polta. Viereisessä kyllä saatetaan.

Izakayatyyppisestä syömisestä tykkään kovasti. Voi pyydellä lisää pikkuannoksia sitä mukaa kun pikkuhiljaa päättää että miten kova nälkä sitä olikaan, ja voi testailla kaikkea hauskaa. Kylmä kimchikeitto karvasmelonin kera on namia!

Mitäs muuta. Käytiin taannoin kiipeämässä feikkikivelle -- tai siis minä lusmusin ja toi toinen testasi uusia hienoja kiipeilytossujaan. Shibuyasta löytyy retkeilykauppa jolla on ihan mukava seinä. Tekstuuri on jotain aidon kiven suuntaan, vaikkakin toki liukkaampaa (ja kalkkia ei saa käyttää). Kiipeämään pääsee 700 jenillä noin 15-20 minuuttia. Hyvä paikka kokeiluun, varsinaiset kiipeilysalit kun veloittavat aika huikeita summia ja vaativat jäsenyyden. Paikasta saa tietysti myös kiipeilytarvikkeet lainaan joten kokeilun voi suorittaa hetken mielijohteesta shoppailun lomassa. Tietysti voipi hiukan häiritä että suoraan kiipeilyseinän vieressä kulkee vilkasliikenteinen katu josta yleensä keräytyy aika paljon uteliaita tuijottajia.

Telskuri

2006-07-09T20:31:00.000+09:00

Koska kaikki merkityksettömät pikkujutut on niin turhia mutta hassuja.

Katsoin salilla telkkaria. Semmoista tulee tehtyä kun lämmittelylaitteessa puurtaa ja luettavat on jääneet jonnekin ja nenun edessä soittavat he milloin mitäkin saippuaa, joka on muuten ihan yhtä tönkkönäyteltyä kuin suomalainen vastaava, ellei pahempaa, vaikkakin näissä täkäläisissä itketään ja väännetään naamaa ehkä enemmän. Yhtäkkiä sanoivat he näytöllä katakanoin notta Herusinki, ja sitten näyttivät Hietsua ja jotain. Ja sitten -- näin se meni.

Keitetään kalakeittoa. Lohta, maitoon. Tehdään lihapullia. Ja mustikkapiirakkaa. Kuvassa usein lähiotoksia ruuasta, paikalliseen tapaan. Ruuan valmistumisen jälkeen reipas, hymyävä blondityttö riemukkaasti tokaisee: "Aamiainen on katettu!" Sitten hiivitään makkariin, jossa herätetään peiton alla lymyävä mies teennäisesti hieromaan silmiään. Ja tosiaan, aamiaiseksi sitten syö hän kalakeittoa ja niitä muita. Kommenttejakin irtoaa, "Onpas paljon sipulia". Pahus etten ymmärtänyt käännöstä. Ja sitten hymyillään vielä kerta ja palataan studioyleisön pariin.

Suomikuvaa maailmalle. Shinjukussa on muuten xylitolstandi -- tai oli joskus puol vuotta sitten, evm. Voisin kyllä muuten tässä joskus tehdä kalakeittoa. Ehkä. Sen tarjoaminen tuolle puoliskolle kyllä ei ehkä aiheuttaisi hymyämistä, paitsi ivallista.

---
Se piti vielä sanomani että ruuanlaiton lomassa näytettiin tyyppien hääkuvia. Tottakai. (Myöhemmin lisättyä, kun unohtui.)

Tapahtumia

2006-07-04T21:41:00.000+09:00

Täytin sit kolkytä. On siit kyl jo aikaa. Ei tuntunut missään.

(Valehtelen.)

Mielen hataruus

2006-06-12T07:57:00.000+09:00

Miten tänne tuleekin kirjoitettua nykyään niin harvakseen? No, kevät on ollut täynnä kiirettä ja moninkertaista stressiä, valmistumisvalmistelu on tuottanut ihan liikaa sytämentykytystä ja ylläreitä, ja työntäyteistä on ollut.

Viime aikoina olen ihmetellyt hissukseen sivusta paljon sitä miten kaikkeen tottuu. Edellinen vuosi Tokiossa oli niin elävä, ja pieni Joy jatkuvasti innoissaan ihan kaikesta. Nyt jokainen päivä tuntuu samalta. Oisko tää stressioire vai harmaan kevään tulosta? Tarttenks mää enempi aurinkoa vaiko unta? Jatkuva pienimuotoinen sairastelu päällä myös, liekö syy vaiko seuraus lametukseen.

Oireet näkyvät. Asiat unohtuvat. Pikkuasiat koko ajan -- "mitäs mä taas olinkaan tekemässä". Keskittymisvaikeuksia. Isossa nuhassa ollessa jätetään aina nenäliinat kotiin. Toulouseen jäi kengät, lompakon hukkasin ensimmäistä kertaa jokunen kuukausi sitten (sain takaisin sentäs, luottokortin peruttuani), ja uudestaan viime lauantaina. Kivan metsäisen kokopäiväkävelyn jälkeen iltasella kotiin palatessa skutta-aseman veskiin jätin hänet tällä kertaa. Huomasin asian kotiasemalla, soitettiin junayhtiön palvelupuhelimeen, ja noin puolen tunnin päästä tuli tieto että löytynyt on. Luottokortti oli ehtinyt peruuntua tälläkin kertaa, oon liian nopea.

Luulisi että lauantai-illan käyttäminen lompakkonoutoon (ylimääräistä junassaistumista noin kolme tuntia) olis hiukan tyttären aivotoimintoja hätkähdyttänyt siten että osaisi pikkasen parempaa huolta pitää. Mutta ei.

Eilen sit jätin puhelimeni jonneen. Onneks aivo toimi sen verran että sain soitettua siihen kolikkopuhelimesta (en mä muista ulkoa kenenkään muun numeroakaan kuin omani) ja ehkä selvitin että kapine jäi kahvilaan, ja että menisin sen sieltä tässä lähipäivinä hakemaan. En o varma onnistuiko koskapa vastannut hentoääninen tyttö ei puhunut oikein englantia, enkä minä edelleenkään japania. Eilen asia vielä tuntui sujuneen hyvin mutta aamuviideltä tänään heräsin tietoisuuteen siitä että ihan hyvin saattoi olla että joku junassa vastasi hämmennyksissään vieressä penkillä soivaan puhelimeen, oli pihalla ja sanoi vaan että kyllä kyllä kaikkeen mitä tyyppi puhelimesta hänen korvaansa sokeltaa. Kun mulla oli se ennakkoarvaus et kaffila ois paikka jossa olin unohduksen suorittanut, ehkä vain puhuinkin asiasta vain itsekseni ja kuvittelin toiseen päähän myöntelyt ja ymmärryksen.

En jaksa edes välittää. Väsyttää.

Ens viikonloppuna synttärit. Pyöreitä. Ehkä mä oon vaan vanha ja dementoitunut. Tartteis herätä. Menis viimeinen tentti ylihuomenna viel nyt hyvin nin sais ehkä hiukan rentouduttua..

Ettei ihan valitukseksi menisi niin on se sentään hyvä olla maassa jossa oletusarvona voi sen lompsan saada rahoineen takaisin, samoin kuin kännyläisensä.

Tuliaisia

2006-05-23T14:57:00.000+09:00

Melkein unohtui. Selkä vääränä tuli toki kannettua Suomesta juttujuttuja. Vaatteita enimmäkseen, vaikkakin ne kivat kävelykengät sitten tulikin jätettyä matkan varrelle Toulouseen hotelliin. Karkkia ei niinkään jaksanut, ja tuoretta ruisleipää ei kun Suomen ja Japnin välissä oli tuo yli viikon viive. Mut korppuja sentään. Musta on ihanaa että ETY tukee meitä ulkosuomalaisiakin.

Maailmankirjat, vanhuus, maita

2006-05-21T15:56:00.000+09:00

Niin ne menevät ja laittavat Suomeen kesän heti kun meen sinne, kun täällä on satanut ja harmaillut ties mistä ties mihin asti. Eikä siinä vielä suinkaan kaikki.

Matkakuvia on jokunen.

Helsinki 2.-12.5. Yhtäkkiä siel olikin se kevät ja kesä ku täältä on puuttunut. Lämmempää, ja siel on Taivas! Sininen, ja hattarapilvet, eikä mikään kauttaaltaan harmaa tasaisuus. Paikka tuntuu suurkaupungilta, vastaantulevat tyypit on levottomia ja meluisia, tuntuu et pitää varoa ja väistellä. Ja meneväthän sitten ja polttavat ne makasiinitkii justii. Tuntuu että on elänyt pää pensaassa pitkään, perin perustellusti jopa. Tokiossa tykkäsin ammoin lomafiiliksestä, todellisuus on tuolla jossain, mä vaan teen töitä ja haikkaan. Nyt tartteis tehdä päätös että jäiskö pidempään, ei o helppo se. Kovasti tekisi mieli palata ja etsiä sitä Jotain Muuta jostain hiukan lähempää, mistä yhteydenpito Just Niihin ihmisiin olis mahdollisempaa sekä lentojen lyhyyden että aikaeron pienuuden takia. Mut näinköhän se onnistuis tämmöiseltä lusmulta joka vaan radallaan vierii. Täkäläinen rata vois ilman kummempia vaikeuksia viedä ihan hyviin asetelmiin sekin vaikkeivät lisävuodet nyt niin riemukkaita oliskaan. Ja mäneväthän he nopeammin koko ajan kun näin vanhemmaksi kasvaa.

Mut mitäpä noista vakavista. Tosielämä, oleellista ja tärkeää: Ekana päivänä söin suunnitelmien mukaan lähes-vain ruisleipää, juustoa, tomaattia. Ruisleivän möivät vielä salakavalasti epästabiilista pikkuleipomoständistä, pehmyttä ja tuoretta, ja kaikenmoisia siemeneitäkin olivat häneen lykänneet. En pahasti valittanut.

Suomen tavat ja kieli tökki kaupoissa -- mitenkäs sydämellisesti sitä sopis kiitellä, ja tulikos se ostoskori nostaa hihnalle vai ei.

Pariisi 12.-14.5. Edellinen vierailu oli teininä. Ranskankurssi meni bussimatkalle jonneen etelämpään siinä maassa, päivä aikaa Pariisis, syötiin McDonaldsissa Champs-Élyséellä, kiivettiin Eiffeltorniin. Eipä kummempaa nyt, vain vähemmän kiirettä, vältin myös riistopurilaista, torni oli vaikkakin kaukaa -- tosin se myös välkkyi. Sää ol täydellisen aurinkoinen, paitsi yhden väistämättömän sisälläolohetken. Täsmällistä optimointia.

Toulouse 14.-20.5. En yhtään hahmottanut etukäteen et herttinen, mennään etelään. Kuumuus sitten pakotti. Oli terassei ja punaista tiiltä. Konferenssi oli kans, huonolla netillä varustettu, mutta kahvitarjoiluja oli usein ja opin melkein pitämään voitaikinaleivonnaisista ilmaisena lounaankorvikkeena. Melkein.

Oikeeta lounasta syödään ainakin kaks tuntia ja illallista kolme. Ja kaikki olettaa että puhut ranskaa. Ens alkuun suusta pulahtelee sumimasenia mutta hiljalleen tottuu. Ja onhan se nyt mukavaa viettää aurinkoista aikaa ja lämmintä iltaa terassilla ruuvvan sekkaan rupatellen! Voisin tottua.

Aurinko seuraa mua, jee. Pahin konferenssijumituspäivä esitelmineen on ainoa täyspilvinen ja kolea. Muutoin etelänlomafiilikset.

Paluu. Ei kummempaa, kunhan säätöä. Taustatieto: Kotosuomes oli onkelma kortin kanssa. Visa odotti konttorissa mutta tdaa, pinkoodi olivat lähteneet Jonneen, joka tässä lie entinen osoite, josta postinohjaus joka ei tällä kertaa toiminut. ELi nostin Suomes käteistä Toulousen tarpeisiin ns. tarpeeksi. Valitettavasti kuitenkin unohdin kokonaan mm. että hotellistakin sopisi maksaa. Ei sit ollut rahaa. Nonni. Asia saatiin säädettyä hankalasti tyypeiltä lainaamalla, korvauksena piti maksaa erinäisiä hotellilaskuja jotka ei piniä vaadi, saada käteistä moista vastaan. Mutkun jätettiin se rahannosto viime tinkaan.

Toulousen lentokentän kaikki kolme rahannostoautomaattia on kaput. Kaffila ei myy matkatoverille visalla, onneks on pari euroa jälel, saa kaffit. Ei tuliaisia, ees toisen tyypin kortilla. Noooo. Sitten taxfreestä Pariisista myöhemmin...

Ykköslento on etuajassa laskeutumisen aloittamiseen saakka. Sitten hypitään, ja heilutaan, ja ratistaan, ja noustaan huonon sään takia takaisin ylös, laskeudutaan myöhässä ja loppujen lopuksi on Kiire, ja mennään jonojen ohi vaivalloisesti, ja ehditään ns. just juoksemalla jatkolentokoneeseen, joka ei sitten lähde, vaan odottaa. Kauan. Myöskin käy niin että mulle & labratyypille varattuja istumapaikkoja ei ole olemassa koska joku ensin oksensi toiselle, ja sitten joku nosti likaisen istumen jonneen josta se putosi toiselle, ja siis ei ole nyt mitään istuimia. Odotetaan. Istuimet vaihdetaan. Meidät istutetaan. Sitten joku haluaa vaihtaa istuimet toistamiseen. Odotetaan. Vaihtavat, istutaan. Mun istuin irtoaa. Laitetaan paikalleen, vaivalloisesti. Istumus taas. Parempi koittaa olla tunnustelematta että haiseeko, mutta meni joku osa paikalleen jätetystä irtaimistosta kuitenkin vaihtoon.

Matkalla ei nukuta vaan pelataan zombaten edessäolevan penkin pikkunäytöltä tietokilipailua. Aamulla sit Tokiossa väsyttää ja solkotan merciitä lentokenttähenkilökunnalle. Taivas on täydellisen harmaa vaikka saan myöhemmin kuulla että tämähän oli tosi aurinkoinen ja kaunis päivä. Sunnuntaiaamu junissa on hiljainen ja tyhjä, mahdun laukkuineni sekaan hyvin, kaikki menee jees.

Kotona eka asia joka löytyy intternjetistä on Lordin voitto. Absurdiusindeksi kuussataa. Taidan tarvita unta.

Kaikenkaikkiaan, ystäviä oli hyvä nähdä.

Niukkasanaane raportti

2006-04-12T15:45:00.000+09:00

Elossa ollaan. Muutettiin viime kuun lopulla Tokion Kontulaan. Vai oisko se Korso, kun se o Yokohaman puolella sentäs. Kotona ei ole nettiä. Kerros on 13. Odotan sitä isoo järistystä, huojunee hyvin. Näköala partsilta on harmaa mut joskus jees ja sentäs avara.

Duunia painetaan.

Suomeen 2.-12.5. Jipppp.

Auringonpilkut jyrää

2006-02-03T11:37:00.000+09:00

Lisää absurdiutta maailmassa. Aamulla salilla mummu vilkuilee mua kun pukeudun. Vilkuilee ja vilkuilee. Lopulta tulee luo, sanaakaan sanomatta oikaisee mun olkapäältä kierteelle jääneen rintsikan olkaimen ja palaa omalle kaapilleen jatkamaan vaatettumista. En o ihan varma pitäiskö kiittää avusta vai loukkaantua.. päätän vaan jäädä rehdisti ja huvittuneena ymmälleni.

--

Ja kun kerran haastettiin, voih, koitetaan keksiä mitkä viisi omituisuuksistani kestävät päivänvalon. Nojoo.

Istun työtuolilla kummallisissa asennoissa. Risti-istunta, puolittainen lootusasento, epämääräinen mykkyrä leuka polveen nojaten, kaikki käy, kunhan jalat ovat ylhäällä.

Nörttimoodeilen. On helpo lipsua tilaan jossa ei tule puhuneeksi juuri kellekään sanaakaan tuhottoman pitkään aikaan. Iskeytyy päälle hiljainen maailma jossa tuntuu aivan ylivoimaiselta ottaa mitään kontaktia kehenkään. Korostuu täällä Japanissa kun satunnaisten ympärllä liikkuvien ihmisten puheista ei edes ymmärrä yhtään mitään.

Triviagooglailu. Eteen tullessa asian josta havaitsee ettei sitä ihan muista tai tiedä, pitää käyttää paljon aikaa katsoakseen että mitäs tää nyt oikein olikaan. Kun oli pieni niin tää omituisuus toteutui tietosanakirjaselailuna (sekä asioiden tarkistelua että ihan vaan random entryjen lukemisena).

Kärsimättömyys, kiireoptimointi, tehokkuusmaksimointi ja sen feilaus. Tekemistä nörttimoodeilun kanssa. Korostuu aamuisin. Aamulla kun herää pitää tehdä asiat sujuvasti ja joutuin. Herätessä ei jäädä lojumaan petiin vaan ollaan suoraan naps hereillä ja noustaan (osittain tää on vaan siksi et jos jää lojumaan hetkekskään ni sit ei kyl pääse ikinä ylös mutta enimmäkseen syy on se että tuntee että olis kiirus jonnekin ja on kärsimätön pääsemään liikkeelle). Asiat pyritään tekemään optimoidun yhtäaikaisesti, esim. kahvi kestää valmistua joten se on laitettava kiehumaan ensin, mutta kestää kyllä ylen aamu-uutisten latautuminenkin joten ne laitetaan läppärille latautumaan jo portaissa matkalla keittiöön, vaatteet laitetaan päälle vasta näiden jälkeen, jne. Usein päädyn sähläämään jotenkin ja parhaassakin tapauksessa ajansäästö on vain muutamia minuutteja. Näkyy myös junamatkailussa, seison mieluummin Yamanotella koko matkan ovensuussa kuin nappaan paikan Shinjukussa (puolivälissä reittiä, sais lepuuttaa jalkojaan 11 minuuttia) jotta Megurossa saisin astua ensimmäisenä ulos ovista enkä joudu kävelemään ruuhkan keskellä. Hm, olikohan tässä kaks omituisuutta jo. Ei kai, oon vaan penseä ihmine ja hermo palaa ootteluun helposti.

Omituiset makumieltymykset on ihan oma lukunsa.. hyvin sopii yhteen mm: porkkana & suklaa, tai porkkana & jokin suolainen juttu. Ylenmääräinen mausteisuus on kivaa. Etikka on hyvää. Joku kotiteekkari muistelee vieläkin kauhulla homejuusto-tomaatti-tonnikalakeiton tuoksua. Näkkileivän (voih, sniff, näkkileipä) päälle sopii sinappi. Tofu-soija-ketsuppileipä on ihan jees.

Tuliks niitä jo viis? Ei se mitään, pistetään viel yks päälle kun noi on kaikki niin epäsöpöjä: väsäily. Askartelu on kivaa. On kiva kiertää sadan jenin kauppaa (ennen mun paikka oli Biltema), ja miettiä mitä vois saada aikaan yhdistelemällä juttuja jollain tavalla mihin niitä ei ole alunperin tarkoitettu. Tän omituisuuden haittapuoli on että kodin nurkkiin kertyy mielettömästi turhaa kamaa.

Hassua miettiä omia omituisuuksia. Ne kun ovat niin tuttuja (toki) itselle että tulee kovasti semmoinen olo ettenhän mä o omituinen ollenkaan vaan ihan tylsä. Joopa joo.

Kokemusten kirjo

2006-02-01T19:13:00.000+09:00

Aamulla junassa Ikebukurosta Meguroon työnnän nokkaani ulos vaunun ovista ulkoasemilla, ihastelen sään raikkautta, ihana päivä! Kestää aikaa tajuta että sää on pilvinen ja sateinen, harmaa, ikävä. Talvella kuuluisi riemuita siitä että aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, niinhän se menee. Mutta kun ne kirkkaat päivät seuraavat toistaan, ja ilma on sähköisen kuiva, iho halkeilee, hiukset (mul on hiukset nykyään!) liimautuvat otsaan, mitätön pakkanen tuntuu niin kovin raa-alta.. matalapainepäivä onkin sitten tosi nastaa vaihtelua. Voi hengittää ihan erilviisiin.

--

Duunissa on kiirettä ja ahistaa. Lähden kävelemään lounaan jälkeen päämäärättömästi, tänäänkin kun on vielä tuommoinen muhevan kostea ihana ilma. Jossain vaiheessa tihku yltyy sateeksi, alkaa viluttaa, ja missä hitossa mä oikein olen? Kuljen ja kuljen, näen junaradan, helpotun. En voi olla kuin paikkojen A ja B välissä, kohta näkyy jo tutut talot -- mutta ei. Paikka on tuntematon, olen onnistunut täysin eksyttämään itseni, etäisyyttä kampukseen alle kilsa. Mutta ei siinä vielä jutun juoni.

Seison hetken paikallani, tihrustan suuntaan ja toiseen, hätkähdän kun japanilainen mummu pysäyttää pyöränsä jarrut kirskuen eteeni ja tyrkkää pakkarilta ylimääräisen sateenvarjon mun käteen. Katson hoona, täti selittää jotain, en ymmärrä. Yritän kysyä Ookayaman aseman suuntaa, saan selityksestä selvää että no se onkin vaikea juttu, ja että no avaa nyt se sateenvarjo, täti ottaa käsistä kiinni näyttää miten suojaudutaan taivahalta putoavilta nesteiltä. Kysymystulvaan osaan vastata että joo, on mulla rahaa, ja kaikki hyvin, ja että se vieras asema joka kaukaisuudessa mulle osoitetaan on nimeltään tuttu. Lupaan ottaa junan enkä yrittää kävellä. No on on rahaa. Täti katsoo puoliks ystävällisesti, puoliks turhautuneena, ainako näitä ulkomaalaisia pitää kaitsea, taas meni yks sateenvarjo. Tohotan arigatouta äimänä ja pakenen aseman suuntaan tädin jatkaessa matkaansa. Pysyn pilvessä labraan asti. Paleltaa kylä märissä vaatteissa mutta noinninku muutes menee tämä juttu japaninpäiväkirjaan plussapuolelle.

Säätäessäni juttujuttuja päästäkseni ajoissa kotio vaatteita vaihtamaan ilmestyy labraan duunikaveri, sekin täysin läpimärkänä. Oli lainannut kämppäkaverin polkupyörää duunimatkalle ja eikös poliisi pysäytä. Katsonut paperit ja ollut kovasti epäystävällinen ja seisottanut sateessa.

Toinen säätää ja kädettää ja kastelee ittensä ja eksyy ja saa apua. Toinen on kovasti kunnollinen ja heti iskee pollari pelkän gaijinstatuksen perusteella. Mut niin se menee. Jännä on paikka tää.

Iloone likka

2006-01-11T15:15:00.000+09:00

Prelude: On olemassa vissi konferenssi toukokuussa Ranskassa. Paperi kirjoitettiin ja lähetettiin tarjolle ties kuinka monta kuukautta sitten. Tulokset odotettavissa 9.1.06 5PM EST, eli joskus epämääräiseen aikaan täkäläistä aamuyötä 10.1. Paitsi että konferenssi on iso ja hieno ja ihan oikea ja papereista hyväksytään alle puolet, tarkoittaisi läpipääsy myös reissumahdollisuutta Suomeen keskelle kauneinta kevättä -- labra maksaa liput konferenssiin ja lento Pariisista Helsinkiin sopis meitinkin kukkarolle. Lisäksi välttäisin jo taaksejääneen tutkimuksen uudelleentyöstämisen (pari uutta evaluaatiometodia, yäk) toiseen konferenssiin jonka ajoitus olis just hiivatin huono ajatellen tiettyä tulevaa sukulaisvierailua. Ko. konferenssiin pääsykin olis selvinnyt vasta myöhään, huhtikuussa, kun on hiukan pienempi tilaisuus se. Ehkä oleellisimpana.. viime aikojen huonostilaiskasti edennyt graduntyöstö on vienyt ihan kaiken itsetunnon. Ihan Oikee paperi tähän väliin osuis aika nappiin. Kun se olis vieläpä ihan ensimmäinen sellainen.

Eli -- ihan tarpeeks kaikkea sekoittamaan tän tytön pään. Eilispäivän aamulla liian aikaisin heräsin painajaisiin keveihin. Unessa virkistin ICASSPin vepilomaketta koneellani siinä, uudelleen ja uudelleen, vuorotellen tuli tulokseksi acceptedia ja rejectedia. Ei mikään kurja tunnelma sinänsä, olipahan vaan levoton uni, en herännyt kovin levänneenä. Juoksin toki heti koneelle reaalimaailman tuloksia katsomaan ja eikös siellä lukenut että sori, julkaiseminen nyt sitten viivästyy päivällä. Odottakaa meiliä vielä vuorokausi, o-kudasai. Odotin siis.

Tänään sit oli rankempi painainen. Pari päivää olen katsellut proffaa sillä silmällä että oliskohan sillä jotain ennakkotietoa tuloksista. "Miks se juttelee ton toisen tyypin kanssa jo sen läpipääsystä, en o selvästi päässy, miksei se sano mitään, noloa". Alitajuinen hakkelusmasiinani muodosti tästä epäilyksien ja vainoharhaisuuden verkosta seuraavaa.

Paperini kanssa lähetin konferenssiin tarjolle grillatun hanhen, osittain lahjukseksi, osittain osanottona jonkin sortin nyyttäreihin (konferenssivieraat toisivat omat eväät). Nyt, tammikuussa, odotamme kaikki opiskelijat yhdessä isossa huoneessa tuloksia. Postimies ilmestyy, jakelee paperikirjeitä joissa tulokset löytyvät. Mun kohdalla onkin isompi paketti tarjolla: "Tämä tuli palautuksena". Kaikki nuoret ja nätit oikeat opiskelijat (ei mitään researchstudenttei vaan ihan tutkintoa vääntämässä) ympärillä näkevät. Hanhi on jättimäinen, ja tuoksuu. Haluan vajota maan alle. Ei maksa vaivaa edes avata kirjekuorta, tiedän että se siitä. Ympärillä kuuluu riemunkiljahduksia, tyypit halailevat toisiaan innoissaan ja hehkuttavat läpipääsyään. Menkee pois..

Puol kuudelta tuohon heräs, ensin helpottui ettei ollut totta se, sitten panikoitui samantien siitä että olisko kuitenkin. Ei saanut itseään ylös tarkistamaan tuloksia melkein tuntiin.

Ja läpihän se meni. Tärisytti. Sori Krabsynen harvinaisen aikaisesta hihkuntaherätyksestä ja kiitos ymmärtämisestä.

Ihk. Oonks mä muka tehnyt jotain oikeeta tutkimusta jossain välissä tosiaan. Oliks reviisori kännissä. Ohjaajankin eka kommentti oli että wow, olenpa hämmästynyt. No kiitos vain. Mut ei tunnu missään, hämmästynyt oon minäkin. I-h-k.

Mikä päivä, mikä valuutta

2006-01-05T13:19:00.000+09:00

Oli sitten joulu ja uusivuosi ja porukoita vierailla ja paljon Tokion nähtävyyksien ihailua. Yllättävän paljon uutta löytyi, Kawagoe nähtiin ekaa kertaa, samoin Takao. Watamin ruokalistaa ei ihan ehditty käydä kokonaan läpi mutta hyvällä alulla ollaan. Kuvallista dokumentaatiotakin löytyy, sisältäen myös kauempien viimeaikojen hömppää.

---

Todettua: Lomailu väsyttää. Piti kirjoittaa gradua, luin sentään tentteihin. Alkuloman kipeys toki vaikutti, ei ees haikeille päässyt.

---

Tarvitsen tyttöpisteitä. Se, että vanhat japanilaistädit nopeasti vilkaistessaan luulevat mua veskeissä mieheksi (ja pyörtävät karkuun) on jo tuttua. Takaolla jonossa seistessä meni jo astetta kovemmaksi. Täti katseli ensin pitkään, kävi sitten hihaan kiinni ja kovasti papattaen lähti ohjaamaan miestenvessan puolelle. Kimitin ilmeisesti vastaan tarpeeksi vakuuttavasti koska suhteellisen pian erehdys selvisi. "Gomennasai! Sumimasen! Segatakai.." -- ja kyllä me sitten naurettiin. Täti oli suloisen nolo.

Ensimmäinen askel tyttöilyssä: Ostin pinnejä kun alkoi kyllästyttää silmissä roikkuvat hiukset joita sitkeästi edelleen kasvatan. Seuraus: hihittelevä professori labrassa, kuulemma näytän niin kovasti nuorelta yhtäkkiä. Tiedä onko tää nyt sitten parempi kuin säikkyvät obaasanit.

---

Soomen Keeli on moniimutkane kaveri. Unohtuilevat suomen sanat korvataan sujuvasti englantiväännöksillä. Näin tulee mm. vihjeistä hinttejä. Muutenvainkin tulee pahapuhuttua, jokusen päivää sitten huonoiten sulaneet kanapalat mikrossa olivat "jäässemmässä" kuin muut.

---

Loman loppu oli mieleenpainuva. Tiistaina retki Takaolle. Kaunista oli ja lämmintä, väkijoukoista huolimatta. Tavallisen Okutama-maiseman (havupuuta ja lehdetöntä pusikkoa -- harmaata, runkoja, harmaata, runkoja, harmaata) sijaan vain 599 metrin korkeuteen kohoava mäkiressukka olikin ikivihreä ja nätti vaikka maassa paikoitellen lunta olikin. Alkumatkan hirmuinen ruuhka kaikkosi sen jälkeen kun vuoristoradan* portit oli ohitettu. Ei polku tyhjä ollut mutta konnichiwaa ei joutunut käheyteen asti toistamaan. Huipulta palattiin pidempää, vielä vähemmän suosittua reittiä takakautta pakoon.

Retki oli niin mukava että päätin käyttää viimeisen lomapäivän ("ke 3.1.06") uuteen reissuun samaan paikkaan. Ilman takareittiä, hyvät eväät, loikoilua. Suostuteltuani kämppiksen mukaan, laukut pakattuina ja juna-aikataulut optimoituna iltakymmenen maissa valkeni viimein että keskiviikkohan on toki jo neljäs ensimmäistä. Duunin oliskin voinut skipata mutta kun piti olla lääkäriaika neljännen päivän aamuna lähellä duunipaikkaa.. Suunnitelmien muutos sattui päähän pahasti. Pisteenä iin päällä sitä lääkäriaikaa sitten ei toki ollutkaan (selvisi sitten aamulla aution tohtorilan ovella), torstaina vasta.

Mut, loppu hyvin jne, päivä olikin kylmä ja pilvinen, Takao olisi ollut kurja. Ja sain tapeltua koodia läpi hyvällä teholla. Kyl tää tästä. Hyvää uuttavuotta itse kullekin, sano.

* = Krab väittää että nimeke ois köysirata. Höpsistä.

Se aika vuodesta niin

2005-12-24T21:54:00.000+09:00

Joulufiilis saavutettu. Juoksi lujaa karkuun se.

Joskus alkuviikosta opin ehkä jotain. Ma ja ti oli kummasti väsy ja vilutus ja ankeus suuri maailmassa. Salilla käytiin kuitenkin rankasti ja terhakkaasti, vielä keskiviikkoaamuna. Alkuiltapäivästä sitten iski pahanmoinen yleissärky kaikkialle ja laitamillekin. Otin monta särkylääkettä. Kun rohtojen teho illalla lakkas, olikin sit vaikia pysyä junassa pystyssä, enkä pysynytkään, eikä muuten Yamanotella yhtään kannata luottaa siihen että joku tarjoaisi istumapaikkaa vaikka nuama olis kuin kuolleella ja simmunympärykset kui pahaenteinen kaivo Ringusta. Ehkä ne pelkäs mua, mikä lie gaijinnarkkari. Istuin sitten lattialla. Kotona todettiin kolkytysin kuume, joka jatkui pari päivää. Enää sentään ei, vaikka vähän hyydyttääkin. Kuume on matala vaan vakaa, ja tyttö kiipeää seinille. Onneks oli joululeivonnoissa tekemistä ja sää aurinkoisen lämmin niin että sai hiukan vaelleltua ympäri Ikebukuron lähiöitä.

Niin, pitikös sitä oppia tosiaan jotain? Unohtui jo. Että jos on heikko olo pari päivää niin ettei sitten kannattais ehkä kovasti rehkiä punttiksella tahi muutenkaan. Ja varsinkin siinä vaiheessa kun rupeaa oikeasti tuntumaan kipiältä, ehkeipä kandeis kemikaalein tätä unohduttaa. Kipiöi sitten kohta entistä kovemmin vain.

Ja joulufiilis siis hakusessa. Aurinkoa riittää ja kuivaa ja vaikka kylmyyttä valitankin yleisessä kuorossa niin eihän täällä oikeasti ulkona kylmä ole. Kaipais hankea ja tähtitaivasta ja ennen kaikkea sitä maalaisseudun talviyön hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Kotikotiin soittaessa tunnelma viimein löytyi, nyt olis sitten rehti koti-ikävä. Joulusaunan sentään sai läheisessä radon-kylpylässä, ja tähtitaivas ja koleaa jopa oli sieltä kotia palatessa.

Hyvät joulut siis vuan kaikille ja muutenkin pyhiä pielkää.

Elossa

2005-12-19T15:07:00.000+09:00

This month, I've mostly been acting nervous and tired.

Ikebukuroon on totuteltu ja elämällä on joku totuttu rytmi jo. Auttoi kun otti aamujäsenyyden läheiselle kuntosalille. Joka arkiaamu kasin maissa nostamaan punttia tai (pari kertaa viikossa) uimaan. Saunakin löytyy, höyrysaunan lisäksi kuivaversio, jossa tosin täkäläiseen tapaan kieltokyltit kiukaan kastelemisesta ja lämpökin on hädintuskin kahdeksankymmentä. Ihan jees silti.

Japanilainen huomaavaisuus toimii altaassa. Allas on ympäröity ohjekylteillä -- olethan huomaavainen etkä ohittele muita. Ei tarvitsekaan, hitaat antavat tilaa nopeammille. Sujuvuus on altaan sana, tosin tilaakin on aamuisin aika mukavasti. Hitaan kuntoiluaamun jälkeen on Yamanotelinjakin jo hiukan tyhjempi -- ei niin että istumapaikkaa koskaan saisi mutta vierustoverit vain hiukan hipovat eivätkä purista keuhkoja lyttyyn.

Ikebukurosta myös haikkimahdollisuudet on vähän sujuvammat kuin Ookayamasta. Pari viikkoa sitten löytyi ihan uus paikka. Chuo-linjaa kun ei mänekään Okutamaan vaan Takaon kohdalta yhtä vuorijonoa eteläisempään laaksoon niin löytyy hyviä maisemia, kivoja päiväkävelykohteita ja lippuportiton asema puolentoista tunnin matkan päässä kotiovelta. Talvisää, vaikka kylmä, on vaeltamiseen aika jees. Ilma on kirkas ja näkyvyys hyvä, tuli viimein se Fujikin napattua vähän lähempää (tuhannen ja yhden kuvan sarjaan pari lisää juu).

Varsinaisesti viime viikot on säädetty Valmistumista. Proffa sanoi että joojoo, jatko-opiskele vaan täällä ja vähän rahoitustakin olisi jo luvassa, kunhan vaan valmistun ens keväänä. Aika monta päivää tuli tapeltua opinto-oppaita lukien kun kaikki vuodelta yks ja kaks olleet kurssit oli suorittamisen jälkeen jaettu pienemmiksi ja uudelleenyhdistetty ja uudelleenjaettu ja uudelleennimetty sataan kertaan. Viel kun yhdisti hommaan erikoistumislinjan vaihtumisen pakollisten kurssien suoritusten jälkeen ja sen et kas kannattaakin mennä uuden tutkintosäännön mukaan vaikka kumu on vanhanmallinen niin johan sai aikaa kulumaan. Mutta lopputuloksena on tenttiaikataulu joka ei näytä mitenkään kauhean mahdottomalta, varsinkin kun ensimmäinen tieto siitä että toukokuussa jo pitäis olla paperit kädessä oli ennenaikainen. Syyskuu riittää, kunhan valmistuminen siihen mennessä näyttää tarpeeksi varmalta.

Nyt vaan pitäis se gradu sutaista viimein loppuun, ja suorittaa ne tentit, ja tehdä vähän tutkimusta ohessa. Ku ei jaksa keskittyä ees sarjakuvaa lukemahan. Vaan kai se tästä, valohoitoa ainakin on ulkona tehokkaasti tarjolla niin et turha yrittää ees kaamosmasentua.

Niin ja joo. Ulkona on hiton kylmä. Sisällä kans. Ja joku joulu kuulemma tulossa.. vastahan ne syksyn lehdet on putoamassa.

Kuvat Krabsyn.

Nyt se tapahtui

2005-12-02T22:59:00.000+09:00

Ostin elämän ekan vapaaehtoisen vaaleanpunaisen vaatekappaleen (tai no jonniin): aamutossut. Valkoisin liukuesteanturoin. Muut värit kun oli selvästi liian pientä kokoa. Mikkoa lainatakseni "Oikeastiko meinaat että varvassärky haittaa vähemmän kuin tossujen väärä väri". Sen naama näytti siltä että päätin sitten ostaa ne isokokoisemmat pinkit kuitenkin.

Vielä musta tulee kawaii.

Päivä kerrallaan sinne tai tänne

2005-11-30T17:49:00.000+09:00

Tunteepi sitä itsensä ihan kansalaiseks kun löytää paikallisen kirjaston ja saa hankittua kortin sinne, vaikkei ite mitään kieltä puhukaan vaan mies vieressä pelkästän. Tai ainakin se nyökkäilee kuin ymmärtäis vaikka jälkikäteen kuulusteltaessa tunnustaa että enimmäkseen arvaili mitä toinen todennäköisesti sanoi.

Englanninkielisten kirjojen valikoima oli vähän nuhju, kuten oli muukin tarjonta. Ikebukuron keskuskirjastolla on kokoa noin Haukilahden lastenosaston verran ja niitä enkkukirjoja noin neljä kertaa viis hyllymetriä (esite sanoo että 2600 kirjaa, lienevät useat lainassa), suurimmaks osaksi puolituoretta dekkari-/muuta helppoluettavaa -- Grishamia, Kingiä ja kavereita. Loput sitten Japanin kulttuuria joltain suunnalta tarkastelevaa tietokirjallisuutta. Ja joka ikinen eepos alleviivattuna vaikeitten sanojen kohdalta. Kielten opiskelu on paitsi mieltä avartavaa myös maapallon rajoittuneita grafiittivarastoja kuluttavaa.

Yamanoteen on nyt tutustuttu. Ei oo paha. Kuuntelen kielikasettia, tai siis äänikirjaa, japania oppiakseni. Luulen että siitä on jopatikin hyötyä. Kanjejakin olen oppinut printatuista tilkuistani ainakii kaks ellei enempiki. Kieliopiskelu on parasta mitä junassa voi tehdä, se ei kirjanluvun tapaan keskeydy junanvaihdossa (jonotetaan ulos junasta, jonotetaan portaisiin, sovitetaan portaissa askelet joukon mukaan, jonotetaan lippumasiinaan, jonotetaan toisen linjan lippumasiinaan, jonotetaan portaille, sovitetaan vauhti joukon mukaan.. jne. Tajunnette. Tai ehkä ei, ei ole tämä kulttuuri eka semmoinen missä ihan vaan mulla on vaikeus sovittaa askelten tempoa muitten vastaavaan). Ei ole viel ollut sisääntyöntäjiä linjalla, välillä vähän mietityttää että pääsenköhän tästä junasta sit enää ulos oikealla asemalla mutta hyvin on loppuin lopuks sujunut. Juna tyhjenee hyvästi kaks asemaa aiemmin Shibuyassa missä parempi puolisko luikahtaa ulos Suzukakedaihin suunnatessaan. Megurossa pääsee ulos hyvin. Viel kun oppis päätymään junan alkuun Ikebukurossa niin että Meguross vaihto menis hyvästi. Mut ei voi toimia aamuruuhkan laiturin täyttämissä jonoissa, Ikebukuron asemalla laituri on hitusen liian täynnä, sitä menee siihen vaunuun mihinkä sisäänheittäjä ohjaa.

Kokonaisuudessaan Ikebukuron kämpästä Ookayamaan on kävelyineen vain 55-60 minuuttia, riippuen enimmäkseen siitä miten monen lyhkäjalkaisen ihmisen ylitse on loikattava junalaiturille pyrkiessään. Rassaa vähemmän kuin vois luulla. Tajusin just männä päivänä että työmatka ei ole käytännössä loppujen lopuksi paljoa pidentynyt siitä kun Matinkylässä venttas bussia satunnaisia aikoja ja sitten käveli. Kun sen bussin tuloaika oli vähän sitä sun tätä ja ramppi moottoritielle sisäänottokyvyltään vielä enemmän sitä. Junat täällä sentään kulkee ajallaan noin kolmen minuutin välein ja kyytiin on mahtunut joskin käden nostaminen vyötäisiltä kutittavaa nenää raapimaan viekin usein liikaa tilaa (tän takia samassa junassa matkustaa tarpeeks yhtäpitkä SO joka voi vaikka hampaillaan hoidella kutituksen). Myös on huomioitava se että täällä ei o vielä nenä jäätynyt ootellessa, kulkuvälineen odottelu ei tapahdu suojaamattomalla räntätuiskupysäkillä vaan suorastaan hikisissä tunnelmissa pukumiesten puristuksissa, ja kun on kovasti paikallisia pidempi voi junassa myös hengittää jotain muuta kuin muitten kainaloita.

Hengityksestä sen verran enemmän että se on kivaa se. Olin jo tuudittautunut uskoon et lunssa meni pois mutta eilen alkoi sitten kurkkua kutittaa ja keuhkossa santapaperiin uskovat tonttuset saivat hepulin. Ilta oli paha ja kolmelta heräs siihen että hengitys ei olekaan automaattinen juttu vaan se pitää pakottaa kun jotkut ties mitkä väylät hengitysteissä ovat kiinniturvonneet. Futonituella sai jollain tapaa sitten oltua ja aamulla olo oli sen verran normaali ettei päälle päin näkynyt mitään. Paitsi että kuulemma kuulostin ihan mieheltä, ref. labratyyppi aamulla.

Vastustan suuresti tauteja jotka valvottavat ja tuhoavat henkilön työtehon ilman että jättävät jälkeensä ees kalpeaa naamaa tai jotain muuta indikaattoria siitä että tyyppi olis nyt oikeasti kipeä ja itse asiassa Urhea kun tulee ees töihin (noutamaan unohtunutta läppärin virtajohtoa) eikä vaan lusmu ja laiska hlö joka lähtee ylenmääräisen aikaisin kotio.

Muutettii

2005-11-22T21:15:00.000+09:00

Ikebukuro. Nyt on työmatka ruuhkalinjaa pitkin ja kovasti pitempi kui ennen. Sadan jenin kaupasta kaapit. Kaitensushipaikkoja joka nurkalla. Kaupunki. Nyt ois kuumetta ja väsyttää pahasti. Hyvä että huominen on vapaa. Vaiks suunnittelin kyl duunihin meneväni, tuskinpa ny kuitenskan.

Vaan miten sitä vuodessa on kertynyt niin hitosti tavaraa. Just just mahtui pakuun.

Talvi

2005-11-12T14:59:00.000+09:00

Fuji näkyy aamuisin partsilta. Talvi on täällä. Lammen rannalla on kiva lueskella talvinen karvatakki päällä -- kunnes Mikkonen ilmestyy seuraksi teepaidassa ja huomauttaa että lämpötila on kahdenkympin yläpuolella.

Hiljaiseloa. Satunnaisia pikkuvaelluksia, incl. eka "otetaans tämä oikopolku vaikkei mitään polkua olekaan". Mentiin alas suht mukavan jyrkkää rinnettä köyden kanssa ja puskien läpi. Tuloksena ei onneksi yhtään putoamista, mukavasti adrenaliinia, pari naarmua ja likaiset housut ja kynnenaluset. Alas joenvarteen ehdittiin justiin pimeän laskeutuessa. Opin sentään itsestäni sen että vaikka jänskä on kivaa niin en jaksa sitä ihan joka viikonloppuna.

Luen matikantenttiin ja lykkään gradun kirjoittamista. Hitu ahistaa aikaansaamattomuus. Mut kyl se tästä. Säät olleet upeita ja aurinkoisena iltapäivänä on hyvä jättää labra ja painua pihalle lukemaan.

Viisumi uusittu. Mun siis. Mikolle koittavat laittaa väärällä nimekkeellä mikä ruhjois enskeväisen asuntolakämppämahdollisuuden. Toiveikkaana elelyä harjoitetaan hampaat irvessä. Joka tapauksessa reilun viikon päästä muutetaan Ookayamasta. Jänssää.

Niiskuti

2005-11-02T17:27:00.000+09:00

Rokulipäivä. Heräs viideltä ja ryhtyi lukemaan ja aivastutti ja väsytti ja päätti opiskella tän päivän kotona. Ottaa torkut tarvittaessa, elää c-vitamiinidopingilla ja valkosipulilla ja ennen muuta pysyä lämpimänä sen sijaan että istuu ilmastointilaitteen alla vedossa. Jos vaikka flunssa ei täysiä iskiskään. Kuume kyllä jo vähän kurkistelee.

Lukeminen jopa sujuu vaikka sijaistoimintoja keksiikin. Kuten blogaamista. Ja on se kumma kuin opiskellessa astiainpesu ja muu tavallisesti niin turhauttava puuha aina sujuu. Lienee kai vain niin kuin uudesta astianpesuharjapaketista luin: "To clean is most important in our everyday life. So, we really have to keep cleanliness in mind."

Onneksi on olemassa kasa flunssaisen vieraan jättämiä nenäliinoja. Vieläpä suomalaisia eikä japanilaisia, eli kunnon tavaraa. Kiitos Veralle. :-)

Sit viel pari ihan asiaankuulumatonta kuvaa. Aurinkoisen myöhäiskesän kaveri japaninkirjan lehdellä ja kotikotoa lähetetty paita yllä jonkun. Jee.

Pottui!

2005-10-31T21:22:00.000+09:00

Eikä yksittäispakattuina sadan jenin kappalehintaan vaan laatikossa. Laatikossa! Nyt puuttuu enää kellari. Ja suomalainen mullanhaju kynsien alta ja ties mitä muuta, joo. Mut on tää melko ilonaihe kumminnii. :-)

Lissee satunnaisia

2005-10-31T09:07:00.000+09:00

Lauantaipäiväkävely Zushissa. Piti sataa, ei sit niin hirveästi tehnynnä niin kuitenkaan, epistä kun meinasin mennä nimenomaan harmaata syksyä ja märkyyttä surkustelemaan. Tuli sentään katseltua hiukan harmaata ja sumuista merta.

Taannoisena päivänä katsoin surkean leffan. Jatko-osa kauhuelokuvalle jonka ensimmäinen osa jo oli todettu käsittämättömän surkeaksi -- mikshän ihmeessä tuon jatkarin sitten halus katsoa? Mut. Oli leffassa talo. Oli bile. Oli juonenkäänteisiin ennalta-arvattavasti vaikuttava "keep out"-kyltti. Eikä siitä sen enempää kuin että se toi elävästi mieleen moninaiset bileet joitain vuosia sitten, kimppakämpissä enimmäkseen, ja "Off-bile-alue"-läystäkkeet joita erinäisiin oviin liimailtiin. Ihmiset, kasat, kissat, kaikki.

Samana päivänä sanoin Mikkoselle että isäs. Milloinhan viimeksi sanontaa käytin. Jäi jonnekin monen muun jääneen jutun kanssa, milloin, minne?

Sukulaistapaaminen oli ja äit-ihmisen lähettämät pehmeät paketit siinä samalla saapuivat. Vaatteet tuoksuvat samalta kuin muistaa niiden tuoksuneen Suomessa. Mikko hihkuu että näytän ihan entiseltä itseltäni raitapaidassa, tervetuloa takaisin boheemijoy. Hassua kyllä on se että sattuu olemaan mualiman väärällä puolella jutellessaan ensimmäistä kertaa ihmisten kanssa yhtään muutamaa sanaa enempää, vaikka lyhyesti ollaan nähty niin monesti aiemmin ja aika lähekkäinkin asuttu joitain aikoja.

Yllättävä taakkepäinkatsomisen romantiikka (joko täällä ollaan niin kauan oltu että on mahdollista semmoinen ylipäätään?) oli kun tuli puhe sakura-ajasta ja heilahti ylitseni muistoaalto viime huhtikuulta. Japanilaisseurueet lähilammella, ruuhka suorastaan, kevään tuoksut ja auringon kimaltelu valkoisen kukkakaton lomitse.

Ihmettelyä ilman kykyä analyysiin, ylitse ajelehtivien tuntemusten katselua ilman muuta reaktiota kuin havainnointi. Näinä päivinä sanonut monesti maailmalle että kas, no niinpä. Tuolleen tuo joanna tuossa menee ja sille tapahtuu noita asioita, hassua.

Harha-ajatuksia

2005-10-26T20:52:00.000+09:00

Japanilaista saippuaa tulee seurattua. Salilla, lämmittelylaitteissa, ilman ääntä. Absurdiuden määrä on useimmiten suuri. Taannoisena päivänä taas en voinut oikein saada selvää mistä on kyse. Videopeli selvästi kyseessä ja hiraganoja pitää kirjoittaa jottei pelaajan alla oleva alus räjähtäisi.. mutta miksi eteen tulevat hirviöt ovat välillä satunnainen täti-ihminen ja mitä ne oikein kirjoittavat, mikä on pelin idea? Viimein välähti: kyseessä oli kanjintunnistuskisa. Ei o helppoo kun ees paikallinen kansa ei tunnista kirjoitusmerkkejään, tuli taas todettua. Onhan tuohon kiinnittänyt huomiota aiemminkin: usein turha kysyä labran pojilta satunnaisen vuoren lukutapaa japaninkieliseltä kartalta. Paikannimet nyt voidaan lukea vähän miten sattuu ja jos ei ole tuttu paikka.. Vastedes noloilen taas vähän vähemmän kun en ravintelissa ossoo lukea ruokalistaa.

Labrassakin tapahtuu. Masters-tason opiskelijoiden viikkomiitingit alkoivat, ensimmäisessä kokoontumisessa uudet esittelivät suunnitelmiaan. Kovin innostuneina, ja mulle valkenee: oikeasti täällä saa aika paljon itse päättää mitä tekee. Ja nyt kun sain tänastiselle tutkimukselle jonkinmoisen päätepisteen tehtyä niin pitäis munkin päättää että mitä ihmettä seuraavaksi, ja mahdollisesti ihan pitkäkestoistakin tutkimusaihetta tulis miettiä. Mä se vaan oon koko ajan odottanut et joku kertoo mulle mitä mun pitäis tehdä, ei ole varaa itse mitään päättää. Mut eihän se olekaan niin. Aivosolut rullaamaan, gradua kirjoitellessa on hyvää aikaa miettiä nyt kuukausi-pari.

Tänään kampuksella hätätilaharjoitus, maanjäristyksen aiheuttama tulipalo. 11:45 kuulutus, 12:00 hälytys. Valutaan ulos labrasta -- "Run for your lives" "But I have to save this file first". Valutaan alas portaita. Valutaan.. jonnekin. Proffilla ja pääjehuilla on siniset kypärät. Seistään sateissumuisessa ilmassa urheilukentällä. Kuullaan pari japaninkielistä kuulutusta. Jutellaan niitä näitä. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu. Lopulta ympäröivä porukka alkaa valua takaisinpäin. Mitä siis opittiin? Jos tulee hälytys ni sit valutaan ulos, tai jotain. Kyl mä ennenkin tiesin missä se ulko-ovi on..

Kevätsyksy

2005-10-25T10:28:00.000+09:00

Viime viikko viimein hiukan rauhallisempi. Kirjoitustyötä oli vielä paljon ja samoin viimeiset tulokset jotka sain keskiviikkona olivat hiukan yllätykselliset. Onneksi vain hiukan ja päätä piti raapia vain muutaman selityksen kohdalla. Jotain positiivisempiakin tulosyllätyksiä oli, aiemmin tehty virhe tilastollisen merkitsevyyden laskennassa korjaantui ja kaikki olikin jees.

Perjantaina ICASSP-deadline. Viimeiset viilaukset, muutetaankin kaikkien muuttujien nimentää, viilataan rivityksiä, latex rasittaa, pistetään vielä kerran proffalle luettavaksi meilitse ja odotetaan punakynää, valmiina istumaan labrassa yötä myöten. Proffa lähettääkin jo iltakuudelta vastauksen: lähetä menemään vain. Vikat spellcheckit ja sinne. Jätetään copyright-lomake yleishäärääjä I:lle faksattavaksi. Ja sit joenrantaan istumaan iltaa ja hankkimaan hyttysenpuremia Krabsyn kera.

Sunnuntaina Täydellinen Syyspäivä. Monen viikon synkän harmaan ja sateisen sään jälkeen aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja mentiin vuorelle. Kävely oli helppo mutta justiinsa sitä mitä tarvitsi, rauhallista tassuttelua välillä jutellen ihmisten kanssa ja välillä itsekseen jättäytyen, auringonpaiste oksien läpi ja seetripuiden kullanruskeat rungot, pitkä istuskelu vuoren laella. Lämpö toi mieleen suomalaisen kevään: paisteessa mustissa housuissa tulee kuuma mutta ilma on raikasta ja heti varjoon siirryttyä alkaa viluttaa. Talitintitkin laulaa. Ensimmäistä kertaa kuukausiin saa olon että on oikeasti ollut ulkona, iho kylmä, aurinko väsyttää silmiä, väsyttää. Pari kuvaa on, mut melko räpsyjä.

Maanantaina ommoo lommoo. Viisumihakemus aamulla heti kun siirtolaisvirasto aukeaa. Jännittää mitä papereita on hukannut, mutta kaikki menee hyvin. Kun ensin selviää jonotuksesta vie hakemuksen jättäminen alle kaksi minuuttia vaikka virkailija vaikuttaa elämäänsä (ja asiakkaisiinsa) kyllästyneeltä. Shinagawasta harhailemaan kaupungille. Päivä on taas kaunis, joskin sunnuntainen raikkaus on hävinnyt, ilma on melkein liian kuuma.

Harhailen Roppongin ja Harajukun välillä ja Omotesandon aseman vieressä törmään päänvaivaa aiheuttaneeseen Helsinki-puotiin -- muistelin nähneeni jotain sellaista joskus kierrellessäni Y&S:n ja Krabsyn kanssa, mutta mitä tarkalleen ja missä. Lafkan tarkoitus jää edelleen hiukan hämärän peittoon, kyseessä olikin "Helsinki Formula", mikä lieneekään. Liikkeen ulkonäkö ei viittaa ainakaan autoihin.. Ja joo, kuvasta ei saa selvää, keitaikamera. Hiukan parempi versio on olemassa mutta sen siirto kännystä vaatii Välineitä joita nyt ei ole saatavilla.

Ostosten ja sushilounaan kautta päädyn Yoyogipuistoon paistattelemaan ja nukahdan.

Kaks täydellistä lomapäivää peräjälkeen. Ei paha. Nyt kun vaan sais työt taas alkuun, matikkaa ja gradua tarttis vääntää.

Kuvitus on

2005-10-19T00:20:00.000+09:00

..vaikka paikoin tärähtelikin.

Hyvät unet Shibuyassa ja kaikkee muuta

2005-10-17T14:32:00.000+09:00

Miten tavataan "säätö on ikuista"?

Pohjustusta: piti olla matikantentti nyt keskiviikkona, ja iso paperiDL perjantaina. Olen kovasti lykännyt valmistautumista molempiin. Ja Veranen siis kylässä 1.10 alkaen, viime viikolla Kiotonkäynti ja paljon muuta turisteilua.

Toissa lauantaina illalla Asakusa/Odaibakierroksen jälkeen selvisi hassunhauska sekaannus, että V ei olekaan lähdössä vielä seuraavana maanantaina 10.10 aamulla vaan vasta viikon päästä. Miellyttävä uutinen toki, olinkin ihmetellyt miten vierailuaika tuntui niin pirun lyhyeltä. Toisaalta väärinkäsitys sai mut yrittämään tunkea koko Tokion kaikki nähtävyydet pariin päivään sille viikolle kuun alusta, mikä esti semmoisen miellyttävän rauhallisen istuskelun ja jutustelun. Toinen komplikaatio oli että olin lykännyt kaikki työt sille jälkimmäiselle viikolle, aattelin et kyl sitä nyt yhden artikkelin kirjoittaa sukkelaan kun voi tehä yötä myöten duunia, submitdeadline vasta 21.10 kuitenkin.

Sunnuntai-iltana tutkailimme Shibuyan läpi yön. Oli aika hiljaista, ja satoi. Kokeiltiin yhtä kivaa paikallista ruokalaa, Watami-ketjun izakaya, eli paikka jossa tarjoillaan monenlaisia ihan pikkuisia annoksia (ja mikä oleellisinta, ruokalistat ovat kuvitettuja sellaisia). Mukava illanistumispaikka varsinkin jos löytää savuttoman nurkkauksen. Istuimme siis moisessa, ja väsytti, päätimme lähteä etsimään jotain klubia, päädyimme surkeaan semmoiseen, menimme takaisin toiseen Watami-ketjun paikkaan. Hyvä bileyö, mut odotin et ois ollut vähän vilkkaampaa Shibuyassa kun kerran seuraava maanantai oli kansallinen vapaa..

Maanantaina zombattiin, tai ainakin mä, ja kirjoitettiin artikkelia tahmaisin aivoin (jälleen mä).

Tiistaiaamuna setä ohjaaja huomauttaa että paperin muuten ois syytä olla siistissä kunnossa jo pe 14.10 koska proffa lähtee silloin pitkälle reissulle ja onhan kirjoitusyritelmä sillä lueteltava. Seuraus: koko viikko täyttä paniikkia ja duuniahistusta ja ryntäilyä ja kaikkee. Useimpina iltoina sentään jaksoiennätti hiukan kiertääkin, ainakin lähialueita, duunista hyvä jos pääsi seitsemältä kotiin vaiks kasilta jo aloitti.

Keskiviikkona sain paperidraftin ohjaajalle ja sitten iltapäivällä sen bumerangina takaisin. "Mitä ihmettä, se edellinen paperihan oli ihan hyvä, tää on täynnä kielivirheitä". Ni. Sen se tekee ku ei nuku ja säätää vaan joo. Eikä se kirjoituksen rakennekaan kovin selkeä tainnu olla. No, uuuudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan. Päivän kirjoitin paprua duunissa ja illan sitten kotona. Torstaina ohjaajalla luetettu teksti pääsi jo luokkaan "It's better.. but".

Perjantaina tuli tajuttua että pitäis saada aikaiseksi kaikenlaista muutakin.
Viisumi uudistettava parin viikon sisällä, tarvitsee äkkiä kasata liitteet kuten opiskelutodistus ja kirje proffalta ("sori että pyydän viime tingassa mutten tajunnut että menet matkalle.."). Apurahaa anottava, kirjeet saatava postiin seuraavalla viikolla, tarvitaan suosituskirje proffalta ("sori että pyydän tätäkin viimetingassa, mutku.."). Ja oli sitten vielä kaikkea muutakin jota en nyt kykene enää ees listaamaan.

Lopulta pe klo 17 sain paprun proffalle ("sori että tuon tän luettavaksi nyt näin viime tingassa.." -- argh!) ja sen takaisin ihan hyväksyttynä seitsemän maissa. Edelleen sain satikutia pitkistä oudoista lauseistani (älkää lapset lukeko liikaa saksalaista klassista kirjallisuutta) mutta pintaviilausta vaan puuttui. Helpotti.

Jossain välissä kiireen alla ehdittiin sentään käydä lähialueita katsomassa. Keskiviikkoinen(kohan?) Jiyugaokakierros oli kiva. Löydettiin kiva pikkuannoksia myyvä kiinalaispaikka, savuton, ei nyt hiljainen muttei kovin meluisakaan (eikä muutenkaan niin kiva kuin Watami), ja niil oli tekninen vessa johon nyttemmin liittyy tarina:

Jos on olemassa veskinpönttö joka itsestään aukenee kun sitä kohti kävelee niin pitäähän siitä tokkiinsa ottaa kuva. Jotta kuva olisi hyvä on sen oltava viiddeo, ja sittenpä henkilö yssisseen tyhjässä vessassa ottaa kuvakulmaa ja kävelee hiippaillen ja tappajahaitunnusmusaa hyräillen kohti invavessan pönttöä, kuvaten, kuvaten, ja ei ei se kansi vielä liiku, mennään lähemmäksi, no nyt kuului joku ääni, taitaa aueta, mutta ei, missä vika.. tässä vaiheessa kuuluu takaa vieno säikähtänyt "sumimasen...". Arhg. Tyttö säikähti varmaan enemmän kuin minä. Mutta nolotti.

Perjantainen Shinjukukin oli kiva paikka, eläväisempi, jopa siinä määrin että oli aika vaikeaa löytää istumispaikkaa ilman tunnin jonoa.

Lauantaina kyllä hämmensi saattoreissun jälkeen ku ei ollut mittää tehtävänä ja sunnuntainakaan ei oikein osannut asennoitua. Mut löydettiin sentään viel yks Watami melkein kävelymatkan päästä.

Ottaa kyllä melko lailla päähän että sattui kaikki mahdolliset kiireet samaan kasaan. :-/ Toisaalta ois voinut mennä pahemminkin, asiat sentäs pysyi suht koht kasassa loppujen lopuks ja kukaan ei ees kuollut.

Olipas selkeä selitys. Ei se mitään. Toinen versio tarinasta (enemmän siitä biletyspuolesta) tullee joskus pian immeisten ilmoille kuvitettuna lyhytsanaisena versiona.

Niin ja sen matikantentinhän mä peruin.. mutta ystävällinen luennoitsija sanoi et ei se mitään, siirretään kuukaudella.

Kioto

2005-10-06T15:09:00.000+09:00

Vieras ilmaantui lauantai-iltana kaikesta viime hetken säädöstä ja vaikeilusta huolimatta ja ehdittiin vikalla junalla kotio. Sunnuntaina väsytettiin jalat kaupungilla ja iltasella matkattiin Kiotoon, josta kuvitettu lyhkäinen kertomus saatavilla (vai kommentoitu kuvitus?). Oli kivaa. Kaupunki noin yleisesti tosin harmaampi kuin odotti. Sää hitu sateinen mut mitäs me siitä.

Yöbusseissa ei tällä kertaa tullut oikein uni mut mitäs siitä. Oli kivaa kuunnella nostalgiamusiikkia ja tuijottaa kaupungin valoja ikkunasta.

Myös kuvat Zao-vaellukselta nyt olemassa.

Sendai ja sen laitamat

2005-09-29T14:38:00.000+09:00

Elämän eka virallisemmanpuoleinen esitelmä ohi on. Hengästyttääpi. Ei näin? Palataanpa.

Sendaissa tiistai-iltana, takana vaellus. Labran väki lähdössä syömään iltaseitsemältä, luvassa paikallista erikoisuutta, lehmänkieltä. Olen porukan ainoa naispuolinen henkilö ja ehkä länsimaisuuskin vaikuttaa asiaan, aistin selvästi miten minulta odotetaan nuivaa suhtautumista herkkuun, "yh, kieltä, en syö". Sori pojat. Hyvin maistuu.

Ilta sujuu mukavasti, illalliselta päädytään etsimään jatkopaikkaa, ja sitä etsitäänkin kauan. Sendain punaisten lyhtyjen katu on pitkä, vilkas ja vaikuttava. Escortbaarit eivät kelpaa seuralaisille joten vaellus on pitkä. Lopulta päädymme nomihodo-ketjun paikkaan, tyyli on tuttu Tokiosta. Ehdimme juoda kaksi olutta ja onkin jo lähdettävä takaisin, yhdellä porukasta on esitelmä seuraavana aamuna, ja aamun yhteislähtöön aion minäkin. Nukkumaan siis.

Aamulla yhteistaksi hotellilta Tohokun yliopistolle silmät ristissä. Paikka on pienehkö ja harmaa. Rekisteröidyn ja roikun professorin mukana eli päädyn kuuntelemaan tunnin verran japaninkielisiä esitelmiä. Esiintyjät vaikuttavat itsevarmoilta ja kalvoissa on ties mitä efektejä ja pientä tekstiä ja komeita lukuja. Pelottaa. Onneksi opiskelutoverin esitelmä on hiukan lähestyttävämpi, ymmärrän sentään tuloksista jotain, eikä vieraalla kielellä esiintyminen näytä liian helpolta. Kai sitä minäkin pärjään.

Aamupäivän esitelmien jälkeen lähdemme kohti Matsushimaa, saaristoalue puolen tunnin junamatkan päässä Sendaista, mainittu yhdeksi Japanin kolmesta luonnonkauneimmista paikoista. Lounas syödään myöhään, kalamarketissa satamassa, taatusti tuoretta sushia, ja saadaan puhuttua edulliset lounasannokset vaikka ollaankin kymmenen minuuttia myöhässä. Lounaalta juostaan turistipaattiin joka kiertelee saaria tunnin verran. Reissun highlight on voimalaitos josta englanninkielinen esite kertoo että se on erikoisesti suunniteltu sulautumaan luonnonkauniiseen ympäristöön, ei häiritse silmää ei.

Veneen jälkeen päädytään kiertämään Matsushiman rantoja ja löydetään mukava saari. Paikka on ihmisistä autio ja kun poikkeamme viralliselta polulta alkaa olla mukavaa. Hiekkaranta, kahlailua, simpukankuoria, auringonlasku. Aikaa kuluu ja takaisin Sendaihin päädytään vasta iltaseitsemältä.

Kun seuraavana aamuna on esitelmä jonka kalvot ovat vielä kesken, pitäis tässä vaiheessa painua hotelliin tekemään loppuhiontoja ja tarkistuksia ja nukkua kunnolla, edellinen hyvin levätty yö on viikonlopulta. Mut ei. Sovitaan että hion esitelmää tunnin, sitten mennään syömään. Tapahtuu. Illallispaikkaa ei vaan tahdo löytyä, taas törmätään samaiseen tyttökatuun, syömään päästään kymmenen jälkeen (nomihodosta huolimatta pysyn sentään kolmessa olusessa), hotelliin puoliltaöin ja nukkumaan hermostuksen takia vasta kahden maissa.

Nyt siis nukuttaa ja on sekavaa. Mut kuulemma esitelmä meni ihan hyvin vaikken siitä paljoa muistakaan. Aurinko paistaa, nähtävyyksiä olis jäljellä. Aikaa kulutettava iltayhdentoista yöbussiin, ilmeisesti yksin. Mitähän sitä sitten. Tyttökatu ei enää oikein houkuta. Mä haluun kotiin ja nukkumaan.

Lonely hiker iskee

2005-09-27T16:35:00.000+09:00

Kun iltakymmeneltä alkaa jo uni painaa pahasti silmää mutta vielä on laukkuun ahdettava läppäri ja sitten liikautettava itsensä kohti juna-asemaa ja yöbussia niin kyllä tulee helposti mieleen että mitä hittoa sitä oikein on tekemässä. Entä jos ottais vaan rauhallisesti ja menis vaan konherenssiin eikä yrittäis aina ahtaa kaikkeen jo muutenkin stressaavaan vielä omia ylimääräisiä pikku lisäyksiään päälle.

Yamanotelinen juna tupaten täynnä ja seisoskelee joka asemalla odottamassa ties mitä. Päädyn kuitenkin Tokyo stationille reilusti etuajassa, kello yksitoista. Varmistan bussihenkilökunnalta varaukseni -- bussi lähtisi vasta 23:45 ja sisään pääsisi hiukan ennen puolta. Tylsää. Kävellään siis pikku tuokio, jos löytyisi yökauppa, vois ostaa pienen iltapalan ajankuluksi vaikkei semmoista muuten tarttiskaan.

Tokyo stationin ympärystä on harvinaisen ankea. Takseja, kodittomia, jättimäisiä autioita liikerakennuksia. Tavallisesti niin tyypillistä AmPm:aa ei näy missään. Lähden kiertämään asemarakennusta ja jokusen hetken kuluttua viimein löydän kaupan. Sämpylä pikkupussissa jatkan aseman kiertämistä: olen kävellyt jo niin kauan ettei voi enää millään kestää kauaa ympäripääsy.

Hah.

Kun kello on puoli kaksitoista alan huolestua. Maisema näyttää vieraalta. JR:n aseman sisäänkäynti näkyy mutta se on kertakaikkisen väärä. Asemahenkilökunta osaa onneksi opastaa oikeaan suuntaan ja päästää oikaisemaan aseman lävitse lippuporttien kautta. Juoksemalla ehdin justiinsa. Kaikesta voi aina tehdä vaikeaa.

Bussi on täyteen ahdettu ja penkit ahtaita. Viereeni kuskin taakse ei kuitenkaan onneksi istu ketään -- bussin ainoa tyhjä penkki -- ja onnistun käärimään itseni lähes mukavaan asentoon ja nukkumaan yön läpi tunnin pätkissä. Aamun viimeiset tunnit ovat epämukavimpia, bussi pysähtelee päästämään ihmisiä pois ja seisoo etuovi auki turhan pitkiä aikoja. Sortseissa ja teepaidassa paleltaa, näen unta että olen yöbussimatkalla ja että ulkona sataa lunta.

Torkun sitkeästi lähes seitsemään asti mutta sitten on pakko antaa periksi. Niska on jäykkä ja raajat puutuneet mutta yllättävän hyvältä tuntuu. Totean olevani bussin ainoa matkustaja ja tienviitat kertovat että määränpää on jo aivan lähellä vaikka aikataulun mukaan matkaa pitäisi olla vielä tunti. Vaihtaos siis jalkaasi hankalat varvassukat ja ne toiset villaiset joita ilman vaeltaessa ei rakoitta selviä.

Zao Onsen on aamuseitsemältä hiljainen ja autio pikkukylä. Varmistan kuskilta paikkamme kartalta ja epäilevään katseeseen ja "Samui desu nee" -toteamukseen vakuutan että on siellä repussa enemmän vaatteita, ei hätää, olen tosi vastuuntunteva vaeltaja.

Bussi kaartaa pois. Pilvistä. Kylmä. Mulla mitään vaatteita enempää ole.. tai no onhan ne konferenssikuteet jos hätä tulee mutta enhän mä nyt niitä voi pistää vaellukselle noin vain. Ja minnehän tästä nyt sitten pitäis mennä?

Mitä hittoa olen taas tekemässä.

Asemarakennuksesta löytyy automaatti, ja kuuman kaakaon ja aamupalan jälkeen olo tuntuu hiukan paremmalta. Karttakin näyttää selkeältä kun muistaa että onhan mulla kompassi ja saa läpyskän käännettyä oikein päin. Loppujen lopuksi löydän reitin alun ennen kahdeksaa ja ilman suurempia eksymisiä. Ei paha. Aurinkokin paistaa. Reittivaihtoehdoista päätän valita sen vähemmän turvallisen: en tiedä joutuuko reissun lopusta kävelemään ylimääräistä 10 kilometrin matkan vuoristotietä vai olisko kenties bussia tarjolla. No, liftatakin voi, 10 km pahimpana vaihtoehtona ei ole mahdoton, ja hitot minä takaisinpäin lähde huipulta kävelemään.

Alkumatka kävellään rikinkatkussa, kuumia lähteitä näkyy siellä täällä. Pikku hiljaa ilma selkenee ja kävely luistaa. Metsä näyttää samalta kuin Tanzawassa.

Parin tunnin kävelyn jälkeen alkaa näkyä maisemia kun päästään puurajan ylitse. Kaunista on, muutaman viikon päästä vielä kauniimpaa kun aluillaan oleva lehtien kellastuminen pääsee kunnolla vauhtiin. Nyt jo värit ovat herkullisia, maaperä on punertavaa multaa ja soraa eri sävyissä, rinteet peittyvät mataliin pensaisiin, keltaista ja vihreää. Huippu jolle on tarkoitus kävellä on täysin pilven peitossa ja aurinkoa ei ole näkynyt hetkeen. Tuulee. Sadan jenin sadetakki lämmittää tarpeeksi, ylöspäin matkatessa harvemmin viluttaa. Matka on autio, vaeltajia ei tule vastaan. Ainoat ihmiset ovat polkua korjaavat japanilaismiehet. Tervehdykset vaihdetaan.

Kumano peak (1841 m) on kohdalla jo hiukan kymmenen jälkeen. Matkaan piti kulua tukusti kauemmin, tätähän menoa ollaan jo iltapäivällä takaisin.. Huipulla on tosi kylmä, tuulee, aurinko ei paista. Näen kaukaisuudessa muita vaeltajia, viimein. Hiukan matkaa jatkettuani päädyn turistirysään. Laumoittain japanilaisia, eikä ihme: näköala on kuuluisa, Okaman kraaterijärvi, temppeli ja -- mikä oleellisinta -- bussiyhteys ja köysirata alas laaksoon.

Kulutan aikaa huipulla puolisen tuntia, enempää ei kylmältä kykene. Lähden hissukseen polkua alas. Sen pitäisi jatkua vielä jokusen tuntia, sen jälkeen ehkä bussi tai pitkä kävely asfaltilla. Polku on helppo ja miellyttävä. Suuntaa joutuu miettimään muutamassa kohdassa mutta näköala laaksoon on hyvä: vuori on laskettelukeskus ja rinteitä pääsee kyllä alas, hotellit ja autotie näkyvät pitkälle.

Loppumatkasta järjestän itselleni pienen seikkailun. Lounas on pakko päästä syömään alas pienen joen varteen, mutta kyltti sanoo että polku on poikki. Uskon sentään sitä mutta kun myöhemmin löytyy toinen, kartalla näkymätön polku alas, seuraan sitä. Lopputuloksena kävely alas joen rantaan ja takaisin ylös kolme kertaa, vain noin 100 metriä per kerta mutta jyrkkää ja liukasta. Erityisen jyrkässä kohdassa puita kaatunut teräsportaiden päälle murtaen niiden rakenteen täysin, palattava on. Ens kerralla uskon kylttiä, polku on poikki on poikki.

Lopulta reitti päättyy. Palaan vuoristotietä hiukan takaisinpäin ja löydän pienen kylän, kartan mukaan jonkun bussin pitäisi tästä kulkea. Vanha japanilaisnainen neuvoo ystävällisesti kun tönkköjapanillani kyselen, ja jää pitämään vahtia että tosiaan pääsen bussiin. Osaan hädin tuskin selittää että joo Suomesta kotoisin ja Japanissa niin ja niin kauan ja kävelin sinne ja sinne huipulle. Tuuri on melkoisen hyvä, bussi tulee kolmen minuutin odotuksen jälkeen -- ja päivässä vuoroja on kokonaisuudessaan kaksi kappaletta. Sisällä on ahdasta, koitan istua mahdollisimman kaukana vierustoverista joka näyttää kylpylälomalaiselta enemmän kuin vaeltajalta ja tuskin arvostaa aromikasta olemustani.

Bussi ajaa Zao Onsenin kautta Yamagataan noin tunnissa ja suoraan JR:n asemalle. Ulos hypätessä helpotus, retki ohi. Tajuaa kuinka älyttömästi väsyttää. Naureskelee itsekseen. Ja hitto että haisen pahalta. Jälleen aikataulujen onnetar suosii, tunnin välein kulkevan junan lähtöön on 15 minuuttia, juuri sopivasti että ehtii käydä huuhtomassa hikisen naamansa ja pesemässä mutaiset kätensä.

Tässä sitä ollaan tyhjässä junassa. Läppäri konferenssia varten kannossa, hyvä tilaisuus siis kirjoittaa. Kello on vasta kolme ja Sendai lähenee, matkan pitäisi kestää noin tunnin. Etukäteen kuvittelin ehtiväni sinne ehkä iltakymmeneksi ja huolehdin hotelliinkirjoittautumisesta -- valitsinko ehkä liian pienen vuoren?

Hyvä reissu. Kuvii joskus hiukan myöhemmin mut tässä terppahei vuorelta.

Ja joo nyt sit hotellissa viimein. Kun tulee hikisenä haikilta niin mitä sitä ekana tekee.. suihku? Ei ku kone kiinni nettiin.

No vaikka mitä

2005-09-21T22:23:00.000+09:00

Kaikenmoista, vaihteeks. Väsyttää peräti niin selitykset jäänevät lyhyiksi ja ylimalkaisiksi.

Lauantaina asennettiin windows uusiksi. Piti vaihtaa läppäriä Mikon kanssa kun oma entinen oli liian iso rohjo kannettavaks reissulle ens viikolla ja sitten kun täs parin kuukauden kuluttua pitää muuttaakin jonneen ja ruveta sitä junissa raijaamaan..

Sunnuntaina paikalliserikoisuuksia: kannetaan sadonkorjuun aikaan minitemppeleitä ympäri kaapunkia ja biletetään. Japanilainen tuttu kutsui. Vaatteet, tossut, ruuan ja juoman kustansi Joku Muu, en ees tiedä.

Maanantaina oli sitten zen-vaelluksen vuoro. Oon jo pitkään miettinyt että ois kivaa mennä tunturiin pariks päiväks ihan yksin. Väsyttämään itsensä kunnolla ja miettimään. Katsomaan pimeetä taivasta ja kuuntelemaan yön ääniä. Testasin nyt sitten kevyellä päivähaikilla -- ja oli tylsää. Joo, pääsin toteamaan et kylhän sitä jaksaa mennä kovaa, mutta en sitä kovin kauaa jaksais. Kolme tuntia vaan kiipesin ja varsinkin alastulo oli tylsää, kun olis jaksanut liikkua vaikka kuinka mutta pelkäs polvien särkymistä. Sää oli tosi kuuma alkuun, aurinkoinen ja kirkas, mut just ennen huippua taivas pimeni ja alkoi sataa. En sitten nähnyt tälläkään kertaa mitään. Sas nähdä sen pitkän yksinäisvaelluksen kanssa. Ens tiistainahan pitäis mennä katsastamaan Mt. Zao Yamagatassa, kun on matka Sendaihin niin käväisee samalla siellä. Ilman seuraa. Blah. No, nättiä pitäis olla sentään.

Sunnuntaina lähti myös niskatukka -- pari päivää vanha maksettu parturointi oli aika lame, ei millään saanut hiuksia takaa lyhyeksi se, piti parannella. Kiitos vaan naapurskalle, tykkään yhä että on hyvä. :-)

Tukka pois ja hankkis oikean työn. Duuni imee. Tänään töissä 08-21:30. Aamulla oli Tärkeä Kone nurin niin ettei mitään voinut tehdä. Kun se viimein heräsi niin se oli kovasti jumissa ja kaikki oli hankalaa. Ja si päätti toinen tärkeä kone olla levyltään ihan tupaten täysi ja taas ei voinut tehdä mitään. Illalla sitten aloin saada tuloksia kasaan mutta silmissä alkoi vilkkua ja vikat tulokset olivat ihan rikki. Jotain mokasin. Ei jaksanut enää.

Huomenna iltapäivällä pitäis pitää esitelmä jota en ole nyt siis vielä edes aloittanut. No, äkkiäkös noi tulokset powerpointtiin vetäisee ja vähän sievistelee ja skaalailee käppyröitä. Ja harjoittelee ja tekee kokonaisuudesta fiksun ja.. argh.

Väsyttää vietävästi. Sen siitä saa ku lusmuilee vaan, pari viikkoa ollut ihan aikaansaamaton. Nyt sit ois hitonmoinen kiire ties minkä syitten takia seuraavan kuukauden ajan. Puh sanon minä.

Ja siksi siis

2005-09-15T22:32:00.000+09:00

..harrastettiin dokumentointia lähilammella. Tai siis Mikko harrasti, minä enimmäkseen katselin ja kuuntelin ja keinuin.

Reissun outo tapaus: lammelta kuului kummaa meteliä -- rantalaitureilla harjoitteli joku kovasti steppiä. Ei ihme, lattianhan kengät hajottavat (ja naapureiden hermot), kukas sitä nyt kotona. Näppärästi tanssi poika. Taannoinhan nähtiin myös vastaava tapaus joenrannalla: autossaan iltamyöhällä harjoitteleva saksofonisti.

Ahdas, hassu maa.

Ja on se jännä miten blogaukset ilmestyvät purskeina joo.

Sittenkin..

2005-09-15T20:00:00.000+09:00

Eka ilta kun oikeasti voi viilentaa kämppää avaamalla partsin ovet (vs. konetuuletus siis). Ehkä se syksy tosiaan pikku hiljaa siitä. :-)

Syksy, syksy!

2005-09-15T08:19:00.000+09:00

..ei oo. Odotan että ilma viilenee. Mutta ei. Lämpötukahdus on ja pysyy. Mulle on lupailtu upeita syksyn värejä vuorella. Suomessa jo syyskuu tuntuu. Tahdon kuulaan kirkkaan kylmän ilman heti mulle tähän. Taitaa olla semmoiseen aikaa vielä pari kuukautta.

Kuvailin vaihteeksi lähimaisemia: läheisen bussipysäkin vähemmän virallisenoloiset penkit ja kartalta spotattu lampi noin kahden kilometrin kävelyn päässä. Lampi oli hämmentävä kokemus kahdesta syystä. Ensinnäkään en mitenkään pysty ymmärtämään mikä ihme sen tarkoitus on. Uimiseen/virkistyskäyttöön ainakaan ei. Paikka on ollut autio niinä molempina kertoina kun olen siellä käynyt -- sekä pimeän että valoisan aikaan. Lätäkkö on ympäröity varoitusmerkeillä (ethän kiipeä aidan yli tai anna lemmikkisi uida täällä) mutta mitään selitystä paikan tarkoitukselle ei niissä näytetä antavan. Toinen syy hämmentävyydelle on että ensimmäistä lampivierailupäivää edeltävänä yönä näin siitä unta -- jotain kyllin omituista unta jotta olin sitä pohtinut ja jauhanut päässäni ennen lammen näkemistä luonnossa. Kyseessä ei siis ollut tyypillinen paikan rekonstruoiminen uneen vasta sen nähtyäni. Villii. Mikon teoria oli että lammessa kasvatetaan niitä tyttöjä joita sitten myöhemmällä iällä säilötään pienemmissä vesisäiliöissä talojen katoilla.

Ilmojen viilenemistä odotellessa tehtiin jo kesän viimeinen sawanobori-reissukin (joka ei kyllä taida jäädä viimeiseksi, ens viikonlopulle taas suunnitteilla. Huonon onnen köysi antoi lisätodisteita pahasta karmastaan (muistukkeeksi, eka köysi katosi putoukseen, uusi vastaava myytiin ensin liian lyhyenä pätkänä, tarina kerrottu täällä):

Sunnuntaiaamuna kuudelta herätessä ahisti, ei tuntunut yhtään hyvältä idealta ryhtyä kylmässä vedessä rypemään ja kallioihin luitansa särkemään. Lounaskin unohtui kotiin ja juomavesi samaten. Ostaa piti sitten 24h-kaupasta, ei kerinnyt enää kotoa hakemaan, ja junalle sai juosta. Mut selvisin, ehdin, kaikki hyvin? Heti junan penkille istuttuani ja helpotuksesta huokaistessani huomasin jotain pikkasen häiritsevää: reppuun (jälleen huonosti) kiinnitetty köysi oli juostessa purkautunut ja puolet siitä roikkui junasta ulkona! Siis noin kymmenen metriä köyttä, jumissa junan sekä asemalaiturin ovien välissä. Bad things bound to happen, neh? Menetin shokille vain sekunnin ja ehdin kuin ehdinkin kiskoa suurimman osan köyttä sisään ennen kuin juna lähti liikkeelle ("missä tääl on hätäpysäytysnappi!"). Solmu ja lenkki köyden päässä esti täydellisen sisäänhinaamisen, mutta eipä tarvinnut odottaa kuin pari asemanväliä ennen kuin kyseisen puolen ovet aukesivat. Japanilaiset kanssamatkustajat koittivat parhaansa mukaan olla näkemättä gaijinin sähläämistä. Nolotti. Oli adrenaliinia. Mut selvittiin.

Loppureissu oli ok. Retken vetäjällä on älytön visio siitä miten kiipeäisimme ensin jokea pitkin ylös ja sitten vuoren huipulle ja toista puolta alas. Sandaaleissa ja märissä vaatteissa. Huomautin että vuori on yli 1700 metriä korkea ja tarkoitus olisi ehtiä Shinjukuun IACin tapaamiseen iltakuudeksi. "Eijeijei, se on vain 1400 metriä!". Paha että olin ko. vuorelle juuri pari viikkoa takaperin kiivennyt ja saatoin olla varma asiastani.. Valitsimme vaihtoehtoisen reitin joka osoittautui varsin mainioksi. Kawanori-joella oli justiinsa sopivan kokoisia putouksia jotka antoivat haastetta ja aihetta sekä pähkäilyyn että tasapainoiluun että lihasrääkkiin, mutta kuitenkin sopivan pieniä ettei tarvinnut tapella köysien ja vaaranpaikkojen kanssa. Ainoa vaikea paikka oli kalkkikiveen syöpyneessä kurussa: kolme 2-3-metristä putousta peräjälkeen, kurun seinämät korkeat ja täysin sileät, vesi pyörteistä ja altaat putousten alla syviä. Ensimmäinen putous olisi ollut selvittävissä köyden kanssa mutta sen jälkeen oltais oltu jumissa seuraavassa vaaranpaikassa. Myös vesi ensimmäisen putouksen alla oli turhan jännä paikka: nelisen metriä putouksesta virta poispäin oli vahva mutta virran suunta vaihtui todella nopeasti siten että se yritti vetää uimarin suoraan putouksen alle. Reppu selässä uidessa tuli pärskittyä ja potkittua aika innokkaasti, toiste en kokeile ilman turvaköyttä. :-P Putoukset siis skipattiin.

Lämpötilan suhteen retki oli toimiva, päivä oli suhteellisen lämmin ja Kawanori-joen laakso ei ollut liian syvä/valoton, maisemat taas kerran upeita. Aloin palella vasta lopussa, paljolti koska raukkamaisesti välttelin uimista niin pitkään kuin pystyin. Niin kauan kuin kropan keskiosa pysyy kuivana ei ole mulla huolta paleltumisesta (sadetakki auttaa), mutta läpimäräksi kastuttuani tulee Liian Kylmä alle puolen tunnin. Liian Kylmä tässä tarkoittaa sitä että tärisee tolkuttomasti ja lihaskontrolli huononee huomattavasti, epämukavaa kun pitäis kiivetä ja tasapainoilla. Lounastaukoakaan ei pidetty, kiivettiin noin klo yhdestätoista kahteen, minkä jälkeen alkoi tuhoton rankkasade ja oli pakko palata takaisin. Palelsi kun ei tullut otettua kovin lämpimiä vaihtovaatteita. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä retki.

Maanantai

2005-09-05T11:28:00.000+09:00

Sataa. Laiskottaa. Labra on tyhjä, loman tuntu, ei saa mitään aikaan. Onneks sentään on taas pari astetta kummallisempaa engrish-kuvaa piristeena.

Eilispäivänä oli viimeviikkoista keveämpi vaellus. Sannotou Tanzawassa, kartta-aika vain viitisen tuntia ja siinä jopa pysyttiin. Kauhea kasa ihmisiä, 13 loppujen lopuksi. Perjantai-iltana yks lähtijä vielä aiheutti sydärin meilillään: "Kai tiedät että tuolla alueella on hitosti iilimatoja?" -- skidistä asti olen suunnattomasti inhonnut ja pelännyt noita mönkijöitä vaikken ole koskaan semmoisen uhriksi joutunutkaan.

Jo muutenkin etukäteen kammotti, aikataulujen etsiminen japaninkielisestä hakupalvelusta oli tuskaa. Entäs jos olinkin mokan tehnyt ja koko porukka olis sitten päätynyt jonnekin autiolla bussipysäkille sunnuntai-iltana sateessa jumittamaan kun vika kuljetusväline oliskin jo mennyt ja olis varmaan ukkostakin ja kaikki olisivat iilimatojen peitossa ja maanjäristyskin varmaan seurais ja ne vihais mua kaikki ikuisesti.

No, mitäs siinä, päätin ryhdistäytyä ja suhtautua asiaan järjellä. Netistä löytyi ohjeet iilisten välttämiseen (hyönteismyrkkyä vaan lahkeisiin ja sukkiin ja kenkiin niin eivät viitsi niin säärtä pitkin kiivetä he) ja irrottamiseen jos välttäminen feilaa.

Matkan varrella sitten selvisi että ei se olekaan koko Tanzawan alue joka on matosia tulvillaan vaan ne ovat ihan paikallinen ilmiö. Asiasta varoitellut henkilö oli niitä kohdannut tämänkertaisesta reitistä vuorella pari huippua tuonnempana. Vuorella jonka nimi sattuu olemaan Hirugatake, vapaa käännös "Iilishuippu". Ja yhtään verenimijää ei sit reissulla nähty.

Muutenkin meni hyvin, aloittelijatkin pysyivät mukana, ketään ei hukattu vuorelle, ei satanut yhtään (vaikka Tokiossa oli ihan rankastikin pistellyt päivän aikana), aikataulut oli ihan oikein katsottu ja porukka oli mukavoo. Lokakuussa uudestaan! Nyt on ehkä viel vähän liian kuumaa Tanzawaretkeilyyn. Syksymmällä ilmakin kirkastuu.

Kuvei

2005-09-02T11:55:00.000+09:00

Laitoin Mikkosenkin Takanosuyamakuvat olemassaolemaan paikkaan, entisten lisäks.

Kulttuuriero ilmakehässä

2005-09-01T17:34:00.000+09:00

Luinpa jostain että japanilaiset lapset piirtävät auringon ei keltaiseksi vaan punaiseksi. Ajattelin että siinäpä hassu kulttuuriero. Tänään sit kun pitkästä aikaa pääsin heebo aurinkoa näkemään se olikin punainen. Kaikkea sitä ja lieköhän useinkii semmoinen. Tuolla ulkona ei tule paljoa aikaa vietettyä valoisalla ku on niin kuuma. Paitsi vuorilla mut siellä sit aina sataa ku meen sinne.

Takanosuyama

2005-08-28T21:52:00.000+09:00

Eka itse järjestetty reissu takana. IAC-listalta löytyi useampiakin innostuneita, kaksi piti käännyttää pois kun olivat aivan vasta-alkajia ja reissussa oli jonkin verran haastetta. Lähtemään päätyi lopulta Mikkosen ja allekirjoittaneen lisäksi 4 suht kokenutta kapuajaa.

Päivä oli aika pitkä, idea reissun takana oli että mielenkiintoista nähdä jaksaako päivässä kivuta reilusti yli kilsan ylöspäin. Varareitti olisi lähtenyt vajaasta 1500 metristä alaspäin mutta eipä ollut mitään tarvetta tälle, kiivettiin määränpäähän 1780 metriin ilman ongelmia (lähtö noin 400 metristä). Yllättäen alastulo oli hitosti rankempi, porukasta yhdellä oli polviongelmia joten mentiin sitten hitaimman mukaan. Just ja just ennätettiin bussiin.

Parasta reissussa: 1) ihmiset ja 2) todeta että noinkin iso kapuaminen (1300 m ylös ja noin 1 km takaisin alas) on vielä täysin toteutettavissa ja jos polku on hyvä, ei aiheuta ongelmia. Ehkä hyväkin että tultiin hitaasti alas, ei polvia särje mulla nyt yhtään vaikka ovat vihoitelleet usein aiemmin haikkien jälkeen. Mulla kun on paha tapa ikävystyä alastullessa ja hyppiä vähän turhan varomattomasti alaspäin.

Mut joo, ihmiset. Alkaa pikkuhiljaa tulla reissuilla enemmän ja enemmän vastaan jo aiemmin tavattuja tyyppejä. Ei mene koko matka jään murtamiseen. Oli kivaa.

Kuvat ja matkaspeksit vastaisen varalle

Nattoo

2005-08-27T17:22:00.000+09:00

No nyt se sit tapahtui.

Tarkasti olen vältellyt nattoon tutustumista koko täälläoloajan. Jotenkin vain tuntui siltä että niin kuuluupi tehdä. Tiedä miksi. S:n kannustuksen jälkeen kuitenkin päätin mokomaa maistaa -- mitä, niinku homejuustoa? Cool.

Ja mähän tykkäsin. Eka maistamalla tuntu oli semmoinen "hmm, pikkasen outoa mut on täs jotain jännästi hyvää". Nyt parin päivän totuttelun jälkeen voin jo sanoa töhkää herkuksi. Mut kyl se sinapin ja soijakastikkeen vaatii.

Pelottavaa.

Thunder-gourmet -vaellus

2005-08-26T15:51:00.000+09:00

Matkakertomus hitusen myöhässä. Kita Alps, Mt. Hotaka, 11.-13.8.05.

Lähtö: keskiviikkoiltana yöbussilla. Tavarat oli kasattu edellisenä iltana jo lattialle mutta keskiviikkona ekaa kertaa tungin kaikki rinkkaan. Ja samantien ulos, painoa oli Ihan Liikaa. Sen siitä saa kun ostaa halvimman mahdollisen makuualustan ja -pussin, tilaa vievät, painavat. Kyytiä sai kaikki turha. Otetaans kevyempi puukko, desinfiointiaineet pienempään pulloon, en mä varataskulamppuu tartte, yks vaihtopaita saa piisata. Silti reppua selkään sitoessa sydäntä kylmäsi. Vielä oli tulossa H:n teltta kannettavaksi.

Shinjukussa klo 22, bussi lähti klo 23. Pojat (jälkeenpäin selvisi: nuorin 37 vanhin 55v) valtas meille takapenkin, hyvä juttu, sai rauhassa vetää penkin taakse ja röhnöttää. Yö meni suurimmaksi osaksi nukkuen, välillä heräsi toteamaan että kas ne kipuavat mun yli mennäkseen veskiin (bussissa ei moista ollut, kaks kertaa yön aikana pysähdyttiin taukopaikalle asioita toimittamaan).

Aamuviiden maissa heräsin siihen että bussi seisoo paikallaan. Ehkä puolen tunnin odottelun jälkeen ihmisiä alettiin herätellä ja siirrellä jatkoyhteysbusseihin. Puolen tunnin ajelun jälkeen päädyttiin Kamikouchin retkeilykeskukseen. Pari tuntia istuskeltiin, syötiin aamupalaa. Tässä vaiheessa alkoi selvitä mihin oli itsensä pistänyt: koko muu seurue keskusteli keskenään japaniksi. Olin tätä hiukan ennakoinut mutta en ihan tässä määrin: mikään yritys kääntää keskustelua englanniksi ei toiminut. Sain vastauksen ehkä lauseella tai parilla tajuamallani kielellä, sitten keskustelu vaihtui taas japaniksi. Samasta aiheesta vieläpä, sen verran ymmärsin. Ja tämä toistui. Ja toistui. Ja toistui. Päätin ottaa retkeilyiloni maisemien katselusta.

Ensimmäisen päivän kävelyn oli tarkoitus olla lyhyt. Kiivettäisiin kahden-kolmen tunnin matka vuoren puoleenväliin ja majoituttaisiin sinne. Seuraavana päivänä sitten rankka 10 tunnin kävely yli huippujen, majoittuminen taas leirintäalueella, ja kolmantena päivänä nelisen tuntia kävelyä alas vuorelta ja iltabussi takaisin kotiin. Matkaan lähdettiin sangen pittoreskin suoalueen lävitse. Reppu painoi selkää aika pahasti jo tässä vaiheessa, rinkkana oli hiukan toisenlaiseen käyttöön tarkoitettu 90 litrainen rohjo jonka vyötäröpehmusteet voisivat olla paremmatkin.

Matkan varrella koin uudenlaista eksotiikkaa. Täälhän on ihan suomalaisia kukkia! Ja koivui! No, koivut nyt olivat vaan melkein oikeanlaisia, rungon sävy ennemminkin punertava kuin valkoinen ja muoto jokseenkin käkkäräinen. Mutta silti. Eksotiikan tuntu tuli myös siitä että (vielä pari kuukautta sitten niin uudelta ja ihanalta tuntunut) cicadan kirkuna oli poissa. Äänimaailma oli linnunlaulua ja pikkuhyönteisten pörinää. Nautin.

Matka oli rankka repun kanssa, useammassakin kohdassa melkein heilahdin selälleni sen painosta. Päätin seuraavana päivänä kantaa "hiukan" vähemmän vettä, nyt oli repussa loppujen lopuksi melkein 4 litraa (miks hitossa?). Perille päästiin kumminkin lopulta neljän tunnin kapuamisen jälkeen. Leirintäalue oli jokseenkin kivikkoinen mutta teltat saatiin pystyyn ja makuualustan läpi ei tuntunut juurikaan muhkuroita.

Aamulla alkanut kommunikaatiotapa jatkui samanmoisena joten nappasin mukaan ottamani artikkelit ja karkasin niitä lukemaan. Maisema sentään oli huikea, koskaan en ole moisessa paikassa päntännyt.

Illemmalla laitettiin sapuskaa ja sapuskan jälkeen istuttiin H.T.:n teltassa, syötiin kuivakakkua ja juotiin mausteviiniä. Teltassa koska oli alkanut sataa rankasti. Ja nukkumaan seitsemän maissa, herätys olisi puoli neljältä.

Aamulla puol neljältä on ankeaa kun alkaa herätyskello soida taskussa. Niin mukava unikin just menossa. Mutta vielä ankeampaa on kun ottaa korvatulpat irti ja toteaa että kas, sataa yhä rankasti. Ja salamoi, ja jyrisee, ja koski kohisee ja pieni puro lirisee. Hetkinen, koski? Vuorella ei ollut jokea lähelläkään. Vettä on siis tullut aika paljon. Pienesti kun liikahtaa niin koko teltta hölskyy -- alapohjan alla on noin 10 senttiä vettä. Uhhh.

Koska moisessa säässä ei ole erityisen turvallista liikkua vuorella, jäätiin odottelemaan että josko sää selkiäisi tai edes kello tulisi viisi niin voisi ruveta soittelemaan vuorimajoihin ylempänä että onkos siellä miten pahat olosuhteet (joo, siellä oli kännykenttä, paitsi mulla, uskomatonta). Odoteltiin. Kävin vilkuilemassa maastoa avojaloin ja totesin että paitsi että telttamme oli nyt pienen joen keskellä, oli meidän ja leirintäalueen huoltorakennuksen väliin ilmestynyt senverran suuri virta ettei sitä käynyt ylittäminen. Jotta tuntuisi vielä paremmalta kaaduin liukkailla kivillä ja sain kyynärvarren parikytsenttisen raapaleen lisäksi mustelman justiinsa siihen mihin reppuni vyötäröhihnat edellispäivänä olivat hiertäneet reikää. Yippee. Ja pienen narmuksen jalkaan, joka sitten jäljestäpäin tulehtui. Niin viattoman näköinen kuin se oli.

Kuuden maissa todettiin että sää on paha kaikkialla ja alkuperäinen matkasuunnitelma piti hylätä. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä viisi tuntia toiseen suuntaan ja yöpyä siellä. Ongelma tässä olisi se että seuraavana päivänä olisi sitten pitkä reissu tiedossa ja jos sää jatkuisi pahasti oltaisiin oikeasti pulassa.

Päätettiin sitten lähteä alas kunhan päivä kunnolla valkenisi. Mikäs kiire tässä.

Puoli yhdeksän maissa oli aamupala syöty ja matka alas alkoi. Sade alkoi jo hellittää ja aurinkoinenkin paisteli, kuinkas muuten. Alas päästiin ennätysnopeaan, puolessatoista tunnissa. Reissun absurdiusaste alkoi olla niin korkealla että olin suorastaan hilpeä. Ehkä myös hiukan helpottunut siitä etten joutunut raahaamaan reppua kymmentä tuntia sinä päivänä, sen paino meni selkeästi ylitse siitä mitä kykenin jaksamaan.

Alas päästyä kuljettiin vielä parin tunnin matka leirintäalueelle. Leirintäalue olis voinut olla suomalainen hiukan metsittynyt maalaistalon piha. Nurtsi ja ratamoita. Paitsi kun katsoi hiukan puiden latvoja korkeammalle -- vuoret särkivät kotona ollaan -tunnelman melko tehokkaasti. Tunnelma alkoi olla mukava. Istuttiin huoltorakennuksessa sateelta suojassa jokunen tovi ja juotiin tytöt olutta, pojille maistui sake. Jo yhden lasillisen jälkeen alkoi englanninkielikin sujua ja mulle selvisi mm. että kaksi porukasta oli asunut useampia vuosia briteissä. Kaskas.

Olusten jälkeen leirintäalueen onsen. Pikkuinen kylpy, hyvä kun sai jalat suoriksi, mutta kyllä maistui. Ja sitten taas laitettiin sapuskaa.

Iltaistunto H.T:n teltassa oli jo melkoisen vapautunut. Oluset haettiin leirintäalueen vendarista, H:lla oli viinipullo. Juttu luisti. Voi väkiraukkaa naapuriteltoissa jos nukkua yrittivät.

Loppujen lopuksi: Hauskaa oli. Ihme homma että siitä asti kun alkoi reissu menemään sään puolesta pieleen aloin minä suuresti viihtymään. Porukka oli mukavaa kunhan päästiin alkujännityksestä: paluumatkalla bussissa kielitaito oli jo sangen hyvä joka iikalla ihan ilman alkkomahoolin parantavaa voimaa. Paljon tuli kyllä mietittyä kulttuurieroja ja ties mitä reissulla. Ja sitä saanko tässä nyt takaisin sitä että taannoin Suomessa kun on ollut omanmaalaisista koostuva porukka ja muutama ulkomaalainen joukossa, olen ollut huono puhumaan niin että hekin ymmärtäisivät. Täällä on asenne muuttunut kun on multikansallishaikeilla rymynnyt, olen jo aika tarkka siitä etten valahda puhumaan moisessa seurassa suomea vaikka tilaisuus olisikin. Opettelua vaatinut minultakin. Mietitytti myös se miten suhtautuu ns. erilaiseen ihmiseen: onpa mullakin vaikeuksia olla unohtamatta ottaa ihminen persoonana eikä esimerkiksi kulttuurinsa edustajana.

Ainih. Paluumatkan pysähdyspaikallapa oli maantieonsen.

Kili!

2005-08-26T08:04:00.000+09:00

Aamuinen vilkaisu parvekkeelle paljasti: ensimmäinen japanissa alkunsa saanut chili on syntynyt meitin perheeseen. Habat on kasvaneet vasta kolme kuukautta -- rehotusvauhti on tässä lämmössä ja valossa jotain vähän muuta kuin Suomessa ikkunalaudalla, en tainnut siellä saada koskaan mitään satoa vielä ensimmäisenä kesänä. Nää alkoivat tehdä kukkaa jo kakskytsenttisinä.

Sääilmiöitä

2005-08-25T20:35:00.000+09:00

Viime viikonloppuna oli sitten se eka sawanobori niin että aurinko paistoi. Eka tapahtuma jonka mainostin virallisesti IAC:in postilistalla ja eikäpähän sinne kukaan tullut. Paitsi S/T ja pakotettu Mikkorukka.

Hassua oli. Kaikilla vähän kunto niin ja näin. Muut nukkuneet huonosti ja mulla kuumetta, kuten sitten jälemmin ilmeni. Ei sit kivuttu kauaa mutta se mikä kivuttiin olikin sitä reippahampaa. Kuviakaan ei ole. Mut huonon onnen köydelt meni neitsyys.

Huonon onnen köysi! Sen tarina pitää kertoa.

Kun ekaa kertaa tuumasin että pakko päästä sawanoboriin vaikka voimahahmo A häipyy kuukaudeksi britteihin niin sehän meinasi että köysi pitää ostaa. Punainen ja nätti, ja viistoista metriä, ja ainaki 1600 KN ois kestännä. Ja minähän sitten sen köytin heikosti reppuun ja sinne meni, S sanoi että no jotain punaista vilahti. Hm, ehkä mä kerroin jo tuon täällä. No hällä väli.

Menin sit tästä syystä viime lauantaina uutta shoppaamaan. Pistin pahaks, mulle 15 ei riitä, 20 metriä kiitos sanoin kauppapojalle. Sit katselin lukkoja ja warajeit ja ties mitä kun se mittaili. Jotenkin ohkaisen näköinen nippu siitä tuli mutta no mitäs, luotin poikaan.

Kotona mitatessa totesin: se laittoi 10 metriä sitten vain, laskutti toki kaksinkertaisesta määrästä. Iltakuudelt hoksasin. Seuraavana päivänä oli tiedossa jokiretki ja eihän tuollaisella pätkällä mitään ois tehnyt. Takaisin Shinjukuun sitten vain, antoivat uudet ja sanoivat anteeksi, muuta hyvitystä ei tippunut. Jos oisin kieltä osannut niin lieneisin uskaltanut jotain vaatia mutta eipä mun pokalla siitä nyt mitään tullut. Nolottikin. Katsoivat köyden päät että olivat kuumakatkaistu, kuitenkin koittaa huijata tuommoinen gaijin.

Takkiin otin paitsi siinä että koko lauantaipäivä meni reissuamiseen myös siinä et joka jeni on just nyt tarkkaan mitattu hiukan.. um, yllättäviä käänteitä saaneen Pohjoisalppien reissun jäljiltä (matkaraportti seuraa ehkä joskus, on niin vaativa se, en jaksa ees aloittaa, sanon vaan että nyt tiedän mitä meinaa jos sanotaan että vuorilla on tulvia). Shinjukuun ylimääräinen reissu, 700 yen, reilu 10% narun hintaan lisää. No mitäs tuosta. Ostin sushin kaupan naapurista niin piristi mieltä.

Muutenkin koko päivä meni hämmentävällä tavalla pieleen, oli epäsynkka mulla ja maailmalla. Kävelin päin ovia ja pikkuisia mummoja ja pudottelin maitopurkkeja. Mut reissulla sentään sit köysi toimi. Ihan käytettiin sitä kahdesti oikeassa tilanteessa ja kaikkee. Saatiin viel kyyti joelta Okutamaan, kuskina japanilaismies jonka 10-vuotias poika kiipes putouksissa kuin ties mikä. Ei paha reissu vaiks vähän hassu.

No, kumminnii. Reissusta kolmanteen. Sawanobori alkoi tuntua työltä ja ensi viikonlopuksi sitten tuumasin että vuorivaellus ois taas paikaltaan. Yhden illan pillitin Tansawan karttojen edessä (sinnehän mä haluisin, maisemat on mulle mieleen nuilla rapautuvilla vuorilla), ei saanut selvää bussireiteistä, kallista mennä kaikkialle minne osaisin, miksen osaa lukea japania. Jne. Okutamasta sitten löytyi houkutteleva vuori, Takanosu, reilu 1700m. Kun Okutamasta lähtee niin korkeuseroa on noin 1200 metriä, melkoinen nousu. Varasuunnitelma on tulla alas jo 1470 metristä. Saas nähdä.

Odotin että reissu saa sawanoborin kaltaisen vastaanoton IAC:in listalla mutta johan on halukkaita mukaanlähtijöitä ilmaantunut niin että hirvittää. Kyl on noloo sit jos reitti osoittautuu mahdottomaksi tai -- mikä todennäköisintä -- en edes löydä sen alkupistettä. Sehän yleensä on vaikeinta, reitit kun tuppaavat alkamaan silviisiin että sinne mennään jonkun söpön pikku maalaistuvan takapihan kautta mitään opastuslaitteita näkemättä. Kiva juttu on että kolme listalta ilmonneista on aiemmilta reissuilta tuttuja jo. Vain yks ennennäkemätön.

Reissun yks arveluttava puoli on sää. Onks liian kuuma vai onks ehkä taifuuni. Niitä on nyt lähistöllä kaksi kokonaista, tosin toinen menee aika kaukaa. Hupaisa ilmiö: Duunista lähtiessä työkaveri läppäheitähti notta josko yritän kotiin ennen kuin taifuuni on päällä. No mikä ihmeen taifuuni, mistä se puhuu, on mun reaktio. Sehän on se taifuuni jonka olinpaikoista olen ollut tarkkaan tietoinen viime päivinä, ja mitä oleellisinta: sen reitistä. Huomio on vaan tarkkaan kiinnittynyt siihen notta missä se mahtaa olla sunnuntaina, hitot minä siitä että se on just nyt iskemässä meihin tänne.

Kotimatkalla sitä tulikin todettua että onpa ihana sade ja viileä ilma. Piti lähteä lenkille. Juosta lujaa ihan piti. Joka kierroksella lammen ympäri oli lätäköt hiukan syvempiä. Piti kans istua leikkipuiston keinuun ja unohtua siihen ties kuinka pitkäksi ajaksi. Oli hyvä olla. Huomenna kädet sit varmaan kipeet keinumisesta, ei vanha ennee ossoo.

Huomenna menen skuttaan

2005-08-09T22:23:00.000+09:00

..(hui) kolmeksi päiväksi ja en osaa pakata laukkua saati arvioida paljonko makeanpuolta 5 hlöä plus mä syödään kahden camping-illan aikana. Mikko leluili taas ja otti kuvan varusteista. Makuupussi ja -alusta ovatten halvat ja siksi isot.

Reissuseurana 5 japanilaista joista tunnen päällisinpuolin yhden. Sas nähhä puhuuks ne yhtään mun ymmärtämää kieltä. Vuori sentään on käihä, Mt. Hotaka, kolmannekskorkein Japanissa kertoi matkaseura, tosin intternetin olen nähnyt väittävän muutakin.

Tarkoitus on paitsi vaeltaa, myös laitella hyvää ruokaa iltaisin. En vastusta. Jos tän vuoden lomien määrä on tosiaan se noin viikko tai pari max niin tää tullee olemaan hyvä tapa viettää 3 päivää siitä. Ei niin etten (edelleen) olisi fiiliksissä että vietän koko aika lomaa anyway. Arkipäivisin ihanaa opiskelua ilman firmamyyntihenkilöitä hengittämässä niskan takana, ja vieläpä mielenkiintoista. Viikonloppuisin seikkailulomaa.

Hiukan vinkua vois aiheesta että joutuu ilman Mikkosta menemään. Mut enpä vingu, vaellus on mun juttu ja vähempi toisen, ja kaikkee muutakin on syynä mistä mikään ei taatusti liity mihinkään uuden kameran hintaan. >:-) (Hoi Krab, blogaa joskus, tää on haaste.) Pakotan kyl setän sawanoboriin tuossa ensensviikonloppuna, jos vaikka suostuis etsimään Okutaman viemäreist tiettyä vihkisormusta.

Mikolla on uus lelu

2005-08-08T21:17:00.000+09:00

Ja se otti sillä kuvia joesta ja hamsuista.

Ulkona on meteli. Cicada (ötö jota aiemmin huutaa nyt paitsi vuorilla myös meitin pihalla. Aiempi eksotiikan tuntu on vaihtunut äääholkaajonythiljaahetki-rasitukseen. Teoria: ei olekaan mikään hyönteinen kyseessä vaan tontut tekee minisirkkeleillään polttopuita talveksi.

Pesukone kittuilee. Se laskee vettä, ja laskee vettä, ja laskee vettä. Ja puhuu japania. Sanoin sille japaniks just et "eka kolmannest sarakkeest vasemmalt ja toka keskeltä ja sitten pip-pip-lets go". Sas nähdä. Jotain se siellä kuuluu taustalla tekevän.

Viikonloppuna oli kiva bile. Ei ees väsyttäny aamuviideltä. Kivoja ihmisiä. Sääli että niin moni niistä on justiinsakohta häviämässä pois Japanista. Ja ennemmin tai myöhemmin sit ne loputkin..

Ja japanilaiset näkymät jaksavat yhä yllättää.

Missä mennään

2005-08-05T14:17:00.000+09:00

Viikonloppuna käytiin paitsi yrittämistä hukkumista putouksiin myös Apinasaarella. Edellisenä iltana säätiedotteet lupasivat sadetta ja ukkosmyrskyä. Aamu oli sit pilvinen jonneen klo 11 asti, sen jälkeen aurinko paisteli koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. About kaikki muut porukasta onnistuivat ilmeisesti polttamaan itsensä, mulla kärähti vain pieni läikkä joka oli jäänyt rasvaamati. Ja pysyttelin sentäs aika tarkasti varjossa melkein koko reissun ajan..

Ja siitä etiäpäin. Vaikeus oli viime viikon artikkelipuristuksen jälkeen tarttua toimeen tällä viikolla. Proffa lomalla, labra autio.. Saipa kuitenkin aikaiseksi lausepätkistelykoodin täyssiivouksen, nyt toimii tehokkaammin se. Samoin myös koin yllärin: piti olla koodissa kohta joka ei toimi ja nyt näyttää että on se oikein kumminkin. Datan outouksista johtui kumma käytös.

Dataa kasattu kans.. koko ajan tulee ylläreitä. Käytetään monimiljuunaista tekstikorpusta joka on kopsittu tuolta ja sinne se oli kopsittu toisaalta ja tyyppi joka tietaa aiheesta on jossain Saksassa eikä sekään oikeastaan tiedä mistä kaikkialta data on koottu. Puh sanon minä. No, kohta pitäis olla parempi datapaketti ja voi alkaa oikeasti näkemään jotain kunnon tuloksia -- tai jos ei ni ainakin sitten tietää että huonot tulokset johtuvat toimimattomasta algor(e)itmista eikä datasta. :-)

Viikon puolivaiheilla nostalgia iski. Tuli ikävä Suomen maaseudun pimeää talviyötä. Hanget ja tähtien valo. Täydellinen hiljaisuus ja yksinäisyys. (Ja kylmä, oih. Paikallinen kuumuus on tukala, paita hikoaa märäksi kun päivällä kävelee ilmastoidusta toimistorakennuksesta ruokalaan 15 metriä.) Tulipa kuunneltua Leeviä ja Ultrabraata ja lueskeltua vanhoja meilejä ja satunnaisia talletettuja irkkilogeja vuosien takaa. Kaikkea sitä.

Itseluottamuksen yks käyttökohde

2005-08-05T13:55:00.000+09:00

Oppitunteja ollunna.

Vastedes kun mulla on mutu että "Tämä nyt ei ehkä välttämättä toimi" niin tuumaan aika tarkasti mitä tarkoittaa että jos ei tosiaan toimi ja miten sen voisi välttää. Varoittavia esimerkkejä alkaa kertyä. Jokikiipeilystä kaikki, paremmin pitäis koittaa muistaa että ihan aikuisten oikeita vaaranpaikkoja on tarjolla.

Mizunesawa pari viikkoa sitten. Kävi mielessä että onkohan tämä mun turvavyö oikeasti turvallinen vaikka onkin just putoamiseen tarkoitettu -- kiinnitysmekanismi vaikutti hiukan heppoiselta. En luottanut itseeni vaan siihen että Viralliset Ohjeet sanoivat et joo, tää toimii, ja käytä tätä näin. Kiipesin sitten vaikeaa putousta ja lipsahdin ja vyö sanoi naps sillä sekunnilla, justiinsa kiinnitysmekanismi petti. Ei sattunut kuin kunniaan ja hiukka polvihin.

Kurasawa viime lauantaina. Eka mun koollekutsuma reissu, vaikka tulikin sitten sattumuksien kautta mukaan myös aiemmin asioita järjestellyt hlö. Mietin lähtiessä että no olenko köyttänyt köyteni tarpeeksi tiukasti reppuun. Hihnat tiukalla, joo, mut jokin epäilyttää. Ekassa putouksessa läks. "Jotain punaista meni alavirtaan". Jeh. Se köydestä.

Kurasawa edelleen. Pari läheltäpiti-tilannetta, molemmissa epäilytti -- no mutta entäs jos.. ja entäs jos tapahtui. Liikaa vettä joessa pätkällä jonka piti olla helppo, oltiin liian huolettomia.

Olen ollut tarkka siitä että katson etten reissuilla alikylmene. Kun alkaa kompuroida ja lipsahdella ilman syytä, lihaskontrolli heikkenee.. Sitten pidetään taukoa. Ei mennä kivoihinkaan putouksiin. Hyvin on mennyt, vaikka paremmalla eristyskerroksella varustettu matkaseura onkin yrittänyt painostaa, "Jatka jatka vaan". Nyt vois alkaa olemaan tarkka siitä että muutkin pärjää. Toinen läheltäpitiöistä oli melko selkeästi justiinsa kylmäväsymisen seurausta: pieni uintimatka oli liikaa eikä tyttö edes jaksanut säikähtää. Toinen close call oli kun toinen, sinänsä asiansa osaava tyttö koitti hiukan liian vaikeaa putousta liian lyhyellä köydellä. Seuraus: kiipeäminen päättyi tipahtamiseen ja köysi jumitti tyypin suoraan vesiputouksen alle. Puukolla saatiin yläjuoksulta köysi poikki mutta jälleen oli hitu liikaa vaaraa mun makuun. Tuossakin tilanteessa oli etukäteen semmoinen olo päässä että hetkinen, tätä ei kyllä pitäis kenenkään yrittääkään, liian paljon vettä, liian iso riski.

Yritin järjestää ekan oman reissuni siten ettei olis aloittelijoita. Paha että toinen henkilö sitten kutsui semmottia miult kysymättä. Epäilytti.

Mental note siis. Ku epäilyttää, ota ees se epäilys tarkkaan pohdintaan. Ja jos se tosiaan tuntuu asialliselta niin ota epäilys todesta. Tähän mennessä en ole huolehtinut turhasta vaan justiinsa aiheesta.

Pihalla (ja joella)

2005-07-24T22:39:00.000+09:00

En ees huomannut maanjäristystä. Kävelin kuntosalille, soitin mikkoselle.. "Huomasiks, se oli oikeesti iso, kaapit heilui". Nee, emmää. Jälkijäristyksen havaitsi, pukuhuoneessa, silleen hissuksiin. Keskustassa oli ilmeisesti junat jumissa, tutulta kesti Shinjukusta normaalin puolen tunnin kotireissu noin 5h. Suurin ongelma ison järistyksen sattuessa ei liene varsinainen järistystuho vaan paniikki ja ihmisten käytös: jo tuo eilinen aiheutti jonkinasteista väkivaltaa kun yleensä niin sovulias popula ahtautui kyynärpäämenetelmällä ulostulevia kunnioittamatta todella ruuhkaisiin ekoihin juniin.

Pihalla on, paitsi huomaamatonta tärinää, kans lämmintä. Tänään kuuli idean: et sää oikeasti telttaa tarvi leiriytyäkses Tokion seudulla. Hyttysverkko, makuualusta, sininen muovialuslakana oksien väliin viritettynä sateensuojaks. Makuupussi tai joku viltti. Kelpais mulle. Tuli sama mieleen toissailtana kävellessä yöllä lähijoen vartta. Lämmintä on, ulkona vois asua, mihin kukaan mitään taloja tarvihhee. Mut kenet saisin seuraks? Mun ulkonaviihtyvyysmukavuus ei o paljosta kiinni. Monen muun on.

Nii eilinen. Myöhä pimeä yö, huppeliset japanilaisporukat ampuvat ilotulitusrakettejaan joen varrella. Viehkoa. Setä soittaa autossa saksofonia, on nuotit sillä siellä ja kaikki. Eipä naapurit häiriinny. Absurdius. Ei kameraa mukana, harmi.

Tänään sawanobori Kawanori ..vuoren juurella olevalla joella? No, jotenkin tuo nimi siihen liittyi. Klo 11 bussi Okutamasta, 10 minuuttia, 250 yen. Täydellinen aikataulus, 09:09 lähtee holiday express Shinjukusta, ei vaihtoja, nopeampi kuin mikään normaali juna Okutamaan (tavalliset vie yli 2h, tää puoltoista, perillä aikaa just käydä veskissä asemalla (ja hukata sormuksia, ref later) ja ehkä ostaa vendarista juomaa tai kaupasta snäksejä).

Lähes tylsä joenpätkä loppujen lopuksi, laskeutuminen sillalta joelle pakotetun haastava (helpomminkin olis päässyt mut piti tulla vaikeaa reittiä alas), muuten melkein pelkkää kävelyä. Vaikeammat putoukset olisivat olleet kauempana. Mikko mukana viimein, mikä oli kiva. Kurasawajokeen verrattuna hirveästi kävelyä -- Kurasawalla edettiin ehkä noin 1 km kun täällä 4 tms. Ja enemmän putouksia.

Kylmyys ei ollut yhtä paha kuin aiemmin, vähän paremmat varusteet (sukkahousut lycratrikoiden alla ja sadan jenin sadetakki!) ehkä tai se et vesi on lämmempää jo. Ilma oli ainakin kylmempi kuin aiemmilla kerroilla, pari päivää ollut Tokiossa viileä aalto. Mukana ollut japanilaistyttö näytti kyllä hyvin kylmenneeltä et ehkä se oli mun varusteet vaan si, yleensä olen ollut se pahiten jäässäoleva hlö kiipeilyporukoista. Tytön lounas oli kyllä myös kevyt kun mää stuffasin itteeni suklaata palamaan oikein kunnolla.. ei se keho oikein osaa lämmittää itseään jos ei o mitä polttaa.

Se kiipeilystä.

Päivän ikävä tarina: mietin junassa notta olinpa tyttö tyhmä kun otin vihkisormuksen mukaan. Kun kylmässä kädet kapenee on sormus putoamisvaarassa. No, ehdinhän mä sen laittaa lompsaan turvaan.. paitsi jos heitän kapineen Okutaman juna-aseman vessassa pönttöön! Kun vesi on jo valumassa. Prkls. Juoksin perään ja kourin ties minkä sortin vettä mutta mennyttä oli.

Siellä se on nyt si. Kalevalasormus Tokion viemäreitä koristuttamassa. Ehkä männäviikolla kultaa Mitakejoella huuhtonut tyyppi saa sen haaviinsa.. ja heittää seinään ku son vaan pronssia. Vaikkakin nätti.

No, onneks on varakapine sen kerran jäljiltä kun kissat piilotti originaalin ja piti hommata uusi (löysin sen vanhankin sit lopulta ja on koristanut sormea since hän). Mutta se on kapeampi. Ja korvike. Eikä yhtään hohdokas kadottamistapa ole viskata esinettä.. pönttöön.

Harmitus.

Mutnii. Ens kertaa varten on nyt vedenkeittoväline (kuuma lounas!) ja köysikin on hankittu ja pari muuta vempelettä. Enää ku sais ihmisiä mukaan.

Ja viel mainos. Kiipeily on siinä kivaa että oman vaikeustasonsa voi valita. Kiertää voi tai mennä helpompaa reittiä ylös tai mitä ikinä. Voisin itse viettää tuommoisessa koko päivän, välillä pitäis vain lämmitellä kunnolla. Telttailu käpävarustein.. ehkä sitäkin vielä kokeillaan. Mää vaan haluun mennä metsään ja unhoittaa tään kaiken.

Suuri hilijaisuus

2005-07-20T22:21:00.000+09:00

On tämä vaikia löytää aikaenergiaa kirjuuttamiseen. Otetaans lyhkästi mutta sekavasti.

Pieni turha puoliepävirallinen artikkeli etenee. Jotenkuten. DL viikon päästä. Tänään sain ekat tulokset joilla voi tehdä jotain. Baseline puuttuu, harmaita hiuksia revitään. Selviämismetodi: trallala-asenne ja hyvä ravinto. Ainakin valkosipuli on halbaa, satokausi ilmeisesti alkanut.

Tuli tieto että Ihan Varmaksi luvattu (emmää sitä uskonut mut harmittaahan se silti) kämppä Tsurumissa ei onnaa. Pitää katsoa vapailta markkinoilta. Rahanmenoa luvassa. Ja ahdasta asumista. Hamsut näyttää mallia: Jos juoksupyöräänkin mahtuu kaksi ni miksei japanilaistyyliseen kerrostalokoppiin! Pelottavuus säädössä on: epävarmuus elämän suunnassa paha, nykyinen olotila liian hyvä, ei saa loppua se..

Lauantaina oli taas sawanoboria, Okutaman lähistöllä Mizunesawa. Palelsi tuhottomasti paljon pahemmin kuin aikaisemmalla reissulla. Joki oli syvällä laaksossa -- ei aurinkoa -- ja odottelua paljon. Pääs myös testaamaan varusteita: kipusinkapusin vaikeaa vesiputousta, vettä paljon ja voimalla ja pystysuoraan ylös, lipesin, vyö petti, alas tultiin. Mittee ei käyny, paitsi nyt muutamei mustelmei. Hyvä oppitunti: varusteet tarkistettava jatkossa paremmin. Ens su ehkä vika yritys, sit lähtee järkkärityyppi jonneen muille mantereille pitkäks aikaa.

Su kivikiipeilyä Mitake-joella. Ei vaarallista, alle metrin korkeudella kiipeiltiin suurin osa aikaa. Hyvää harjoitusta kuitenkin. Enää ei näpit ja käsivarret jomota mutta eilen kyllä. Maanantai (paikallinen pyhä) meni tehokkaasti nukkuessa. Kiva huomata että on ne fyysiset rajatkin jossain olemassa ja itseväsytys on mahdollista. >:-)

Hoks-hoks

2005-07-13T17:37:00.000+09:00

Eipä tullut uni. Hoksauksia tuli. Pienenmoisia. Elämä menee nykyään niin ajattelematta. Hetkestä toiseen. Aamulla ylös juoksu töihin juoksu kotiin juoksu salille ja kotiin ja velvollisuuksia ja säätöä ja sitten nappinukkumaan, titityytöötpoks, miettimään et ehi.

Kirjaakaan ei voi lukea. Ei keskittyä.

Tuli mieleen, pujahti mielikuva, entinen elämä. Entinen elämä, eri elämä. Mitä on päällimmäisenä mielessä Quartalin ajoista? Juokset juokset juokset. Aamulla optimoidaan kaikki, laitetaan varusteet päälle, pyörän selässä tai rullilla lujaa töihin, takas sama, muut pyöräilijät huutelee perään kun ajan kiireessäni vaarallisesti. Juokset juokset juokset. Ja suorittamista koko ajan. Koko ajan elämisen suorittamista, selviytymistä taas tästäkin vaarallisesta päivästä, kun koko aika on vaan pelkoa ja pahojen asioiden väistelyä. Elä ajattele elä päästä päähän elä muista. Elä tee mitään liian tyhmää väistellessäsi. Elä ekstraterveesti vaikka, siitä ei voi kukaan valittaa, aikatauluta, liiku niin helvetisti ettei kukaan, siitä ei voi kukaan valittaa. Jos ei tekemistä löydy joka hetkelle niin ainakin saat itses niin väsyneeksi ettei sitten oloaikana taatusti mikään liikahda päässä.

Samaan menossa taas. Tekeminen toki on kivempaa nykyään. Mutta silti. Pitäis välillä ihan oikeasti myös nauttia elämästä, oikeasta, unohtamatta haaveksuntia kokonaan kumminkaan. Vaiks onhan se niin mukavaa sekin ettei itselleen mitään tunnusta haluavansa. Ja jos sais unohdettua sen ainaisen pelkäämisen. Mikspä sitä niin kovasti tuumia pitää kaikkea ennenjälkeen tekemisen niin ettei tekemään kerkiä.

Nih.

Oli viikonloppu

2005-07-11T12:57:00.000+09:00

..ja meni. Pe iltana Krabsyn labran onsenreissu Tanzawaan. Oli mukavoo. Aamulla pääsi näppärästi lähtemään vaellukselle viereiselle Mt. Azegamarulle. Kiva vesiputoussightseeingreitti. Kuvia ja ääniä on.

Sunnuntaille suunniteltu sawanobori peruuntui. Säätiedotus näytti synkkää ja kylmää. Päivä oli sitten toki älyttömän kuuma, olis ollut hyvä vesiputouksissa kiipeillä. Ehkä parempi näin kuitenkin, sai nukuttua kerrankin pitkään, ens viikonloppuna taas ehtii yrittää ja sadekaudenkin pitäis olla päättymään päin. Ja vasta sunnuntaina sain oman kypäränkii viimein hankittua, kiitos naapurskan vinkin.

Polvet kipeytyivät kyllä pahasti lauantain kävelyllä, lepo teki niillekin ehkä hyvää. Hiukan huolestuttaa kyl nyt noi särkevät nivelet. Pitänee hankkia kävelykeppi.

Pohd-pohd

2005-07-05T08:13:00.000+09:00

Nyt on kuveja edellisreissusta vaikkeivät omia olekaan.

Asiasta kolmanteen aasinsillat unohtaen. Tuli illalla pitkästä aikaa valvottua (nyt väsyttää). Oli meileissä taas ens viikonlopulle kiipeilyaktiviteetteja tarjolla mutta ei pääse ei. Perjantai-illasta lauantaiaamuun Krabsyn labran juttujuttu Tanzawassa ja sunnuntaiksi lupauduttu vaellukselle. Mutta olishan lauantaina aikaa, Tanzawasta olis vain reilu parin tunnin matka Han-noon, entäs jos sittenkin..! Ehkä kuitenkin vois koittaa hiukan mikkosen kanssa aikaa viettää. Mikä ihme siinä on että pitää olla aina menossa ja ihan vaan oleilu on täysin mahdotonta?

Japanintunnilla esimerkkilauseet osuivat hassusti kohdalleen käsitellessään kysymystä joka oli juuri ollut tosielämässä esillä. Onhan tuota tullut tuumittua itsekseen aiemminkin mutta sunnuntain haikilla ensimmäistä kertaa hoksasin että voishan asiasta paikallisilta tutuilta kysyäkin kun näkyi nuori kaveri tupakka-automaatilla: mitkäs ne ovatkaan alkoholin ja tupakan käytön/ostamisen ikärajat Japanissa, onko niitä edes kun molempia saa valvomatta ostaa automaateistakin? Ovat ovat rajat olemassa. Sääntöjä ei vaan oleteta rikottaviksi. Erilainen maailma. Erilaisuutta korosti keskustelun kulku. Selitin notta Suomessa kysytään paperit jne (ainakin pitäisi) jos ostaja näyttää liian nuorelta. Japanilainen tyttö ei ymmärtänyt miten tämä auttaa asiaa: voihan nuori vaikka valehdella että ostokset on tarkoitettu vanhemmille jolloin kauppias joutuu kuitenkin myöntymään!

Säännöt ja niiden valvonta.. eroavat toki toisistaan kovasti jos toisaalla oletetaan että jokainen ensisijaisesti etsii keinoja rikkoa sääntöjä ja toisaalla väen oletetaan haluavan toimia kuten sovittua on. Siinäkö kaikki? Toisaalta olen monen (japanilaisen) kuullut väittävän että japanilaiset ovat erityisen innokkaita kiertämään sääntöjä jos se on kiinnijäämättä mahdollista, ristiriita tässä. Ehkä kysymys on vain asioiden suhteuttamisesta, arvio on tehty paikallisesta näkökulmasta käsin eikä sopeutettu epärehtiin länsimaiseen vinkkeliini. >:-)

Onhan noita esimerkkejä toimivista säännöistä muitakin. Vaelluspoluilla on pyöräily ja moottoripyöräily estetty lätkäisemällä polulle kevyt puinen este, helposti ohitettavissa. Roskia ei näy maastossa koska eihän niitä kuulu sinne heittää, jokainen kantaa omansa takaisin kotiin. Huomaan tarkkuuden tarttuvan: kun on yltiösiistiä kaikkialla niin ei sitä kehtoo purkkaa sylkäistä kadulle tai karkkipaperia pudottaa. Jos olis jo jotain epäsiistiä ympäriinsä niin oma lisä siihen ei tuntuis niin pahalta.

Yleinen sujuvuus. Se on täällä viehättänyt. Säännöt pitävät, kohteliaisuus kunniassa, toista ihmistä arvostetaan. Mutta minähän vain kerään parhaat päältä: ulkomaalaiselta odotetaan vähemmän ja on varaa valita, elää miten elää, lähteä pois sitten kun siltä tuntuu. Kaikilla ei ole niin helppoa. Japanilaistytön kanssa juteltiin enemmänkin.. tytön juu. Nuoren näköinen otus paljastui lähes nelikymppiseksi sinkuksi. Oma valinta, perinteinen perhemalli kauhistuttaa -- mutta välimuotoa sen ja yksinolon väliltä ei tunnu olevan tarjolla. "Äiti sanoo jatkuvasti olen jo jäännöspala, että ota nyt joku mies, mikä tahansa mies on parempi kuin ei mitään." Kaikki on hyvin niin kauan kuin sovit muottiin mutta olepa erilainen, halua jotain muuta, ni ei o helppoo.

Tuli tuumittua omia valintoja, omia pelkoja siitä että joutuu perinteisen naisen rooliin. Jo pentuaikana viisikoita lukiessa oli Pauli suosikki. Opintoja ja tulevaisuutta suunnitellessa valitsi sen puolen kyvyistään joka osoittaa turvallisempaan suuntaan: matikka ja kielet olivat molemmat vahvoja, mut hei, tytöiltä ei niin matemaattista osaamista odoteta joten korostinpa sitä. Miehisempi ala, tukka pois, pitää olla hyvä jätkä. Jos vesiputousreissulla kiipeää paremmin kuin pojat niin sitten on jees.

Onhan niitä valintoja aina tehtävä. Jollain perusteilla. Mutta mikä ihme siinä naiseudessa ja naisellisuudessa on niin pahaa että sitä pitää välttää.. Heikkouden leima, uhrautuvaisuuden oletus? Heikkoja potkitaan päähän. Uhrautuminen johtaa katkeruuteen.

Mulle on aina ollut ongelmallista suhtautua ihmisiin jotka ovat hyvin vahvasti tietyn sukupuolen edustajia, korostetun feminiinisiä tai maskuliinisia. Jotain siltä väliltä tuntuu luonnollisemmalta. Mutta olenko itse omassa luonnollisessa paikassani akselilla -- enpä osaa enää ihan sanoa. Osas sentään sen verran fiksu olla että erikoistumista tuumatessa hylkäsi tarpeeksi ajoissa TKTL:n ohjelmistotekniikkapuolen, tajusi pakollisista kursseista sen verran ettei suunta tosiaan ole oikea. Päätyi infolle vaikka se sai eieileiman jo ensimmäisnä opiskeluvuonna ("Kaikki tytöt aina menee informaatiojärjestelmäpuolelle" ..kukahan senkin sanoi). Nyt saa tehdä duunia myös kielen kanssa. Ja muistaa sentään joskus kyseenalaistaa valintojaan, ehk tää tästä.

Jokiaktiviteetteja

2005-07-04T10:39:00.000+09:00

Matalalennon katkaisemiseksi viikonloppu vietetty Kokeillen Jotain Uutta.

La: kiipeilyä joessa Okutaman lähistöllä (Kurasawa-joki, 15 minuutin bussiajelu juna-asemalta). Ylös vesiputouksia. Varusteina pätkä köyttä, muutamalla ihmisellä ihan valjaatkin, päissä rakennus- ja pyöräilykypäriä, vaatetuksena shortseja, tekokuitutrikoita, pyöräilypaitoja. Edettiin neljässä tunnissa noin 2 kilometriä jokea. Oli kylmä. Mutta hauskaa. Uusintakierros saatava. Tai useampi. Vois olla kyllä kivempaa hiukan paremmissa varusteissa tahi kenties myöhemmin kesällä kun jokivesi on lämmennyt ja ilmakin enempi saunaa muistuttava. Nyt alkoi viimoisessa putoukset jo kylmästä lihakset kramppailemaan niin että piti fuskaten kiivetä -- köydestä tukea ottaen sen sijaan että olis etsinyt kivestä astinkolot.

Kiipeily oli helpompaa kuin luulin (hauskempaa kans). Kaikista putouksista selvisin, viimeinen oli ainoa jossa joutui oikeasti käyttämään köyttä vaikka se muutamassa muussakin oli turvallisuuden takia vyötäisillä. Tekis mieli kokeilla myös kalliokiipeilyä, varusteet vaan puuttuu. Kuulemma on satunnaisia helpompia kiipeilyjä tarjolla joissa pärjäis ihan tavan vaelluskengillä. Pitääpi kahtella.

Satunnaisia huomioita, jos muistais seuraavalla kerralla: Sunnuntai-iltana oli paljon märkiä varusteita: useimpien putousten juurelle piti uida (reppu selässä). Kolme muovipussia kännyn, lompakon ja vaihtovaatteiden päällä onneksi riittivät -- seuraavalle reissulle hankittava parempia pikkupusseja, isoista säkeistä on hankala kaivaa lompsaa bussissa. Kylmyys on suurin ongelma mutta liikaa vaatetta ei kannata pitää päällä -- nyt palelin niin suunnattomasti ehkä siksi että pidin muiden kiipeillessä (odotus- ja seisoskeluajat rantamilla olivat aika pitkiä) myös sadevarusteita trikoiden päällä. Näin sai hyvin pidettyä lämpimän ilman ulkona. Heti kun vähensin varusteita kiipeilyn päätyttyä tuli parempi olla. Kuuma juotava vois myös olla kiva idea. Ja ehkä joku muovipussissa säilytettävä kuiva huopa tms johon vois kääriytyä odotellessa..?

Kuvia reissusta tulossa myöhemmin joskus, ei ollut oma kamera mukana.

Su: Zushissa taas. Paikka alkaa tuntua tylsältä mutta oli mukava porukka. Tälläkin reissulla käveltiin jokea, reitti sama kuin aiemmin keväällä. Edellinen reissu oli upea, tämänkertainen.. lähinnä mutainen. :-) Joessa oli vettä enemmän ja se oli mutaista sateitten takia. Hämähäkinseitteihin käveltiin niin monta kertaa ettei jaksanna laskea. Polut olivat liukkaita ja matkassa olleet ensikertalaiset ahistuivat. Sää oli yllättävän hyvä, ei liian kuuma, eikä satanut paljoa -- vain tismalleen lounastauon ajan saimme nauttia rankkasateesta. Osuus reitistä jonka piti viedä noin tunti veikin kolme -- tajusimme liian myöhään että kannattaapi vaihtaa sandaalit avojalkoihin ja ronskisti vain kahlata sen sijaan että koittaa kävellä liukkaita joenlaitoja ja säästellä kenkiään. Muutamia huonolaatuisia kuvia löytyy, yönkaltainen pimeys on hämäystä vain. Minä mitään valotusaikoja jaksa säätää. Ekassa kuvassa: hepoisen hauta.

Sunnuntainen kevyttä oli, piti vielä illalla kuntosalille jaksaa. Joku kotona väitti että menee jo urheiluhulluudeksi. Pöh. Kiipeilystä nyt maanantaiaamuna hiukan vatsalihakset (ei voi tajuta miksi) ja kädet (voi tajuta) kipeinä. Muuten ehjänä.

Varustelua

2005-06-30T21:13:00.000+09:00

Niin kauan vietin ostamatta elämää. Mut nyt on harrastus.

Hankittu, puolivahingossa kaksi paria: kaislasandaalit. Varmistettu, onnenkantamoisella: rakennuskypärä. Tehtävää, erilaisissa tekokuituasukokonaisuuksissa: istuttava kylmällä vedellä täytetyssä kylpyammeessa erinäisiä aikoja. Vielä puuttuis: köydenpätkä.

Tiedä sitten olenko hyvään vaiko huonoon suuntaan menossa.

Jussi ja muuta

2005-06-27T10:32:00.000+09:00

Juhannuksen kunniaksi yö Roppongissa. Ruokaa, juomaa, bilepaikan saalistusta (miten saattoikin olla vaikeaa). Törmättiin absurdeihin mainoksiin ja yöllä auki olevaan eläinkauppaan. Ylikasvanut (hinta alennettu) perhoskoiran pentu yritti tulla lasista läpi mukaan.

Epätodellinen tunnelma aamulla kalatorilla. Satapäin jäisenä höyryäviä tynnyrimäisiä pyrstöttömiä tonnikaloja. Ilma sakeana hajusta, jaloille roiskuvaa veristä ja suomuista vettä. Aamiainen sushilassa. Loppuviikonloppu lojuen ja uneksuen.

Labrassa maanantaiaamun tunnelma hiljainen. Surullisia uutisia edellisviikolla.

Lämpöasteita ulkona jo ennen aamukahdeksaa niin ettei tahdo jaksaa kävellä puolen kilometrin matkaa duuniin.

Vanhuus

2005-06-20T11:41:00.000+09:00

Synttäri oli, synttäri meni. Laittoivat mulle kakun, mikä oli mukavaa, paitsi että kakku oli väsätty kolkytvuotiaalle. Se oli Vika Ennen Kolkytää. Snif. Mutta kivaa oli.

Todettua: väsyttävää on bileessä kun joutuu erityisesti juoksemaan just siihen ekaan junaan sen sijaan että vähitellen väsyneesti asemaa kohti laahustaisi. Mutta saatiinpa VPK kentälle Fukuokaa kohti (vaikka Yokohamassa hävettävästi säädettiinkin, huonoja Tokionoppaita ollaan).

Sunnuntaina kokeilujuttujuttu, alkeiskurssi. Purjelautailu lienee suomenkielinen termi. Merivesi oli lämmintä, märkäpuku kellutti hyvin, oli helpompaa kuin olis luullut, miellyttävää myös.

Viimein napattu lehmäsammakon mörinää nauhalle. Kuvassa näkymä vähän turhan musta. Valitettavasti puhdasta äänifilettä ei saatavilla. En osannajaksanna säätää.

Vapaapäivä

2005-06-11T09:19:00.000+09:00

Heräs aamulla outoon oloon. Jotain vialla - mitähän mä olen unohtanut.. Sitten tajuaa. Ei Tartte Tehrä Mittää!

Tarpeeksi kauan ollut joka aamu kello soimassa liian aikaisin ja päivät olleet tupattuja täyteen ohjelmaa. Ylipitkiä duunipäiviä, turhan tehokasta vapaa-ajan käyttöä iltaisin, viikonloppuina juostaan pitkin poikin metsiä. Ei enää ees muista mimmoista on että saa vain lojua.

Nautiskeli sitten siinä, käänsi kylkeä, torkkui, heräili, naatiskeli, torkkui. Ulkona valoisaa, pakko olla puolipäivä. Nousee ylös -- onhan tänään sentään siivottava alakerta (vaihdettiin eilen kämppää, pari kerrosta ylöspäin). Katsoo kelloa: kahdeksan. :-P No, mukavoo kumminkin.

Aika kuluu edelleen nopeaan. Yhtäkkiä onkin kesäkuu, VEK-synttäri jo ens pe. Lähilammella on kasvusto roihahtanut villiksi, sekin tapahtui ihan salaa kun iltakävelyille ei ole kerennyt. Lammella lenkkeillessä juossut liian lujaa mitään nähräkseen. >:-)

Toim. huom: lenkkeily lammella ei ehkä enää ole hyvä idea ainakaan myöhään iltaisin. Pusikoissa asuu miljoona sammakkoa jotka vaeltelevat myös lampea ympäröivillä poluilla. Isoja ovat eivätkä turhaan ihmistä väistä he, Mikkomikko pääsi tekemään lähempää tuttavuutta viereiseen ihmetykseen. Päälle astuessa menettäisi paitsi sammakko henkensä myös todennäköisesti nilkka terveytensä. Splat, slip, mätkis.

Uus kämppä on jees. Näköala (oikeanpuoleiset kuvat) ensialkuun mielenkiintoisempi kuin vanha: täältähän oikeasti näkee jo jonneen. Toisaalta alakerrassa oli kovasti suojassa, auringoltakin puut mukavasti varjelivat (vasemmanpuoleisin kuva).

Ilma tuoksuu puhtaammalta vaikka kämppä on ollut viikkoja suljettuna, ilman kuivatustuuletusta. Seinistä ja romppeista puuttuu hometahrat. Vielä kun tottuis siihen että paikka on edellisen peilikuva. Kauankohan törmäilen oviin kun kahva ei ollutkaan siellä minne käsi automaattisesti suuntasi. Jopa ulko-ovi on toisin päin ja tämän takia lukkolaite ylösalaisin.

Muistaessani. Lisää kuvia viime viikonlopun BBQ-tilaisuudesta -- muidenkii näkökulmaa kuin miun. Hyvä bile tosiaan vaikka onnistuikin tuomaan sieltä mukanani pari kaveria. Joitain pakteereja olivat he ja niitä oli liikaa. Perjantai oli eka päivä viime sunnuntain jälkeen kun nautittu ruoka suostui kulkemaan suosiolla imeytymisprosessin kautta eikä vaan juossut suoraan läpi. Hiukan alkoi jo heikottaa. Ensi kerralla kun on tarjolla ruokaa joka on seissyt kuumassa ja kosteassa säässä tuntikausia ja sen jälkeen valmistettu epähygieenisissä olosuhteissa, en syö makrillia. Varsinkaan jos japanilaistytöt paketteja katsoessaan henkäisevät kauhuissaan ko. tuotteen huomatessaan. Jälkikäteen sitten kertoivat että huomasitteko että kukaan japanilainen ei sabaa syönyt -- menee muuten tosi herkästi pilalle normaaliolosuhteissakin, ei sais säilytyslämpötila pahemmin yli 12 asteen käväistä.

Saattoipa tuo toki olla jokin muukin tuote. Vaikka yön yli seissyt kana jota aamulla ei enää kuumennettu.

Elää ja oppii.

Paivitus

2005-06-06T20:28:00.000+09:00

Tapahtunutta:
Viime viikolla päihitin tyhmän algoritmin. Sen jälkeen olen vakuuttanut itseni siitä ettei se mikään saavutus ollut kun sehän on ihan helppo juttu nyt kun sitä mietin.

Tänään kokeiltu systeemiä Oikealla Datalla joka on Sotkua. Tulokset kökköä, kuten odotinkin. Miten se näyttää olevan yllätys muille..? Päivittäin vaihtelevat olot mitämätäälläluulentekeväni:stä ehkätästjotainvielätulee:hen, joskus jopa hipoen wau-tuntuja.

Kohtapian VEK-synttäri. Mitteehä tekis.

Viikonloppuna oli BBQ. Hyvää väkeä. Vähemmän vaellusta ja enempi ruokaa sekä juomaa kuin odotti. Sunnuntaina pääs sentäs kävelemään kovasti. Paikka: Tsuchiuchi. Hinta: ei voi muistaa. Majoitus ja BBQ-ruoka 5,5Kyen, junat pari ja puol, bussi noin 1, taksi noin 1Kyen. Jotai semmost.

Nyt väsyttää. Joitain viikkoja mennyt töissä aamukasista iltaseiskaan, sen jälkeen salille, sitten kaatuu petiin. Viikonloput vaellellut. Blah. Ens viikonloppuna muutto ja sunnuntai mänee ensiapukursseiluun. Heinäkuun alussa pitäis olla ardikkeli kirjoitettuna ja tulokset on mäskänä ja puolet pohjasta putos muutenkin pois just tänään. Dada dii du dam.

Olkaatten terhakkaat, olkaa hyvät.

2005-05-29T19:06:00.000+09:00

Lauantaiaamuna klo 0610 ylös jotta ehtisi 0751 junaan Shinjukusta. Olisi säästänyt matka-ajassa ja rahassa jos olisi mennyt toista reittiä mutta ei viitsinyt ruveta säätämään junanvaihtojen kanssa tuntemattomilla asemilla. Ja suuri osa porukasta lähtisi Shinjukusta -- olis ainakin seuraa.

Jääkaapista eilisiltana tehdyt eväät, vettä, onko kaikki mukana, otetaan vähän lisää vettä. 3,5 litraa pitäis riittää taatusti päiväksi vaikka olisi kuuma, ja jos joltakulta muulta puuttuu.. ja saakohan sieltä majoituspaikasta edes juomavettä muuten kuin pahaan hintaan? Sunnuntaina pitäis olla vesitäydennyspaikka tiedossa 2 tunnin kävelyn jälkeen.

Perillä Shinjukussa liian aikaisin, kuten aina. Hedelmäjugurttijuoma ja suklaata vielä kaupasta. Etsiydytään oikealle linjalle ja junan etupäähän. Pari vaellusasuista gaijinia eri penkeillä.. asetun lähistölle, vilkuilen molempia uteliaasti niin että taatusti huomaavat, kohta toinen lähestyy: "Are you with the IAC group?".

Matka Shin-Matsudaan kestää puolitoista tuntia. Porukkaa kasassa viisi, perillä asemalla kohtaamme retken järjestäjän ja ahtaudumme bussiin. Olen matkustanut samassa bussissa aiemminkin -- joka kerralla valtaosan matkustajista muodostavat vaellusasuiset ihmiset. Silti bussissa ei ole minkäänlaista säilytystilaa repuille.

Kello on jo puoli kaksitoista kun pääsemme varsinaisen reitin alkuun. Nishi Tanzawasta kipuamme Hinokiboramarulle (1601 m) ja sieltä Hirugatakelle (1673 m). Matka etenee hitaasti, hiukan liian hitaasti. 6 h kartta-aika ylitetään lähes 2 tunnilla. Maisemat ovat kuitenkin yllättävän upeita -- ottaen huomioon että sumulta ei kovin pitkälle näe. Taikametsä, kultarunkoisia puita.

Alue on täynnä japanilaisia vaeltajia: muutaman viikon ajan kaksi villiä puuta kukkii alueella ja monet haluavat nähdä ne. Jokaista vastaantulijaa tervehtii. Jos hiukan hengästyttää, vaihdetaan pari sanaakin. Konnichiwaaaa! Totemo kirei desuka? Kanbatte, kudasai! Samaan suuntaan kulkevia ohitetaan, seuraavalla tauolla he ohittavat meidät.

Kuuden maissa ryhmät eroavat hetkeksi, etenen sujuvaa japania puhuvan brittipojan kanssa edeltä, ilmoitamme vuoristomajaan että kyllä kyllä ne sieltä kohta tulevat. Viimeisessä nousussa ilma selkenee hiukan, näemme auringon laskevan.

Illallinen majassa: riisiä ja pikkelsiä. Nukkumaan on mentävä kahdeksalta. Maja on täynnä kukkavaeltajien takia, huoneet on täytetty reunoja myöten futoneilla ja jokaisella nukkuu kaksi. Vaatii hiukan järjestelyä että gaijinit saadaan sijoitettua niin että kenenkään kasvoilla ei lepää toisen henkilön jalat.

Kahdeksalta valot sammuvat. Kymmenen minuutin sisällä useampi japanilaisvaeltaja kuorsaa äänekkäästi, gaijinit kääntyilevät unettomina. Asettelen jalkojani toisten nukkujien nilkkojen päälle, patjat on suunniteltu hiukan lyhyemmille. Leikin ajatusleikkejä. Niin muutkin. "Ajattelin että olen lentokoneessa, että minut oli siirretty turistiluokasta bisnespaikoille ja vaikka on tosi ahdasta olen onnellinen että saan sentään olla pitkäkseni! Mutta ei se juuri auttanut". Brittipoika nousee lukemaan sanomalehteä. Kuuma.

Jossain vaiheessa olen nukkunut koska muistan uneni: Fuji on kirkkaan vaaleanpunainen ja täynnä piirrettyjä kaniineita.

Aamulla ensimmäiset japanilaiset heräävät klo 0415 ja alkavat keskustella äänekkäästi.

Aamiainen: riisiä ja pikkelsiä. Pikakahvia ja kermapulveria laukusta, ravistellaan kylmän veden kanssa purkissa. Tepsii.

Ulkona taas sumua: olemme pilvien yläpuolella. Mitään ei näy. Kylmä.

Kaksi tuntia kävelyä. Yksi joukosta väsyy, haluaa päästä hetkeksi nukkumaan vastaan sattuneeseen majaan. Retkue jakautuu. Nopeampi seurue ottaa pidemmän reitin, yritetään tavata alhaalla, soitellaan, sitten onsen.

Brittipojan kanssa alitamme kartta-ajat reilusti. Tuntuu hyvältä kävellä reippaasti, luonnollisempaa. Alkava alaselän särky häviää. Polvissa tosin alkaa tuntua reipastahtinen laskeutuminen: seuraavalle reissulle polvilämmittimet. Tutustuttuamme paikalliseen selvästi kävelijöiden ruokkimalla kesyttämään eläimistöön opin seuralaiselta ensimmäisen japaninkielisen sanaleikkini - Shika shika wo mimasendeshita. Vain peuroja nähtiin.

Viisi tuntia kävelyä, päätepisteestä ei lähdekään busseja. Nuudeleita vastaantulleessa majassa vaikkei olisi nälkä. Kallis soppa, vuorikasviksia (eli sieniä) ja sobaa. Tarjolla olisi myös peurasashimia mutta se ei juurikaan jaksa innostaa. Lisää kävelyä. Emme saa yhteyttä muihin, saavutettuamme bussipysäkin suuntaamme kotiin. Väsymys alkaa näkyä.

Hyvä reissu. Vettä jäljellä litra, missään ei täydennetty. Kello on kasin pintaan ja olo kuin ois keskiyö jo. Sitä se teettää.

Makuupussiin kannattaneis sijoittaa.

Loppureitti muistukkeeks: Onigaiwa - Tanzawa-san - Tonotake - Shindainichi-no-atama - Sannoto - Fujimi sansou. Hadanon asemalta Sagami-Onoon, vaihto saman linjan sisällä -> Chuorinkan Suzukakedain ohi Futakotamagawaan ja kotioh. Alle 800 yen, ja puoltoist tuntia.

Genki desu, genki does

2005-05-25T15:28:00.000+09:00

Matikantentti ohi. Rasitus. Ei ulkoamuistanut tarpeeksi, osan unohdetusta sai uudelleengeneroitua ite, osaa ei. Henkilökohtainen voitto kuitenki, meni miten meni. Panikoinu en. Paitsi melkein.

Päivän japani-ihmettelyn aiheet ovat vaihteeksi olleet lukuisat. Aamupäivä oli täynnään juoksua asioilla ja ensimmäinen kerta kun ihan ite maksoin laskun maksuautomaatilla -- tai ainakin melkein. Yritin pankista kysyä et voinko jollain noista automaateista maksaa toiseen konttoriin ja pankkiin asian ja sen sijaan että olisi ystävällisesti kerrottu että hai tai iie laitettiin mulle vahtimestarisetä jonottamaan seuraksi ja kädestä pitäen hän sitten opasti maksamisen. Paha vain että käytettiin tietysti japaninkielistä käyttöliittymää eli en oppinut kerrassa mitään. Mutta enkkukäli lienee suht selkeä vaikka nolo käyttää* eli ens kerralla suoraan tomaatille vain, kyl se siitä.

* = Noloa enkkukäleissä on se että ne yleensä paitsi tekstaavat näytölle ohjeet, myös kertovat ne ääneen kohteliain sanakääntein. Kertovat? Huutavat. Taatusti kaikki kuulee että tää tyyppi tarvii erikoisopastusta.

Palattuani toimistolle havaitsin ilmaston muuttuneen. Taustaa: Olen kärsinyt labran tuuletuksesta: se on keskimäärin sangen hyvä mutta valitettavasti lämpötila vaihtelee aika paljon eri paikoissa. Eli kun mun paikalla (suoraan tuulettimen alla) hyytyy, kahden askelen päässä hikoilee. Aamulla viimein kahden villapaitani sisällä kyllästyin ja lähetin labran monitoimihenkilölle meiliä notta voisko tuuletinta ehkä jotenkin suunnata kattoa kohti enempi tai voinko ehkä vaihtaa paikkaa hiukan suunnitelman X mukaisesti.

Pyyntö oli ilmeisesti otettu todesta, lämmitys oli vaihdettu saunamoodiin. Koska koko muu labra (enkä kyllä minäkään) ei tätä mahdottomasti arvostanut, siirryttiin kakkossuunnitelmaan: pöydän siirto. Kovasti koitin sanoa että kyllä minä ite, ja sori häiriö ja antakaa nyt vaan kun hissukseen tässä itsekseni säädän, mutta ei: "No no no, we have enough man power". Monitoimihenkilön lisäksi säätämään otettiin kolme nuorta japanilaispoikaa (ja kaksi katselemaan ja ihmettelemään). Hyvinhän tuo hoitui, ei siinä mitään, larppasin tyttöä ja hymyilin (oli helppoo, tilanne suht hupaisa) ja olin kovasti kiitollinen.

Pitänee ens labrabileessä haastaa pojat kädenvääntöön, ehkä ne sit antaa mun tehdä joskus jotain ihan ite. :-P

Vastaavia kokemuksia lähiajoilta on useampiakin:

I Siirtyminen professorin kera labrasta kolme kerrosta alas pihalle. Kun proffan kanssa liikutaan labraporukalla käytetään aina, painotan: Aina, portaita. Tällä kertaa kunnianarvoisa sensei päätti että hissillä. Väsynyt päivä, arvelin. Seuraan liittyy satunnainen muu henkilö, kysyy notta no mitä kummaa, eikös portaita. Selviää että hissi valittiin minun takiani. Reaktioni: baffled. Ei tullut edes mieleen moinen mahdollisuus ja oonhan mä ennenkii portaita kävellyt. Jos se johtui hameesta?-o

II Viimeisin vaellus (Zushi) yli puunrunkojen. Oli sitten pieni vaikea nousu tai hiukan liukas puronylitys, apua sai huitoa pois (Eiks nee tajua et mä haluun päteä!). Tytöt toki vain joutuivat avustelun kohteeksi. Asiaan ei vaikuttanut mitenkään sitä että useimmat miespuoliset vaeltajat onnistuivat jossain vaiheessa liukastumaan alas rinnettä/kaatumaan jokeen/kompuroimaan muuten vain. Jotain tyydytysta toki sai siitä kun sekä edessä että takana kulkevat pojut luistelivat ja itse tasapainoili onnistuneesti.

Outo on paikka. Mutta viihdyn. Ja nyt on lämminkin istuessa.

Scandinavian drunken monkey style

2005-05-22T21:42:00.000+09:00

Opittua: jos haluaa illalla nautiskella hiukan viiniä (ei, otsake ei viittaa tähän) ja viettää kivaa iltaa, kannattaa laittaa ilta jonnekin muualle kuin edeltämään aikaista herätystä ja koko päivän kävelyä maastossa. Eipä nyt kovasti ollut tuhoisaa kyllä mutta vähän vähemmän ois voinut aamulla nukuttaa. Mut homejuusto oli hjuvaa!

Päivän retki: Yokohamasta Yokosuka-linjalla Higashi-Zushiin. 5 tunnin kävely kukkuloiden yli rannalle, takaisinpäin lähdettiin Zushin asemalta. Saitou-sanin opastuksella jälleen, puron pohjaa pitkin ja läpi viime syksyisen taifuunin kaataman puuryteikön. Tarpeeksi haastavaa, jep. Ja kivaa. :-) Mukavei ihmisiä taas (ylläri), reissu päättyi rannalle ja uimaankin pääsi. Paikallistietous karttui hieman, mukana oli oppaan lisäksi toinenkin Zushissa asunut.

Listiliitoja -ko?

2005-05-19T10:46:00.000+09:00

Ei mitään uutta auringon alla, tai sit on.

Masennuspäivän laittaminen ajoitetuksi toimi. Jännää. Tiistai hyvä, mieli sees, sanalla sanoen puhtaahko päivä.

Matematiikan lukeminen tahmaa kovasti, tuntuu etten tajua enkä jaksa keskittyä ja tentti on jo tiistaina. Toisaalta täydellistä lukublokkia ja mulle niin tyypillistä laa-laa-laa-todellisuuspakoa ei ole tullut, osaamattomuus ei ahista liikaa ja lukemista saattaa hankaluuden yli jatkaa sen sijaan että päättäis vain lyödä homman läskiksi.

Japaninopiskelu kiinnostaa vaihteeksi enemmän, ihan alkeet on hallussa ja aletaan olla vaiheessa että kieltä vois kyetä ihan oikeasti käyttämään. Kielimallit ja parhaat polut eivät vaikuta hirviöiltä sittenkään ja ohjaajan kanssa sujuu (vielä kun suomalainen ohjaaja joskus vastaisi meileihin). Kuntoiluprojektit etenevät, tosin paino sais lakata putoamasta. Suklaadieetti aloitettu ja kiinnitetään huomiota myös siihen että kuumalla säällä kannattaa naatiskella nesteitä nottei iske paha olo ja rytmihäiriö. Parille seuraavalle viikonlopulle jo kävelyt lyöty lukkoon. Matikantentistä palkinnoksi kahden päivän hiukan pidempi ja vaikeampi reissu Tanzawaan jne.. kunhan nyt säitä pitelis ettei peruunnu (säätiedotukset ei toimi -- eilen illalla kova tuuli, yks tiedotuspalvelu sanoi sen hetken tilanteesta että ei ole mitään tuulta missään ja toinen sanoi että 15m/s, tuntui kovemmalta kyllä).

Ristiriitaista niin mikä muka? On vähänniinko tylsää mut toisaalta ei. Ei latteatasaista mutta ei liian isoja heittojakaan. Ihan uus juttu. Näisköhän sitä tosiaan oppis elämään viksusti vielä näin kolmenkympin kynnyksellä. Villiä.

Mitä tein tänään

2005-05-16T20:27:00.000+09:00

Masennuslamaannusharrastelin ilman mitään hyvää (tai huonompaakaan) syytä. Noni. Selvä. Annoin sille tän päivän. Tulipahan keittiö siivottua. Otin myös aggressiivisia valokuvia kananmunista eri asennoissa. Kyllä tää tästä.

Ruisleib!

2005-05-15T23:20:00.000+09:00

Vinkki seuralta eilisellä reissulla: Shibuyan Kinokuniyasta saa Ihan Oikeeta suomalaista ruisleipää! Ja saikin. "Happan korppu" ja "Hapan ruis leipä" olivat nimeltään he. Valitettavasti leipävarasto oli pieni, puoltoista vuokaleipää, kaikki lähti mukaan. Sunnuntai-ilta ei liene paras aika leipomovarastojen loottaukseen. Happan korppua (oikeasti näkkileipää) olis ollut enemmänkin mutta koska se näytti olevan kovasti kuminamaustettua (yik) niin otettiin testaukseen vain yksi vaivainen. Hyvä niin, tuote maistuu lähinnä piparkakulta. Varsinainen leipä sen sijaan on *hy-vääää*.

Nyt ei o enää niin kiirus Tokiosta pois. Toimittaiskohan Kinokuniya kotiin noita..

Myös leipien paketointi herätti riemunkiljahduksia..

Tanzawa: Shin-Matsuda

2005-05-14T20:17:00.000+09:00

Lauantain kävely: yläkerran naapurin ja Hiron kera. Helppo reitti, noin 4 tuntia. Pilvinen päivä, välillä hyvinkin kylmä. Hiukan erilaista maisemaa kuin mitä on tähän mennessä nähnyt: maatila vuoren huipulla, peltoa metsän sijaan. Nyt tekis kovasti mieli kahden viikon päästä tarjolla olevalle kahden päivän reissulle samalle alueelle. Sas nähdä.

Matkaspeksit: Shinjuku - Shin-Matsuda (700 yen, 1,5 tuntia), sieltä bussi jonkhaan (460 yen, 20 min). 4h kävely 5 noin 6-700 metrisen huipun yli Tanzawa-järvelle. Bussi takaisin Shin-Matsudaan (870 yen, 40 min), paluu junalla Shin-Matsuda - Ebina - Yokohama - Jiyugaoka - Ookayama.

Omituune viikonloppu

2005-05-08T20:04:00.000+09:00

Ihme fiiliksiä. Perjantai ja lauantai: kaikki mahdolliset pikkuasiat menevät rasittavasti pieleen. Ja jotkut isotkin. Ja si kaikki kääntyykin parhain päin, tai no ainakin semimukavaksi ja Oleellisen Asian Suuri Hienous kääntää tunnelman yltiöpositiiviseksi.

Viime viikolla viimein sain järjestettyä itselleni matikantentin etävalvonnassa tänne Tokioon. Noin kahden ja puolen viikon päästä olis se. Kaikki meni yllättävän hienosti, ehdotettu valvova proffa kelpasi luennoitsijalle Suomessa, ei hätiä mitiä, homma sujuu.

Mutta kun palaan säädön jälkeen kotiin illalla ja ryhdyn tosissaan lukemaan matikkaa, huomaan: Ohhoo. Ne materiaalit jotka piti olla mukana ei olekaan. Vain ensimmäinen kolmasosa. Oleellisin juttu mulle matikan opiskelussa -- laskaritehtävät ratkaisuineen -- puuttuu. Tunnenko itseni tyhmäksi? Jep. Olisin hyvin voinut valita suoritettavaksi toisen tentin (jonka materiaalit löytyypi) nyt, pyytää jotakuta postittamaan tämän tentin puuttuvat osat pintapostissa halvalla, jne. Mutta ei. Tentti on ihan kohta ja jos jotain meinaa tehdä on se tehtävä pian.

Perjantain vietin etsien materiaalia netistä. Eipä oikein löytynyt. Enkä ees jaksanna joogatunnille. Lauantaina nukuin liian myöhään ja menetin puolet aurinkoisesta päivästä (säätiedotus lupas pilvistä!), raahauduin silti salille suunnitelmana naatiskella ainakin pari tuntia kehonrakennuksen parissa. 20 minuutin treenin jälkeen hajotin selkäni kunnolla, kävely kotiin otti koville. Sunnuntaiksi suunniteltu purjehdusreissu ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä. Täydellistä, jep.

Vinguin tenttiongelmaa irkissä tuumien josko joku suostuis hankkimaan puuttuvan kirjakaupasta (tai jos joltakulta tentin suorittaneelta hyllystä löytyis) ja postittamaan sen kalliilla pikapostilla tänne. Kirjan olisi saanut ehkä jo viikon päästä tms tänne.

Sit. Kaverit tekee taikoja. Yhdeltä löytyy kirja ja toinen tarjoutuu skannaamaan puuttuvat sivut ja lähettämään tänne. Pelastus.

Tenttipelastuksen lisäks viel viikonloppupelastus. Että on ihmisiä jotka noin vaan haluavat vaivautua. Että ne sattuu olemaan ystäviä. Lämmin olo. Kiitos.

Sit viel selkäkin melkein parani yhdellä hyvin nukutulla yöllä ja purjehdukselle päästiin. Yayyy vaikka pilvistä olikin ja muu seurue puhui melkein pelkästään japania. :-)

Zushi toistuu. Biitsi.

2005-05-05T19:53:00.000+09:00

Loma melkein lopussa. Buhuu. Olikin jo tylsää.

Huolestuttavaa: Pian Tokioon muuton jälkeen tuli ostettavaksi uusi peitto. Paikalliset ovat liian paksuja, ei voi niitä käyttää minä lainkaan. Ostin sitten jonkun satunnaisen päiväpeiton jonka lämmittävyysarvo tuntui sopivalta. Eikäpä siinä kummempaa muuta kuin että oli kovasti vaikeaa löytää peitto joka ei sattunut silmiin (pastellisävyt ja söpövärit ei o niin mun juttu yleensä). Vaaleansinervään päädyin lopulta. Nyt sitten peiton uusinta tuli ajankohtaiseksi edellisen käytyä reikäiseksi (laatu, mikä se on?). Ja kun mää näin ihkun nallepuhpeiton olin että Kawaiiii! Toi! Tämä on paha juttu. Japani on päässyt mun päähä.

Tänään ei löytynyt kävelylle seuraa, mentiin kaksin. Zushin asemalta lähtö aiemmin mainitun käsin tehdyn kartan kera. Mitkä mittasuhteet? Eikä ihan kaikkia teitäkään oltu merkattu. Reitin alun löytämiseen paahtavassa auringonpaahteessa meni noin 2 ja puoli tuntia. Lopulta kuitenkin vahingossa onnistuttiin -- varsinainen metikkökävely kesti reilun tunnin. :-P No, tarkoitus olikin kävellä vain pikkainen hetki ja sitten lojahtaa biitsillä. Ihan oli rantalomatunnelmat. Uiminen vaan ei vaikuttanut kovin suosittua olevan, flunssaisena kokeilin vain kahlailua minäkin.

Kuviakin reissusta löytyy -- joukossa jälleen muutama ihastuttava mainos. Vehreää oli. Olkapäät paloi (lisää). Wiihii. :-)

Arkipäivän vaarat

2005-05-03T19:41:00.000+09:00

Kultainen viikko.

Lomaa viime pe, tämän viikon ti-ke-to. Useimmat ihmiset skippaavat myös maanantain ja tämän viikon perjantain. Ei meillä -- vaikkei maanantaita kovin tosissaan duunissa ottanutkaan.

Tänään grillibile Krabsyn labralaisten kera Futakotamagawassa joen rannalla. Aamu alkoi hyvin: Onnistuin polttamaan ranteen hyvästi rikki vedenkeittimen höyryssä. Ulkona oli pilvistä ja kylmää. Ei Huvittanu. Bilekin alkoi hitaasti, kukaan ei tuntunut tietävän mitä tehdä ja missä ja milloin.

Loppujen lopuksi oli kovasti kivaa. Kavereilla homma hallussa, pitsat paistuivat grillillä, wokki maistui, tunnelma hyvä. Aurinkokin paahtoi loppujen lopuksi hyvin kiitettävästi ellei jopa liikaa. Ja kun kaikki olivat syöneet enemmän kuin jaksoivat pelattiin lentopalloa. Hm. No, huidottiin palloa kohti..

Ranta oli täynnä väkeä. Viereisen bileporukan päivän teema oli kantaa kaikki osallistujat vuorotellen jokeen. No, mikäs siinä. Kyseinen into levisi (onneksi vain hiukan) myös meikäläiseen pileeseen -- toki kohteliaasti: "Hei, saataisko me tulla kantamaan jotkut teistä jokeen?" "Joo-okei, heitän vaan farkut pois."

Niin, ja oli myös heponen rannalla olemassa.

Alan viihtyä täällä, ehkä jopa enemmän kuin pitäisi.

Kuvei. Myös wokkimaustekastikkeesta -- pitäähän se myöhemmin kaubassa tunnistaa.

Kamakura ja uus pää

2005-05-01T18:56:00.000+09:00

Viimein: Tukka läksi. Yay. Vastaanotettu jo yksi GI Jane -kommentti. Siilipää toimii loistavasti kuumalla ilmalla, ei hikoa niska ja pään kastelu viilentää mukavasti.

Biletetty vappua vaikkakin päivä etukäteen. Uudet tuttavuudet.. mielenkiintoisia. Opittua: En todellakaan osaa vielä erottaa japanilaisia kiinalaisista/korealaisista (kasvonpiirteisiin perustuen siis, kielen sentään jo tunnistaa). Suomalaisilla ihan oikeasti on känniääliömaine maailmalla. Tunisiassa ryypätään mieluiten autoillessa (baarissa kallista ja kadulla kiellettyä). Iranilaisetkin tykkää juomisesta ja ainakin 70% kansasta on sitä mieltä et se on ihan jees (epäilen kyllä prosenttilukuja, niiden arvioija oli melko hyvässä vedossa).

Bileen jälkeinen päivä (la) aika tukala vaikken paljun mittee juonukkaa (miten voi jaksaa aamuviiteen asti kolmen olusen voimalla?-o), flunssa iskemässä, kurkku tuhottoman kipeä, nukkumatta jätetty yö ei auttanut. Piti silti lähteä taas katselemaan paikallista luontoa tänään. Nyt kotiin palattua kuumetta on 38 astetta, sas nähdä minne nousee. Kannatti reissun päätteeksi vielä kahlailla meressä.

Kävely oli loistava! Paras kokemus tähän mennessä. Edellisenä sunnuntaina tehdyllä retkellä törmäsimme kukkulan huipulla japanilaiseen äijäpahaan jolla ilmeisesti vaelluskokemusta riittää. Kamakuraa ympäröivistä metsistä ei ole saatavilla kunnon hikingkarttaa joten olipa sitten piirtänyt sellaisen itse! Eikä mitään harrastelijaversiota.. Yhteystiedot vaihdettiin, lupasi faksata kartan. Selkiemme (mää ja mikko) takana oli kuitenkin homma sovittu uusiksi ja tänään setä odotti meitä asemalla. Jokaiselle retkueessa ojennettiin kopio kartasta (hyvät reitit + joet ja meri toki asianmukaisesti käsin väritettynä) ja lisäksi hyväntekijämme tarjoutui oppaaksi. Tarjous otettiin mielihyvin vastaan, on jo tullut huomattua että varsinkin reitin alku on useimmiten melkein mahdoton löytää. Pelkäsin kyllä että setä hidastaisi matkaa mutta..

Alkureitti oli ok muttei mitenkään erikoinen. Tunnin kävelyn jälkeen oppaamme tiedusteli josko voitaisiin poiketa karttaan merkityltä reitille ns. salaiselle polulle. Mikäpä ettei.

Salainen reitti kulki puron pohjaa myöten. Tunnelma oli viidakkoinen. Linnut, vehreys, hyönteisten äänet. Vähän kui Korkeasaaren Amazon-juttusessa mut ei sit kuitenkaan kun oli todellisuutta tämä. Pelkästään puron pohja oli näkemisen arvoinen.. lainemuotoon kulunutta kiveä, punaisen eri sävyjä. Kaloja, rapuja, tuntemattomia ötököitä.

Ja opas ei hidastanut ei. Hupaisuus: neljä nuorta kalliissa varusteissaan, 67-vuotias pikkuruinen japanilainen mies lenkkareissa ja puukepin kanssa. Setä hyppelee kiveltä kivelle kuin orava, muut seuraavat hitaasti ja liukastellen perässä. Hyvää tekee moinen itsetunnolle, olikin jo liian suuret luulot omasta ketteryydestä. :-)

Speksit: asemiin nähden kuljettiin miltei tismalleen päinvastainen reitti kuin viime viikolla. Aloitettiin pari asemaa sen jälkeen mistä viimeksi palattiin ja takaisin lähdettiin asemalta jolta viime su aloitettiin. Kävelyn piti olla kevyt, 3h, mutta loppujen lopuksi aikaa paloi liki 5 tuntia. Huiput olivat matalia (alle 200 m) mutta niitä oli jokunen. Upeat maisemat (ref. vehreys) mutta tuskin miellyttävä paikka enää kesämmällä: kuumaa ja kasvillisuus muuttunee aika läpipääsemättömäksi. Hm, ja tosiaan, puro lienee aika paljon täydempi vedestä kunhan sadekausi pääsee alkuun.

Valokuvia ei, ainakaan vielä. Kamera jäi. Yhdellä retkueesta tosin semmoinen oli ja retken järjestäjä (IACin kuvalinkkikoordinaattori) piti huolen siitä että kuvia myös otettiin. Paljon. Ehkä niihin vielä pääsee käsiksi.

Hyvä päivä. Hyvä viikonloppu. Hm. Hyvä viimeiset pari viikkoa.

Kevyt kierros (Shin-Zushi -> Taura)

2005-04-24T18:16:00.000+09:00

Vaikka viikolla näytti siltä ettei tänä viikonloppuna haikkailla niin kylläpä sitten kuitenkin järjestyi kevyt kävely sunnuntaipäivälle: Yokohaman suunnalla, muutama huippu mutta vain pari sataa metriä korkeutta niillä. Loppumatkasta päädyimme armeijan harjoitusradalle, kokeilu oli kivaa. >:-) Kävely oli sangen kevyt, vain viitisen tuntia hissukseen, enemmän seuranpitoa kuin urheilua. Japanilaiset jaksavat ihmetellä miten voin tuntea vastenmielisyytta murtomaahiihtoa kohtaan, sehän on niin kerta kaikkiaan ihanaa. Yritän selittää koululiikunnan aiheuttamia traumoja -- hiihdetään samaa lyhyttä rataa ympäri ja ympäri, sukset lipsuvat, on kylmä ja sukat ovat märät, kaikki muut hiihtävät nopeammin ja opettaja läksyttää.. Alan kyllä hiljalleen itsekin epäillä josko hiihto olisikin sittenkin mukavaa joskus, jos saisi määrätä oman tahtinsa ja keskittyä maiseman ihailemiseen. Sas nähdä.

Kuvejakin on. Tosin tylsästi epäinformatiivisessa listassa, pahoittelen. :-) Kaatuneet puut ovat viimesyksyisen taifuunin jäljiltä.

Kivaa oli. Kaunis päivä, liiankin, poltin nahkani. Ryhmä pienempi kuin edellisellä kertaa, vain 5 ihmistä (Tanzawassa 14..). Saldona valitettavasti myös yksi nilkkanitkahdus (ei osunut onneksi omalle kohdalle) -- kunnon nilkkaa tukevat kengät pitää viimeinkin saada hankittua. Pyörää tekisi myös pahasti mieli jotta voisi osallistua muunkinlaisille retkille. Budjetti ei vaan taida kestää, hyvä jos ne kengät saa aikaiseksi.

Junamatka oli varsin lyhyt (noin tunti), saimme ylellisesti nukkua jopa puoli kahdeksaan. Menoreittispeksi: Ookayama - Jiyukaoga - Yokohama - Kanazawahakkei - Shin-Zushi (alle 600 yen per suunta). Paluumatka JR-linjalla Taurasta Yokohamaan jne. Alueesta ei ilmeisesti ole saatavilla vaelluskarttaa joten uusintakäynti vaatinee jonkun joka tuntee paikan. Toisaalta seutu näytti siltä että pahasti ei voi eksyä, kaupunki on lähellä ja sen näkemiseltä ei voinut ajoittain välttyä.

Luonto alkaa viimeinkin herätä. Tammikuun vuoristokävelyllä en muista kuulleeni lintujen ääniä lainkaan, nyt jaksavat jo livertää he. Käärmeitä nähtiin kolme. Ötököitä alkaa vilistä. Sain myös kuulla pelottavia tarinoita tappavista mehiläisenpistoista.. *shiver*. Kesämmällä täytynee myös varustautua itikkakarkotteilla.

Pohjejumin ihanuus

2005-04-18T13:47:00.000+09:00

Pikainen riipustus jotta joskus viela muistaisi missa on kaynyt ja missa ei.

Sunnuntaina aamukuudelta ylos ja Hakonen suuntaan (Odakyu linella 1:10h Shinjukusta). IACvaen kera Hadanon asemalta bussilla etiapain (ties minne) ja parin tunnin kipuaminen Oyamalle (1200m ja risat). Paluumatkalla Nanasawa Onsen. Oli kivaa, ei liian raskas reissu. Opin monta uutta asiaa siita miten pitaa vaatettaa itsensa yms (hankittava ensi sijassa: epahiostavat housut ja paita, lippis, parempi juomapullo, paremmat sukat). Kuumaakin oli ja vain vahan paloi nena. Kavelyseura oli pop. Myos opin etta onsen kavelyn jalkeen ei ole kiva vain siksi etta se tekee mukavaa vasyneille jaloille: paluumatka junalla on kovasti miellyttavampi kun ei ole hikinen ja haiseva.

Paluumatka alas vuorelta oli raskain osuus, jumitti pohkeet. Joitain kilometreja alastulosta asfalttitieta eika metsassa mutta kauniit maisemat. Pittoreski joki/puro/tms, sunnuntai-iltapaivaa viettavaa vakea, kirsikat alueella yha taydessa kukassa. Pikkukaupunkimaisemaa, vastakaannettyja kasvimaita.

Eika ollut ees kallista. Tanzawa Oyama Jiyuu Kippu B (1480 yen) kattaa matkat Shinjukusta ja takaisin seka bussit alueella. Onsen 1000 yen. Siina kaikki. Jos yksin mänee niin kartta numero 28.

Mitä sitä sanois

2005-04-16T15:52:00.000+09:00

kun päivät vaan seuraa toista.

Ensimmäinen koettu järistys. Onhan niitä ollut mutta olen nukkunut kaikkien yli. Viime maanantaina yhdeksännessä kerroksessa sentään hoksasin että kah, huojuttaa. Kolmosen pintaan oli richterillä hän kai tuolla alueella. Pientä. Krabsy ei ees huomanna.

Japaninopiskelu etenee hiukan. Alkaa olla semmoinen olo että ehkä jonain päivänä pystyn kommunikoimaan. Perusasioita. Ja on niin mukavoo lueskella katakanatekstei ja koettaa arvailla notta mitä ihmettä.. paianiaari? Muruchimeediaa?

Myyrät skabaa. Yllättäen Gangsta on ihan alakynnessä, Kide rökittää sitä vaikka on pienempi. Poor sod.

Huomenna kokeiltavana IACin retki, joku pikkuvuori Hakonen suunnalla. Paluumatkalla onsenia.

Pitkäst aikk

2005-04-10T18:27:00.000+09:00

Elossa ollaan.

Gradu etenee. Matikkaa pitäis osata enempi. Aivo solmussa. Miksi mulla menee aina todennäköisyyslaskussa aivo solmuun. Alue jolla on liian helppoa laskea jotain ihan muuta kuin pitäis ja joutua miettimään sata kertaa jälkeen päin että hetkinen, menikös se kumminskaan näin. Puolen minuutin attention span ei auta asiaa.

Kesä uhkaa tulla. Pari päivää ollut lämpimähköä -- semmoisia suomalaisia keskikesän päiviä. Paikalliset kulkevat ympäriinsä neulepaidoissa + takeissa, minä pikkupikkuhameessa hikoillen kuin porsu. Kesästä tullee hankala. Labra tosin on hyvin ilmastoitu, luulenkin että suurin ongelma tulee olemaan lämpötilan suuret vaihtelut siirryttäessä sisätiloista ulos ja päin vastoin.

Hanami.
Olen nähnyt kuvia kirsikankukista aiemmin. Krabsyhän vietti täällä kevään jokunen vuosi sitten. Se mitä en ymmärtänyt oli kukkapaljouden yhtäkkisyys ja ero talviaikaan. Suomen talvi on sentään kaunis, ainakin jos lunta löytyy. Täällä on vain harmaata, harmaata, ja harmaata, kulottunutta kuivunutta nurmea (harmaata), lehtipuiden hämähäkinseittimäisiä oksistoja (harmaita). Jne. Ja sitten yhden viikon aikana jotkut puut päättävät muuttua värikylläisiksi! Woh.
Tässä esimerkki, tosin "ennen"-kuva tuli otettua pari pv liian myöhään, nurtsissa näkyy jo liikaa väriä.

Hanamiaika sinänsä on aika rasittavaa. Lämmin ilta houkutteli pari päivää sitten lenkille mutta lähilampi (ainoa mahdollinen lenkkipaikka lähellä, ts. ainoa paikka jossa muuta kuin asfalttia juoksualustana) oli täynnä bilettäviä japanilaisia jotka myös yrittivät kännissä ajaa ylitseni polkupyörällä useampaan otteeseen. Varmana yrittivät!

Mielenkiintoista sinänsä ollut seurata paikallisten juhlintaa. Tavallisti niin siistejä ja hiljaisia.. ja nyt koko kampusalue on täynnä roskia ja meluisia ihmisiä pienessä hiprakassa. Jos en kammoaisi väkijoukkoja voisi olla vielä mielenkiintoisempaa.

Krabsyn labran kanssa käytiin kertaalleen hanamoimassa viime viikonloppuna, sää oli kuin suomen vappu, harmaa ja kylmä. Hyvä kokemus kyllä, paikallisen kanssa jutellessa hahmotin kulttuurin erot vaihteeksi selvemmin. Täälläollessa helposti tottuu siihen ettei ymmärrä mistään mitään ja näkee vain ilmiselvimmät asiat, jenkkihapatuksen, pinkit tuotteet ja ylisöpöilyn. Ja näkyviin asioihin turtuu, ne arkipäiväistyvät. "Joo, ollaanhan täällä kohteliaita ja vanhempia kunnioitetaan". Herätti silti tajuta että todella, ainoa hyväksytty tapa (nnnokei, ainakin maaseudulla) on se että isovanhemmat asuvat lasten perheiden kanssa.

Mutta. Tuhat sanaa kertovia kuveja. Olen ihastunut rättipuihin (magnolia). Sunnuntainen piknik kampuksen nurmikentillä on jo perinne (kolme kertaa!)

Lähilammella on kukkii & bilettäviä paikallisia.

Se hanamista. Vaikka kuumuus ja kosteus pelottavat (mitähän meitin kämpän homeetkin sanoo..), odotan kesää. Odotan että hyönteitsykät heräävät. Sitten valvon kaiket yöt kuunnellen niiden sirinää ja hurinaa (tai mitä ikinä), haistellen yöilmaa.

Takaisin luontoon

2005-03-22T13:08:00.000+09:00

Viikonloppuna haik(k)ailua ja elävänä takaisin. Jälleen Chichibu-Tama-Kain kansallispuistossa, tällä kertaa paremmassa seurassa.

Lauantaina retki alkoi Krabsyn kanssa Hinatawadan asemalta. Asema ja lähialueet olivat täynnä japanilaisia luumunkukkabongaajia: Hinatawadaan kun sijoittuu Yoshinon luumupuisto. Lähdettiin kävelemään noin 10:30, päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Alkumatkan harhailun (puolisen tuntia väärää reittiä) jälkeen oli ihan kivvoo. Ensimmäinen huippu, n. 900 metrinen Hinodeyama, saavutettiin alkuiltapäiväistä. Japanilaisia retkeilijöitä valui vastaan virtanaan -- pääteltiin että siinä vaiheessa tietää kävelevänsä liian lujaa kun ei enää hengästykseltään pysty jatkuvasti toistamaan konnichiwaaaaa-ta vastaantulijoille.

Huipulla oli mukavaa. Aurinko paistoi, ja ilmeisesti koska eväämme näyttivät surkeilta päätti japanilainen mukavuusretkeilyseurue (päämääränä ei niinkään kävellä tuhottoman pitkää matkaa vaan kivuta hissukseen huipulle ja viettää siellä aikaa kera hyvän seuran, ruuan ja juoman) syöttää meille lihaa ja olutta. Emme valittaneet. Päivämatkan päämääräkin jo häämötti, Hinodeyamalta Mitakelle kävelee puolessa tunnissa ja huipulta toiselle näkyy hyvin.

Mitaken huipun lähistöltä löysimme loppuseurueen ja etsiydyimme majoituspaikkaan.
Ensivaikutelma Komadori Sanson huoneista oli hyytävä, mutta lämmityslaitteet olivat kiitettävän tehokkaat -- ja ikkunasta avautuva maisema suht ylellinen. Lähialuekiertelyn jälkeen illallinen ja kuuma kylpy osuivat aika nappiin.

Sunnuntaina käveltiin taas. Kiivettiin Otakeyamalle, korkeus 1200 ja risat. Yllättäen ylöspäin kulkeminen osoittautui matkan helpoksi osuudeksi muutamasta lumisen liukkaasta rinteestä huolimatta. Laskeutuminen kesti tolkuttomasti kauemmin kuin minkään kartan aika-arvio antoi odottaa. Alas ennätettiin alle tunti ennen hämärän laskeutumista.

Sää oli sunnuntaina valitettavan sumuinen mutta maisemat silti kiitettäviä.. Yhteenveto reissusta: Tulipa käveltyä. Seetripuut on kivei. Tahdon tuonne kesämmällä uudestaan. Kannattaa majoittua kesken reissun sen sijaan että koittaa taittaa liian pitkän päivämatkan. Seura on jees.

Sunnuntai-iltana kotona valokuvia katsellessa kyl melkein harmitti. Sumuisia vuoria n kappaletta ja kaikki näyttävät samalta. Miksvai aina jälkikäteen vasta tajuaa että olis pitänyt ottaa kuva siitä hirveästä tungoksesta asemalla jne.. Mutta muutama otos sentään onnistui. Sunnuntaina selvisi myös (taas kerran suomalaisten uutisten kautta) että Japanissa oli ollut maanjäristys. Onneksi kaukana.

Maanantaina jaksettiin sentään kivistävistä pohkeista huolimatta vielä kaupungille (joku erikoinen lomapäivä taas) esittelemään juttuja Krabsyn tutulle. Harajukussa oli toki taas teinejä Asuissa..

Immertsioonia!

2005-03-08T11:27:00.000+09:00

Ensin ne tavumerkkiunet. Ja äsken peiliin vilkaistessani löysin otsahiustostani autenttisen animetöyhdön. Pitäisköhän alkaa pelätä identiteettinsä puolesta.

Ei saa nukuttaa

2005-03-08T08:22:00.000+09:00

Enää en lue japania viimeisenä asiana illalla ennen nukkumaanmenoa.

Eilen tein niin. Reipas tyttö, hyvä, uusi satsi katakanoja painui mieleen hyvin ja niin edelleen. Mentiin sitten aikaisin nukkumaan kun edellinen yö oli jäänyt lyhkäksi. Seuraus: näen unta jossa yritän lukea japaninkielistä tekstiä. Näkymä on tuttu, taannoin hankkimani ohjelma jolla sanoja voi päntätä. Paha vaan että tehtävä on niin vaikea.. ikään kuin en näkisi sanoja kuin vain vilaukselta ja en millään enää muista niiden loppua kun olen tankannut alkuosan selväksi. Tähän herään. Loppuyö kuluu siinä kun päässä soi vuoroin ta-ti-tu-te-to-na-ni-nu-ne-no ja kaverit, ja Maija Vilkkumaan Rikkinäinen sähikäinen. Tunnustan hyräilleeni jopa Aikuista naista* saadakseni viimeksimainitun loppumaan (ei toiminut).

Jotain positiivista? Ainakin edelleen osaan ne eiliset katakanat. Shi-so-tsu-n vaan vielä vähän jäytää.

* = piisi joka tietyistä historiallisista syistä jää helposti soimaan päähän ja jonka hyräily vapaaehtoisesti edellyttää hyvin erityislaatuisia olosuhteita.

Melonimaitoa

2005-03-06T16:00:00.000+09:00

Ilmanpuhdistin on jees. Tappaa homeitiöt. Toimii. Flunssa on melkein veks, satunnaista niiskutusta vain. Minnekään ei voi mennä ilman nenäliinoja mutta se nyt on tuttua, krooninen nuha aina kun on yhtään viileää ulkona..

Järkevän sanottavan puuttuessa kerron omituisista herkuista. Listalla tällä hetkellä ykkösenä: Hokkaidon melonimaito. Löytyi eilisiltana juoma-automaatista. Maistuu vahvasti melonilta mutta maito pehmentää ja pyöristää makua mukavasti. Nam. Viime viikkojen aikana olen maistellut muitakin maidon ja hedelmien tms yhdistelmiä. Kestosuosikin nimen ansaitsee mansikkamaito.

Ja jottei liian makeaksi menisi, tuli kokeiltua myös kuivattua mustekalaa pussissa. Sitkeää mutta hyvää. Tuoksuu suunnilleen samalta kuin jotkut koirille tarkoitetut pureskeltavat, sitkeät kala/lihajuttuset. Mmmmm.

Sit jos lähtis IACin kuukausitapaamiseen. Jos vaikka sais patikointiseuraa.

Ympäri mennään

2005-03-01T17:09:00.000+09:00

Blogi kuivuu aikoina kun miettii liian henkilökohtaisia. On tässä tullut huomattua.

Tällä viikolla olen tajunnut muutamia itsestäänselvyyksiä. Paitsi lause-erottelun tulosten vertailtavuuden ongelmista, myös siitä mikä mättää. Tajusi vain että olisipa mukavaa nähdä sitäkin ihmistä, ja muutamaa muuta, ja vielä muutamaa.

Ikävä. Suomeen jäi monta kivaa.

Ei luulisi olevan yllätys. Onhan tätä kokeiltu ennenkin, kun alkukoti muutteli aikoinaan ympäriinsä. Hankalana hetkenä taaksejääneen glorifiointia kans, toki.

Onks ny kultainen nuoruus takanapois ylipäätään, häh. Ei enää mitää yhteissaunailtoja ja oppiarvoja Idalla. Paikalleenjämähtänyt olo. Hassua, kaiken kun pitäis olla niin kovin uutta ja jännää vieraalla maalla. Johtuu varmaan tosta yhdestä joysta joka seuras mua tänne. Aina se seuraa. Eikä koskaan lopeta turhien jauhamista.

Nuhaa

2005-02-22T09:30:00.000+09:00

Varoituksen sana: vinetyskirjoitus.

Päh. Tauti meni yskästä suoraan takaisin nuhaan käymättä tällä kertaa paremman vaiheen kautta. Yskäkin toki jatkuu vielä. Kohta voi alkaa kyllästyttää: ei tervettä päivää viime joulukuun alun jälkeen.

Asuntolalta tuli tieto että meidän kämpässä on matot vaihdettu juuri ennen meidän muuttoa siihen (!) ja että kevään rempassa vain perheasunnot käsitellään (meil ei o moista). Ei voi tajuta sitä tympeää kosteaa löyhkää mikä kämpässä leijuu.. ilmeisesti ei ole matoista kiinni ainakaan sitten. Kuulemma alakerrokset yleensä tosiaan ovat pahempia (kosteampia) ja meille tarjottiin mahdollisuutta muuttaa korkeammalle -- tosin vasta kesäkuussa ilmeisesti on tilaa.

Saas katsoa. Uusi, tehokas imuri ja ilmanpuhdistin ovat edelleen vasta suunnitelman tasolla. Ensi viikonloppuna. Jos ei kuukauden sisään tauteilu lopu niin.. öö, niin mitä. Kämpän vaihto rikkoisi budjetin aika täysin. Terveydelläkin on toki hintansa mutta mitä jos törmää uudessakin paikassa homeeseen (täällä sangen todennäköistä luulen) ja mitä jos olen ihan muutenvain kipeillyt tai mitä jos tai mitä jos. Jne. Alkaa masentaa.

Sentään saatu kirjallisuustyö jonkinlaiseen pisteeseen, ensimmäinen versio luovutettu ohjaajalle(miksi on muuten niin että aina juuri kun on päättänyt että tämä on tässä ja ojentanut työn tarkistettavaksi, tajuaa tehneensä jonkun ääliömäisen virheen, kuten kirjoittaneensa jonku sanan systemaattisesti (ja idioottimaisesti) väärin -- vastedes käytän spellcheckeriä, vaikka liimaamalla tex-tiedoston wordiin erikseen sitä varten tai jotain). Viikonlopun kirjoitti aamusta iltaan. Nyt pitäisi tehdä esitelmää mutta yskä on valvottanut pari yötä ja pää on tukossa ja sitä särkee.

Taidan kirjoittaa apuraha-anomuksen. Pistäis siihen et P.S. Prettyplease, en kestä tätä nuhaa ja apurahalla vois nätsästi vaihtaa kämppää.

Hometta

2005-02-18T09:34:00.000+09:00

Käytiin viimein vinkumassa asuntolan toimiston henkilöille siitä että kämpässä haisee + epäilemme hometta olevan, ja kysymässä voisiko asuntolan sisällä ehkä vaihtaa huoneistoa. Odotin jotain epäuskoista ihmettelyä mutta ilmeisesti tilanne on asuntolassa hyvin tavallinen. Tällä hetkellä ei ole yhtään ylimääräistä kämppää vapaana mutta ottavat asiasta selvaa. Joka tapauksessa parin kuukauden päästä pitäisi olla remontti: matot revitään pois ja uusitaan. Hyvä juttu. Alkanut taas se vaihe kierteessä että heräilen toistuvasti yöllä yskään.

Positiivisemmalta puolelta: törmättiin männä päivänä asuntolassa asuvaan suomalaiseen (tai ainakin semisuomalaiseen) ja käytiin eilen yhdessä syömässä. Kovasti mukavaa oli. Päädyttin muutaman junapysäkin päähän Musashi-Koyamaan ja eikös sieltä löytynyt tähän mennessä edullisin kaitensushi jossa jopa jonkin sortin kuvalliset ruokalistat. Mikolle tosin paljon huonompi paikka kuin Shinjukun Himawari, josta saa kahta eri laatua lihasushia ja kurkkurullia yms. Musashi-Koyaman paikassa on tarjolla vain tamagoa ja jotain kummallista marinoitua munakoisoa joka oli niin perin sinistä ja epäilyttävää että jäi kokeilematta.

Argi bainaa

2005-02-14T22:56:00.000+09:00

Menee toimistolle. Aivastelee ja niistää kaikki saatavilla olevat rätit märäksi. Palaa kotiin iltapäivällä ja nukkuu. Aikaa tuhlaantuu. Viikko mennyt taas lusmuillen ku nukun 15h/vrk.

Japanintunti, viimein! Onneks opetteli ne hiraganat jo vaikka sujuvuus on vielä.. tai siis, sujuvuutta ei ole vielä.

Ystävänpäivä. Japanissa tytöt antaa pojille ystävänpäivinä suklaata ja sitten pojat korvaa sen jotenkin kuukauden päästä. Olen kuullut tähän mennessä kaksi versiota siitä miten: 1) valkoisella suklaalla, 2) millä vain kunhan on 2 kertaa niin kallista kuin tytön hankkima asia. Selvät säännöt. Mutku. Meidän sihteeri hankki mulle suklaata. Tiedän että mun opiskelijakortissa on kuva minusta kaljuna mutta tuskin se mua miehenä pitää. Gaijin-juttu selvästi. Mutta mitä mä teen kuukauden päästä?-o Salmiakkia! Tuon sille salmiakkia! Tai ehken.

Alkaa lannistuttaa. Jatkuva kipeys. Suunnitelmia. Koitetaan vaihtaa kämppää asuntolan sisällä, tuttavien kämppä ei kuulemma haise niin pahalle kuin tämä ja olen kuullut tarinan siitä että maantasohuoneistoissa ois ollut enemmänkin vastaavia ongelmia. Tehtiin myös järjestelyitä jotka estävät mun lojumisen lattialla mattoitiöiden välittömässä läheisyydessä ja jotka mahdollistavat myös säännöllisen imuroinnin kämpässä. Eli pistettiin nettipiuhat pariin fiksattuun paikkaan ja mä en saa siirtää niitä, vain konetta. Tää tekee myös sen etten oleskele vedossa vaan lämmittimen alla. Lisäksi hankitaan suodatin lämmittimeen ja MIINUSIONIVÄLINE!!!11!!!!1! Tai siis ilmanpuhdistin.

Paha vaan et tänään selvisi myös ettei tu mitään kivaa apurahaa mulle. No, ehk se opintotuki ees.. bfft.

Iltaa vietetty ruiskun ja suolavesilasin kera. Kuulemma 0,9% suolavettä pitäis nennuun laittaa ja pakteerit kuolee tahi pakenee. Ei ole vain mittoja. Krabsy muisteli Suomenlahden suolaisuudeks noin 1% ja ehdotti että maistan sitä litkua ja koitan muistaa kokemuksia Hietsusta. Njoo.

Vasta desi mennyt. Hiukan ehkä auttaa.

Miks en mä ole mummo jo.. mulla ois niin paljon juteltavaa taudeist! Saaks jostain Olen mummo -tarroi!

<myöhemminlisättyy>
Koska olen julma ihmine ja kykenevä nauramaan heikompien kustannuksella..

Olen übersöpö, see!
Tästä se lähtee..
Kiihtyy ja kiihtyy ja mikään ei ole esteenä, it's just me and the universe!
..mut sit jos feilaa ja vähän kaatuu niin eikös se kaveri olekin heti katsomassa.

<myöhemminlisättyy/>

Ja niin kuluu päivät

2005-02-13T02:34:00.000+09:00

Vierailu kaupungin laidalle kivoja ihmisiä katsomaan. Lihaa. Puolalaista fantsuleffaa -- ei syöty näkkileipää suihkussa mutta oli naudanmaksalla siveltävää hunajaa. Kivaa. "Ei se ole kaasu mikä täällä haisee" ei muodostunut viimeisiksi sanoiksi kellekään.

Näppärää että japanilaisten mielestä yltiörasvainen liha on parasta ja kallista, saatiin oikein mureat naudan jokupaikkapihvit (paahtopaistiksi arveltiin) edullisesti lähikaupasta. Toki halpaa kun ovat pahaa täyspunaista lihaa ilman tuhotonta marmoroitumista! En ole vastaavaa kunnon lihaa edes muissa kaupoissa nähnyt, tuo mistä nuo ostettiin on varastokauppatyyppinen halpismyymälä missä kaikki tuotteet on puolet halvempia kuin muualla.

Lihasta lisää: kaupassa nähty tänään 1) sydämen muotoiseksi taputeltuja jauhelihapihvejä ja 2) pihviannos sydämenmuotoisessa rasiassa. Ystävänpäivä lähellä.. yllätä kultasi raa-alla lihalla?

Tänään näin myös 8 000 (ja risat) jeniä maksavan hunaja- tms. melonin (olihan sillä hieno puulaatikko), kaupungin kokoisen tavaratalon (tai no sen laitamat ainakin nähtiin), ja 25 000+ jenin hiusklipsuja jotka olivat tismalleen samannäköisiä kuin ne mistä tahansa halpismyymälästä hankittavat.. näissä vaan ne timangit olivat ilmeisesti oikeita.

Jeii. Aivot valuvat nenän kautta ulos, tai jokin ainakin. Mitenhän saisi nukuttua inhanuhassa.. jos teippais nenän kiinni naamaan, ehkä kutitus lakkais eikä tarviis koko ajan niistää.

Kamakura + muuta

2005-02-10T09:42:00.000+09:00

Kirjoitusinspiraatiottomuus, pih.

Käytiin Krabsyn kanssa JSPS:n järjestämällä ryhmäretkellä Kamakurassa. Muistui mieleen miksei koskaan ryhmämatkoja vaan omin voimin liikkeellä. Ei saa tutkia mitään mitä oikeasti haluaisi. "Don't worry, you will have plenty of free time" - ainakin 10 minuuttia.

Jotain hyvääkin toki. Herttainen matkanvetäjämme puhui täydellistä engrishiä ja kertoi myös välillä jotain mielenkiintoista. Ja hassu yhteensattuma oli että päädyimme kiertelemään samaa temppelialuetta kuin joskus monta vuotta sitten eräänä uudenvuodenyönä.

Seinällinen sakea oli ..hm, makea. Tosin tyhjiä ilmeisesti ovat sammiot. Sake vastaa kuulemma melkeinpä pyhää vettä ja siksi sitä lahjoitetaan seurakunnalle taivaallisten pisteiden toivossa.

Paikalliset oravat ovat aika rumia.

Nähtiin myös iso buddha. Sillä oli seinälle ripustettuna suurehkot tossut. Pikku pyhimysten kaulaliinat yms olivat suloisei.

Kokemus parin päivän takaa:
Ostin salilta tullessani automaatista kumman juoman. Oletin että se vain maistuisi paahtovanukkaalle. Ei. Vanukas oli juoman joukossa. Ravistaa piti kovasti että sai nautittua litkun ja klimpit. Oli kyl ihan hyvää. >:-)

Nuha, taas. Ja kurkkukutitus. Aika monta kuukautta jo. Pakko olla joku homejuttu kämpässä. Kle.

Ainii

2005-02-06T21:46:00.000+09:00

Mikko pihisti pihapuusta greipin kun piti hakea tuulen sinne lennättämä sukka. Mun painostuksesta. Tai no, kaksi greippiä. Käteen omani saadessani olin ihan varma että se onkin appeltseeni. Ja kuorittuani. Mutta maku.

Ne on greippejä sanon minä!

Papukaijaparvi tulee takapihalle joka päivä just hämärän aikaan. Happy hour.

Maija Vilkkumaa + Leevi and the Leavings koskettaa täällä enemmän kuin Suomessa koskaan. Olen miettinyt useasti miten selittäisin neet kellekään, yrittänyt kääntää.. ei tule mitään.

Ja lähilammella oli tänään haikara.

Kömmähtelyä

2005-02-06T19:50:00.000+09:00

Raportoinnin sietämätön epäkeveys.

Kävin sitten eilen balettitunnilla. Sukkasillaan ihan tanssiskeltiin useimmat meistä. Harmi vaan että alkeistunniksi luulemani olikin jotain Hyvin Edistyksellistä ja olipa kovin tuskaisaa roikkua mukana. N kertaa mietin olisiko pienin paha että vaan liukenisin ovesta *tsuhh* ja ehkä selittäisin opelle jälkikäteen. No, roikuin sit kumminkin mukana, täysin tapojeni vastaisesti, ja melkein olin herättämättä huomiota taidottomuudellani. Tuli todettua että silloin tällöin pitää tehdä liian vaikeita asioita jotta kehittyisi. No joo, ehkei noin vaikeita kuitenkaan.

Selvisi sitten sekin miks aiemmin kokeiltu jooga oli niin kivaa.. se merkki minkä luulin tarkoittavan alkeistuntia meinaakin jotain ihan muuta. Joogatunti olikin edistyneille. No, ihan hyvä sattuma, oli sopivaa tasoa mulle, enkä olis uskaltautunut kokeilemaan jos olisin tiennyt.

Tänään balsun perustunti (alkeis++ tms) oli jo paljon parempi. Piti mennä myös illalla joogaan taas mutta koko keho on niin hakattu että päätin vain käydä kävelyllä.

Kun nyt pitkän liikuntatauon jälkeen on mahdollisuus mennä ja tehdä ja nauttia niin ei malttaisi lopettaa ollenkaan. Paha vaan että keho ei pysy mukana. Luulen että voisin löytää itsestäni jokusen lihaksen joka ei ole kipeä, mutta yritystä se vaatisi.

Pari päivää on ollut Kesä. Istuttu lähikarppilammen rannalla paistattelemassa ja lukemassa kirjaa. Pari päivää on ollut myös olo että tästä absurdiudesta tykkää, että ulkomaa vois olla se juttu pidempäänkin. Olla joogatunnilla ja ei ymmärtää mitään mistä puhutaan ja silti tajuta mitä tehdä.. jotain tuolla on tän fiiliksen kanssa tekemistä. Ja sillä et hahmotti selkeämmin että on lähellä niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei millään voi tarvita ikävystyä.

Olen hämmentynyt. Mitäpä siitä.

Peitottu liikunnallisesti

2005-02-05T01:36:00.000+09:00

Tänään oppitunteja kaksi.

1. Jos aamulla herätessä ei lainkaan herää niin kun kerran ei ole pakko mennä töihin aikaisin (kaikki muutkin ilmestyvät paikalle vasta puolilta päivin) niin sitten nukkuu pidempään. Ei siis näin: nousee ja raahautuu labraan, nukahtaa pöydälle, palaa takaisin kotiin, nukkuu, palaa labraan. Tänään kokeiltu, jatkossa tiedän paremmin.

2. Ei sovi oletella liikaa. Toissapäivänä kokeilin kuumaporekylpylafkan pilatestuntia ja oli hyvin kevyt se. Rankinta oli tulkita ohjaajan kymmenminuuttista monologia tunnin alussa.. (päättelin että esiteltiin Ei näin ja Näin -tapoja tehdä asiat, en ollut ihan varma kumpi oli kumpi joka kerralla), muu osuus oli kevyttä ja hiki ei noussut lähellekään pintaa. Tänään sitten testasin joogatuntia, aloittelijoille lukujärjestyksen mukaan. Koska odotin jotain kevyttä, menin salille jo 1:15 h ennen tunnin alkua ja väsytin itseni suhteellisen hyvin. Joogatunti olikin sitten vaikeampi ja raskaampi kuin mikään aiemmin kokeilemani. Yritin juoda virkistysjuomaa raahautuessani kotiinpäin salilta mutta en tahtonut jaksaa nostaa kolmen desin pulloa huulillein.

Tunti oli loistava. Tarpeeksi vaikea. Sunnuntaina seuraava, sinne. Ilman etukäteispuhtipoislämmittelyä. Viimeks olin joogatunnilla joskus, hm, 4 vuotta sitten. Melkein kaikki sarjat olivat tuttuja tasolla "hei mä olen tehnyt tätä ..ainakin kevennettynä" mutta en muistanut tarpeeksi yksityiskohtia. Mut kyl se tästä. Rankin jooga mitä ikuna olen kokeillunna. Tykkäsin. Paitsi siinä vaiheessa kun meinas kädet pettää aurinkotervehdyksessä toisto no. 600. Ja siinäkin tykkäsin, ainakin näin jälkeenpäin.

Elää ja oppia

2005-02-03T21:58:00.000+09:00

.. joskus se on tosiaan mahdollista. Or so I've heard.

Teekkarit kuulemma muistuttavat hamstereita. Otin hamsuista tänään tuhottoman monta kuvaa -- hankaluus koska häkin muoviseinän läpi, heijastuksia, ja tyypit liikkuivat. Joku tietty kanssa-asuva mies ihmetteli ja sanoin etteivät ne salamoista piittaa kunhan saavat safkaa. Kuulemma sama teekkarien kanssa, ei ne mistään piittaa kunhan.. saavat? No joo.

Ns. tieteellinen elämä on mennyt vaihteeksi pari päivää hyvin. Löysin labrasta henkilön joka oikeasti tietää jostain jotain (tai no, oikeammin sanottuna kaikesta kaiken) ja on myös valmis jakamaan tietoa. Ja sitten oli säätöä ja erinäisiä mielipiteitä siitä olenko tehnyt hukkatyötä viime ajat ja onko millään datalla mitään väliä and so forth.

Huomenna lintsaan töistä, tänään ahersin liikaa. Sinänsä kiva huomata että viime aikojen huono eteneminen ei ole (ainakaan pelkästään) kiinni siitä etten halua tehdä duunia. Meenpä vuan lukkoon kun en tiedä mitä pitäis tehdä ja keneltä kysyä.

Oispa unelma se että unohtais itsensä ja keskittyis olennaiseen ja heräis puolen vuoden päästä ja ois tehnyt jotain elämällään. Ujousfriikkiys o paha vamma.

Porealtaita ja punaisia autoja

2005-02-02T21:32:00.000+09:00

Hämmentävää miten paljon ihminen voi kaivata jotain asiaa tajuamatta sitä kuitenkaan tietoisesti. Uutta salia on nyt kokeiltu kaksi päivää ja viiden salivuoden jälkeen silti jaksaa hämmästellä miten paljon säännöllisen liikunnan aloittaminen nostaa heti elämänlaatua liikkumattomuuteen nähden. Tänäänkin oli duunista tullessa harvinaisen väsy ja lame, Kittelin Introduction to Solid State Physicsia kotimatkalla lukiessa vaipui melkein perijapanilaiseen transsiin (eli melkein nukahti junaan, toim. huom.) ja asemalta kotiin kävellessä oli vittumainen palelu ja pääsnärky. Onneksi kuitenkin joy oli lähdössä salille ja vetäisi mukanaan.

Puolentoista tunnin hikoilun ja ähkimisen, sekä 10min poreallaslojunnan jälkeen olikin taas kun uusi ihminen. Palelu ja päänsärky häipyneet täysin ja henkinen lameväsytys vaihtunut mukavaan fyysiseen raukeuteen ja pirteään mieleen. Kiva että sali on sopivasti huomenna kiinni, muuten sinne tulisi varmaan taas kampeuduttua, mikä ei olisi enää täysin järkevää, välipäiviäkin pitää joskus pitää :-]

Paluumatkan eufoorisen kelluskelun keskeytti ainoastaan havainto siitä, että yksi pienimmistä autokaupoista kotikadun varrella oli kärrännyt salakavalasti etupihalleen esittelyyn kolmisen kappaletta nimeltä mainitsemattoman Italialaisen urheiluautovalmistajan nättejä pikkusportteja. Yhtä niistä esiteltiinkin jollekin keski-ikäiselle salarymanille ja ääni oli ihan, sukupuolisiveää termiä käyttääksemme, miehekäs. Onnistuneen resistance rollin jälkeen en kuitenkaan jäänyt seuraamaan showta sivusta tai vilkaissut hintalappua, olisi kuitenkin tuonut mieleen vain pahoja ajatuksia siitä, miten pari ylimääräistä vuotta täällä duunissa ja voisi hommata itselleen samanlaisen lelun. Joku raja sentään munkin teknolelufriikkiydellä =)

Sanma on kala!

2005-02-01T21:06:00.000+09:00

I: Uus kuntosali kertaalleen testattu. Iiiihk! Siellä on höyrysauna ja poreallas! Ja verenpaine- ja tiesmitämittareita. Ja henkilökunta edelleen yliavuliasta. Just nyt sellainen olo että vois tosiaan ryhtyä viettämään tuolla kaiken vapaa-aikansa.

II: Mikkosen ensimmäisen niin hartaasti odotetun blogientryn kunniaksi kerron tarinan päivittäisestä ateriastani. Joskus hiukan tännetulon jälkeen nappasin yhteislounaalla eteeni hiukan savustetun silakan näköisen ja kokoisen kalan joka sanmaksi esiteltiin (pasific saury lienee virallisempi nimeke, joku lähde väitti makrillin sukuiseksi). Paistettu oli sisälmyineen hän, poikkaistu vaan keskeltä ja lätkäisty lautaselle. Hiukan teki tiukkaa syödä otus syömätikuilla, mutta kun ei liikaa yrittänyt olla syömättä ruotoja niin hyvinhän se meni. Ja hyvvee. Labrakaveri kertoi sitten kalasta seuraavaa.

Olipa ja elipä kerran Edo-kaudella (1603-1867) mitään mistään tietämätön Shogun. Jostain satunnaisesta syystä nautti hän kerran ruokaa Megurossa maalaistalossa. Fisu oli kunnolla grillattu ja suolattu. Hjuvaa! tuumi Shogun. Kotia linnaansa päästyään hän sitten kerran pyysi kokkiaan tuota ihanaa herkkua valmistamaan. Kokki tuumi että eipäs nyt sotketa ylhäisen herran vatsaa, poistetaan sisälmykset ja rasva ja höyrytetään sintti. Ja eipähän siihen toki sitten paljon makuakaan jäänyt. Shogun ei aivan tajunnut jutun juonta ja valitti kovasti miten Meguron sanma on kala ylitse muiden sanmojen. Haahaa-hauska vitsi oli tämä Edo-kaudella (Shogunin tyhmyys pilkan aiheena), näetsen Meguro oli kovasti köyhää aluetta ja loitolla merestä, eihän tänne edes saanut kalaa tuoreena.

Sanman varsinainen syöntiaika on syksyllä. Järjestävät sille täällä jotain festivaalejakin. Hiukan ovat kyllä ehkä kutistuneet ja käpristyneet siitä kun ekaa kertaa marraskuussa maistoin. Mut mää syön sitä aina vaan, innokkaasti lounaaksi, lisukkeet vain hiukan vaihtelee. Kotona ei voi, joku kala-allergikko väittää että grillaustuoksu on hitusen liian paha. Kalanperkuu puikoilla sujuu jo aika sukkelaan.

Kalaton blogi

2005-01-31T21:54:00.000+09:00

Laiska olen, on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa ensimmäisen kerran, muttei wanha jaksa. Jatkossa yritän kuitenkin ryhdistäytyä ja tarjota sushihehkutuksen vastapainoksi fisuttoman vaihtoehdon tämän blogin puitteissa kala-allergisille ja muillekin :-)

Äskeisestä lieneekin täysin loogista siirtyä hämmästelemään täkäläistä tapaa pyörittää labraa. Suomessa on ilmeisesti tottunut liiankin vapaaseen menoon ja siihen, ettei säännöillä niin väliä, kunhan tervettä järkeä käytetään ja homma pelaa, kun tänne sopeutuminen ei ole toiminut täysin aukottomasti. Parhaiten tilannetta kuvanneen eräs tapahtuma viime viikon alusta:

Oltiin aamulla jokaviikkoisessa palaverissa, jonka jälkeen jäin yhden toisen oppilaan ja labran kahden proffan kanssa keskustelemaan uuden synteesiuunin hankkimisesta . Uunia oltiin hommaamassa lähinnä mun työtä varten, vaikka olin sanonut mielipiteekseni että ihan kiva se on, muttei välttämätön, enkä varsinkaan ihan heti ole sitä tarvitsemassa. Palaverin jälkeen kävelen kaikessa rauhassa työpisteelle ja avaan työmailit, joista hyppää ensimmäiseksi silmille edelliseltä illalta oleva missiivi, jossa todetaan että jatkossa labran yleistä printteriä saa käyttäää vain ja ainoastaa sihteeri ja labrainssi oman halunsa mukaan. Loppujen pitää ennen printtausta kertoa tietylle opiskelijalle mitä haluaa printata ja miksi, jonka jälkeen kyseinen oppilas menee ja kysyy proffalta voiko tuota printata vai ei (huom, missään nimessä ei toki saa mennä itse suoraan puhumaan asiasta proffalle, go figure). Parasta hommassa on se, että luennoista jne johtuen kyseinen oppilas on usein poissa joten jatkossa tulostuksiin tulee n. 2-24h viive tuurista riippuen.

Kirjeen pariin kertaan luettuani aloin vihdoin uskoa, että se on ihan oikeasti totta, eikä vain käyneen appelsiinimehun aiheuttaman tripin tuotoksia, jonka jälkeen teekkarin pieni mieli yritti suhteuttaa hankittavan uunin (n. 600 000 jeniä, eli n. 4500e) ja laserin musterummun (n. 5000 jeniä, eli n. 35e) hintoja. Mind boggles, 'nuff said. =)

Bileet risukasassa once again

2005-01-31T20:24:00.000+09:00

Piti olla mälsä päivä. Pari päivää gradu hiukan edennyt ja nyt tuli taas jumi ja olo että kirjoitinpa typeriä kysymyksiä Asioista Paljon Tietävälle Taholle. Jalassa ilmeisesti jännetulehduksen alku, eilinen&toissapäiväinen useamman tunnin kävely ei tainnut tehdä hyvää. Ei juoksua siis hetkeen.

Mutmut. Ensinnä vieraili takapihalla lauma papukaijoja. :-)

Ja sittennä. Vierailu vahingossa taannoin läheltä löytyneelle kuntosalille oli menestyksekäs vastoin tavanomaisia pahoja odotuksiani. Paikka on kalliihko mutta siisti ja hyvät palvelut: kuntosalipuolella ruuhkatonta ja uudet kunnon laitteet. Jooga-, pilates-, baletti- ja jazztunnit kuuluvat hintaan. Tiedä sitten tuntien tasosta mutta kun kerran on tilaisuus opiskella balsua japaniksi..;-) Eikä mitään Suomessa nykyään niin tavallisia vuoden pakkojäsenyyksiä, kuukausi kerrallaan vain. Liittymismaksu pieni. Juoksemattomuuskauhun uhatessa (minua) liityttiin Krabsyn kanssa molemmat. Huomenna testikierros.

Liittymisoperaatio oli tavallisen hankala.. kävin jo aiemmin kyselemässä paikan päällä, silloin ei löytynyt yhtään englannintaitoista respasta. Tänään olin varustautunut babelfishilla käännetyllä lappusella: "Kiinnostuneita ollaan, voisko joku ottaa yhteyttä, sori hirviä käännös" jne. Mutta löytyikin sitten paremmin henkilökuntaa nyt ja viiden hengen voimin saimme paperit melkein täytettyä. Ei tainnut mennä edes tuntia.

Mitäpä sitä enää tarvii kämppääkään pitää.. muutan salille pysyvästi.

Puistoa ja parturia

2005-01-29T19:04:00.000+09:00

Rohkeasti on viimein suoritettu ensimmäinen parturivierailu. Melkein meni hyvin, ihan en saanut perille että yritän kasvattaa ja pieni siistiminen vain niskaan ja korvien ympäriltä. Lyhyeks meni kauttaaltaan. Ens kerralla ehkä en lue vaan katson mitä tyyppi tekee.. Mut onpa ainakin siistimpi pää nyt, 15 minuutissa selvis, alle tuhat jeniä.

Megurossa käytiin puistossa, miellyttävän metsäinen paikka. Sisäänpääsymaksulla (210 yen) saimme myös hienon hienot pink ribbonit olkapäähän ripustettaviksi!

Paitsi että puistossa oli valitettavasti lintujen kivittäminen kielletty, ei lemmikkikilpikonnaakaan saa sinne viedä. Voih.

Paria paikallista jäätelöä on muuten tullut nyt testattua. Vihreä tee oli oletetun pahaa, kahvipallot taas herkkua. Kiva muoto, myös.

Eep mittee eriikoesta

2005-01-28T09:04:00.000+09:00

Nukuttaa. Tarttis tehrä javaa. Tylsä asia javalla, tarkemmin ottaen. Päivästä näyttää tulevan kaunis. Olin taas labrassa ensimmäisenä. Nukuttaa. Ohessa kuveja, labrahuone ja Nyarlathotepin valppaasti vahtima oma paikka.

Nyarin henkilöllisyydestä ollaan sinänsä montaa mieltä. En ole onnistunut löytämään yhtään kuvaa joka perustelisi moisen ulkomuodon hänelle.. valmistajan sanaa vois tietenkin pitää lakina mutta vaikealta se tuntuu.

Japanilaiset miettivät josko millään voisi tyttörinssessa saada kruunua jos ei poikaa ole ja jopa sitä että voisko silloinkin kun tyttö on esikoinen mutta pikkuveljissä löytyy. Odotan mielenkiinnolla. Jälleen on ollut esillä juttua myös prinsessa Masakon stressistä ja paineista saada poikalapsi. Mää kun luulin että se on miehen tuotteista kiinni tupsahtaako poika vaiko tyttö..

Asioita hoidettu. Eka visalasku, näin sitä astutaan oikeeseen maailmaan. Sai jopa tilattua verkkolaskun kun paperiset ei oikein tunnu ehtivän perille tänne maailman laidalle. Verkkopankkien toiminta on kyllä näppäryys. Hyvin saa hoidettua Suomeen roikkumaan jääneet asiat täältäkin käsin. Paikallisissa pankeissa on kyllä loistava palvelu (avuliasta + riittävästi väkeä töissä) mutta.. on se vähän rasitus käydä erikseen käteisellä maksamassa pankissa tai postissa jokainen vuokra ja puhelinlasku jne kun on tottunut verkossa hoitamaan moiset. Ehkä helpottuu sitten kun/jos oppii hiukan japania, kai näilläkin muita vaihtoehtoja on tarjolla.

Nukuttaa.

VLTVT I: kämppä

2005-01-26T13:04:00.000+09:00

Eli vaadittuja lähikuvia tiettyjen voyeristien tarpeisiin, osa 1. Varoituksen sana: paaaljon turhaa selitystä.

Lähdetään liikkeelle pihalta. Koko asuntola on ympäröity aidalla. Kadulta sisään pääsee vain yhdestä portista.

Toinen portti pihalta johtaa kampusalueelle, joka myös on kauttaaltaan aidattu. Näkymät kampusalueen puolelta kotitaloon ja kotiovelta kampusalueen suuntaan pihalle ja lähikuva kotirappusista + -ovesta.

Pihalta löytyy myös roskiskatos ja kieltokyltti. Ja pihalta pääsee meille, yllätyksellisesti oven kautta. Huomaa oven oikealla puolella pieni ikkuna, se johtaapi keittiöön.

Jos selviää oven muodostamasta esteestä, saavuttaa näkymän eteiseen. Jos eteisessä kääntyy ympäri, näkee oven. Ovessa on postilaatikko.

Eteisen siivouskaapissa piileskelee tehoton pölynimuri. Naulakoita ei tullessamme ollut, ratkaisuksi keksittiin 100 jenin kaupan koukut ja juttuset. Samasta kaupasta löytyi myös täällä tavallinen halpissateenvarjotyyppi. Läpinäkyvyys hyvä kun on ruuhkaa.

Eteisessä on hyvä kuivata sukkia. Huomaa kuivausteline à la 100 jenin kauppa. Eteisestä pääsee korotettuun kylppäriin. Kylpyamme on pienehkö ja vedenkorkeus on rajoitettu. Hiukan yli puolessavälissä ammetta on vedenpoistoreikä. Veden alle ei voi mahtua kaulaansa myöten kuin kummallisessa kiemura-asennossa polvet käännettyinä sivuun. Tukalaa.

Näkymä keittiöstä olkkariin ja päinvastoin + lähikuva mahottoman tilavasta keittiöstämme.

Koska keittiössä ei ole hirviästi tilaa, on täytynyt soveltaa. Vasemmalla sievässä pinossa mikroaaltouuni, vedenkeitin ja riisinkeitin. Seinällä hätäpuhelin joka myös varoittaa mikäli kaasua alkaa olla ilmassa liikaa. Oikeanpuoleisimmasta vempeleestä väännetään kaasu päälle kun halutaan lämmintä vettä. Vempele osaa puhua.

Tiskipöytä on siistissä kunnossa, kuten tavallista. Syytän huonoa tiskiharjaa, täältä ei saa kunnollisia. Yleensä ilmeisesti käytetään astioiden pesuun sientä..

Ikkunalla rivi enemmän tai vähemmän kummallisten juomien pulloja. Allergisoivaa vihannesmehua, pahaa vitamiinijuttua jne.

Paljon puhuttu galagrilli.. Käytän sitä enimmäkseen leivänpaahtimena. Viimeisessä kuvassa "ruisleipää".

Kaupasta löytyi hassuja pikkukaloja. Jo aika kauan sitten. Paistoin osan kalagrillissä. Vielä ei o hometta. Eivät olleet hyviä.

Meillä on myös makuuhuone! Kyllä 39 neliöön mahtuu vaikka mitä! Makuuhuoneessa on paitsi sänky, myös kaappeja. Huomaa viimeisessä kuvassa maanjäristyksen sattuessa asukasta turvaava tuki -- estää kaapin kaatumisen.

Lämmityslaitteita on kaksi: tuuletin ja sähköpatteri. Tuuletin lämmittää huoneen nopeammin mutta hurina ja tuuli häiritsevät. Sähköpatteria kuitenkin voi käyttää vain öisin, koska se on samassa sulakkeessa *kaiken muun seinään liitettävän kanssa*. Mikroaaltouunin käyttäminen samaan aikaan patterin kanssa pimahduttaa sulakkeen. Parin "upsista":n jälkeen hankimme upsin.

Koko kämpän lattioita peittää matto. Myös makuuhuoneessa. Onneksi se haisee vain vähän. Tuskin maltan odottaa kesän kosteutta..

Makuuhuoneeseen sijoittuu myös ns. kotiteatteri. Videotykin teline tehtiin itse, ylpeyden aihe on se.

Ja vielä hajakuvia..

Suomesta mukaan otetut salmiakit kestävät vielä. Kaktuskin matkusti sieltä. Pesukone on.. pesukone. Ja hamsuille on varattu pysyvä paikka lattialta.

Puhh. Ja sit viä yks asukas!

Japani++

2005-01-25T09:02:00.000+09:00

eli negatiivista asennevammaa korjaamaan pyrkivä liikahdus

Juoma-automaatit (joita tuntuu löytyvän muuten palveluttomista pikkukylistäkin keskellä kansallispuistoa). Jos iskee yskä tahi vilu, juo kuumaa. Janoon löytyy montaa kivaa kylmää. Kelvollista kahvia löytyy viimeistään jos jaksaa kävellä ehkä parin automaatin kautta. Jos sightseeingvaelluksella iskee verensokerittomuus, minikanisteri maissikeittoa pelastaa. And even better than that! Huumorihermoakin saattaa metallikolossi kutkuttaa. Bocari sweat, Miu-miu-juoma, ehtymättömän upeat mainoslauseet..
Yötä myöten auki olevat kaupat. Ei tarvitse pohtia ehtiikö hakea maitoa ennen yhdeksää. Valita pitää vaan mihin suuntaan kävelee. Isoin lähipuoti sulkee yhdeksältä, toinen kymmeneltä, parin minuutin kävely kauemmaksi ja kauppa on auki jo yhteen. Pikkuiset 24-h kaupat joita on joka kulmalla ovat viimeinen oljenkorsi.
Vaikka kieli- ja tapataidotonta usein nolottaakin, ovat ihmiset auttavaisia ja melkein kaikki lopulta selviää viimeistään viidennen paikalle kutsutun apurin avulla. Kannattaa tosin olla valmis kuluttamaan aikaa ennen kuin kysyy keneltäkään mitään. Selvitystähän ei jätetä kesken, oli se miten pieni asia tahansa.
Talvisää: valoa, lämmintä. Kuivaa. Luumupuut alkavat jo kukkia..
Kala, misokeitto, luumuviini, sienet, kala, riisikolmiot, maustamaton jugurtti, kala, wasabi, vihreä tee, kala.
Julkiset vessat. Niitä on kaikkialla! Suht siistejä. Maksuttomia.
Junaverkko. Ei haittaa vaikka eksyisi taatusti jos silmät sidottuna kuljetettaisiin puolen kilsan päähän kodista sopivaan suuntaan ja jätettäis selviämään sinne. Ei voi kävellä kovin pitkälle ennen kuin törmää junarataan ja lopulta asemaan. Sit vaan kartasta selvitetään notta missäs sitä oltiinkaan (testattu on).
Tietyt absurdit asiat. Engrishit. Pihalla roskakatoksen ovessa lukee "Do not keep opening the door!". Hierovat/musisoivat/rentouttavasti heilahtelevat täyden palvelun lepotuolit.Junien tiedotustauluissa pyörivät käsittämättömät mainokset.
Jättimäiset elektroniikkakaupat täynnä mitä söpömpiä juttujuttuja. :-) Piskuinen WLAN-tunnistin ois kiva. Tai mp3-soitinkoru. Tai suihkuradio (no ei kyl olis oikeesti).
Sadan jenin kaupat! Paitsi lukuisia tilankäyttöä parantavia koukku/ripustinjuttuja on löytynyt urheiluroippeita, astiasto, rakennustarpeita hamstujen pään menoksi, jne. Paras paikka ostaa kamaa jonka tietää joutuvansa heittämään pois ennen poislähtöä. Laatu, mitä se on? Ei mun juttu ainakaan.
Nimeltämainitsemattoman riistokapitalistipurilaispuljun HB (se on paras, nih) maistuu ihan samalta kui suomessa. Jopa suolakurkku!
Vuoret. Ei niille ny niin pitkä matka ole.
Koulun kuntosali, vaikkakin aika kämäinen, on yleensä suht tyhjä. Ja on kiva kerrankin jaksaa ihan yhtä hyvin kui ne kaikki miehet salilla (miinus toki pari tyyppiä jotka tekevät siellä oikeasti jotain)..>;-) Uima-allaskin olis tarjolla, sitä en kyl o kokeillut. Kuulemma uimalaseja ei saa käyttää ja klooria on riittävästi.
Aikavyöhyke. AO:ta pelaa viikonloppuaamuisin oikein mukavasti, ei o ruuhkaa.

Nyt se on todistettu. Mää oon jyrkästi positiivinen henkilö.

Kaikkeen tottuu (tai voi koittaa soveltaa)

2005-01-24T14:41:00.000+09:00

Kun lojuu kotona mahataudissa (tai ehkä se oli se eilisiltainen kala) tulee tehtyä kaikenlaista tylsää. Kuten mietittyä paikallisia omituisuuksia, tai oikeamminkin omaa omituisuuttaan täällä. Sattuneesta syystä huomio kiinnittyi enimmäkseen ruokaan ja juomaan.

Maito. Kaikki maito täällä tuntuu olevan jotain kummallista semihylaa, vähän turhan makeaa ollakseen hyvää. Ja mitä rasvaisempaa, sen kalliimpaa (tämähän tosin on sääntö kalan ja lihankin kanssa). Tykkäis juoda about kevytmaitoa mutta rasvattomammalta puolelta oon löytänyt vain 05,-1% tuotteita. Ei niitä voi kaffiin laittaa. Seuraava askel onkin sitten jo 3,6%. Ratkaisu: ostetaan vähärasvaista ja tujumpaa juomaa ja sekoitetaan ne. Toimii.
Kaakao. Van Houtenin valmiskaakao purkissa maksaa vähemmän kuin maito, vain noin 160 yen kun maidot on noin 200. Kummaa. Ylipäätään paikalliset kaakaot (juoma-automaateissa) sisältävät liikaa sokeria suhteessa suklaaseen. Ei hyvä.
Kahvi ja sokeri. Automaattikahvit sisältävät oletusarvoisesti Paljon sokeria. Niin maidolliset kuin maidottomatkin versiot. Tavallisessa parin kahvi/teeautomaatin ryppäässä löytyy 10-20 eri kahviversiota, kaikki sokeroituja. Olin jo luopunut toivosta mutta onneksi Yoe vinkkasi että kannattaa etsiä sanaa "bitter". Sitä olen löytänyt tähän mennessä tasan yhtä laatua ja kaikista automaateista sitä ei tosiaankaan saa. Maitokahvibitter on toki hyvin maitoisaa ja hylaominaisuus lisää toki vähän turhan paljon makeutta tuohonkin..
Leipä. Kaupasta löytyy enimmäkseen yhden tyyppistä pehmeää leipää: 4-8 viipaleen pusseihin pakattua suurehkoa paahtoleipää. Tyypillisesti ihan tuoretta ja pehmeää kyllä, ei sinänsä valittamista. Suurin osa toki puhdasta vehnää mutta löytyy myös graham-, ruisjyvä-, riisi- ja pähkinävehnäleipiä. Hapatettua leipää en ole löytänyt. :-/ Krabsyn proffa toi joululomalta tuliaisiksi Fazerin ruispuikuloita paketin joka jaettiin 3 hengen kesken.. tai no siis, se meille osunut 1/3 toki jaettiin vielä kahtia. Oli *hyvää*. Ihan sellaisenaan. Parempaa kui karkki. Rieskaa on tullut tehtyä kun kaipasi jotain pureskeltavaa pullamössön sijaan. Ohraa, ruisjauhoa (sitä sentään löytyy), vehnää ja Suomesta tuotuja vehnäleseitä. Paistetaan kalagrillissä sitkeänrapeaksi. Nam.
Leivänpäälliset. Lihaleikkeet on tuhottoman kalliita. Margariinia en käytä. Tuorejuustot joita kotosuomessa suosin ovat kalliita myöskin. Ratkaisu: pehmeä tofu maustettuna soijakastikkeella tms. Toimii. :-)
Vihannesmehut ovat hämmentävän yleisiä. Moni sisältää porkkanaa, yay. Yhtä puhdasta porkkanamehuakin kokeiltu, ihan jees mutta ei läheskään yhtä hyvää kuin itse tehty. Ei kai voi olettaakaan. Joku ihme kirpeä ainesosa siinä oli, oiskohan säilöntäaine.. porkkanamehun hyvyys piilee juuri sen ylimaallisessa pehmeydessä. Kokeilin myös erästä epäilyttävää metsänvihreää mehua. Ihan hyvää mutta aiheuttaa vähän turhan tehokkaasti ihottumaa.
Makea vs. hapan ja kirpeä. Alan väsyä siihen että kaikki ruuat sisältävät liikaa makeaa. Oliivihimo iskee säännöllisesti. Ja tomaatti-.
Valkea riisi. Mistä nää saa kuituja? Ruskeaa riisiä löytyy, kalliilla, mutta se on kummallista. Jotenkin.. tahmeaa, eikä kovin hyvää. Onneksi sentään löytyy ohrajyviä joista saa riisinkeittimellä väsättyä puuroa. Kaurahiutaleita kun hiukan siihen yhdistää niin a vot.
Kaasun käyttö. Enää en sentään pelkää koko ajan että onnistun räjäyttämään kämpän. Alan myös tottua siihen että jälkilämpöä ei käytetä. Se, että kaasun joutuu vääntämään erikseen seinävivusta päälle aina lämmintä vettä halutessaan on rasitus, varsinkin kun sitä vettä joutuu juoksuttamaan turhan kauan ennen kuin lämmin osuus ilmestyy. Kädet pestään tyypillisesti kylmällä vedellä, go bacteria.
Harmaa esikaupunkimaisema ja villin luonnon vähäisyys on boreus. Harmauteen auttaa että liikkuu pimeän aikaan. Luonto taas.. no, pitää vaan jaksaa viikonloppuisin junailla itsensä pusikkoon.
Tuuletinlämmitys. Kotona on kaksi katonrajassa hurisevaa tuuletinta. Lämmitystoiminto on niissä myös. Hyvä puoli on se, että lämpö leviää ympäri huonetta hyvin nopeasti. Haittapuoli on se että jos ei istu suoraan lämmittimen alla, tuntuu tuulenvire satunnaisesti hyvinkin kylmältä. Tuntuu että nuha ottaa tuosta potkua oikein tosissaan, tuulenvire aiheuttaa jatkuvasti aivasteluja. Labran lämmitys on myös samaan tapaan hoidettu paitsi että siellä en voi vaikuttaa asiaan itse. Lämpötila vaihtelee paikoittain voimakkaasti -- satun istumaan kuumassa paikassa eli istuskelen teepaidassa kun pari metriä satunnaiseen suuntaan istuvat saavat käyttää villapaitoja. Lisäksi joinain päivinä lämmitys tuntuu olevan puoliteholla. No, ei mulla kyllä valittamista. Krabsyn ollessa täällä vuosia sitten se joutui ostamaan labraansa itselleen oman sähkölämmittimen pöydän alle ettei olisi jäätynyt.
Julkiset roskikset.. tai siis niiden puute. Ei oo, ei kerta kaikkiaan oo. Ja silti kaikkialla on siistiä. Juoma-automaattien yhteydessä sentään on laatikot juomapurkeille/pulloille. Asemilla ei ole roskiksia. Puistoissa/virkistysalueilla ei ole roskiksia. Teiden varressa ei ole roskiksia. Kauppojen ovilla joskus tärppää sentään. Vielä kun oppis erottamaan niistä mikä on combustible/non-c jätteelle tarkoitettu ja mihin pet-pullot jne.

Sivujuoni: Hamsterihäkissä tänään

Gangsta on ottanut tavakseen kuljettaa herkkuja ruokakupista juoksupyörään. Ison kasan. Sitten se istuu ja popsii hetken.. ja lähtee juoksemaan. Voipi arvata mitä tapahtuu. No, ehkä se tykkää yllätyksistä, kyseessä on vain yksi versio pääsiäismunien piilottamisesta. Todennäköisemmin kuitenkin se tosiaan kuvittelee piilottavansa jotain. Voipi turhauttaa kun palaa aarteelle: "Hm, olen varma että piilotin sen tähän, kolmen minuutin juoksu kopilta.. muistan varmaan väärin, koitetaan vähän pidemmältä. Ei.. juoksinkohan väärään suuntaan, pitänee palata takaisin.." jne.

Sivujuoni II: Intternetin ihmeitä

Olen kuluttanut päivää lukemalla puheentunnistuksen perusteita. Netistä kaivelin tietoa Markovin malleista ja törmäsin mm. tähän (turha kysyä miten): www.malevole.com/mv/misc/tribute

Mikä könyää ylös se liukastelee alas

2005-01-23T13:01:00.000+09:00

Eilen: klo 8:30-11:30 junissa ja asemilla, Ookayama-Meguro-Shinjuku-Tachikawa-Ome-Okutama, matkalla Chichibu-Tama-Kain kansallispuistoon -- 1250 km2 alue noin 70 km Tokion isoista keskusasemista.. umm, länteen (luulisin).

Okutamasta piti lähteä kävelyreitin, kartan mukaan kolmisen tuntia vuorelle (Mt Honitayama, 1224 m), mahdollinen 2 h lisäkävely toiselle huipulle, pari tuntia takaisin alas Hatonosun asemalle (radan vartta 2 asemanväliä Okutamasta takaisinpäin). Emme kuitenkaan löytäneet reitin alkua heti (opasteet -- mitä ne on?) ja tämä yhdistettynä evässhoppailuun aiheutti että pääsimme lähtemään Okutamasta puoli yhden maissa. Hiukan arvelutti: ei haluttu jumittua vuorelle pimeän aikaan ja paikallinen neuvontatoimisto oli sitä mieltä että olemme liian myöhään liikkeellä ja varoitteli lumesta ja jäästä. Päätettiin kuitenkin yrittää, ainahan voi palata takaisin jos eteneminen vaikuttaa liian hitaalta.

Reitti alkoi parin kilometrin mittaisesta kapeasta ja kiemurtelevasta asfalttitiestä. Maanvyörystä varoittelevia merkkejä näkyi siellä täällä ja tie oli monesta paikkaa reunustettu teräsverkoilla. Muutaman kerran rinteestä tippuikin kiviä jotka verkko näppärästi vangitsi säästäen täten ystävällisesti meitä saamasta osumaa. Tässä vaiheessa näytti edelleen hiukan epäselvältä olimmeko oikealla reitillä, ohitimme mystisen risteyksen jonka viitat olivat toki vain japaniksi. Vuoren merkki näkyi kuitenkin eräässä olevan joten seurasimme sitä.

Asfalttitieltä päädyimme uusien mystisten viittojen avulla erään talon pihan läpi (tai siltä se tuntui) viimein varsinaiselle kiipeilyosuudelle metsään. Kartta nimesi paikan "steep slopeksi" ja sitä se olikin. Kuvat kertovat ehkä jotain, vaikka ovatkin epätarkkoja. Tämä oli ehdottomasti retken raskain osa, kiipeilytossut eivät pitäneet jäällä hyvin ja suuren osan matkaa etenin puoliksi konttaamalla, hinaten itseäni ylös juurten ja puiden avulla. Kasvillisuus vaihtui lopulta tiheästä havumetsästä harvemmaksi (lehdettömäksi) lehtipuupusikoksi ja maasto lumisemmaksi. Helpotti kävelyä kun saattoi kulkea koskemattomassa hangessa liukkaaksi tallotun polun sijaan.

Maisematkin alkoivat pikku hiljaa palkita kun ympärilleen alkoi nähdä..
Lehtipuuvyöhykkeestä vaihdettiin sitten taas havupuuhun, ja takaisin, ja käveltiin ja käveltiin. Puolentoista tunnin kapuamisen jälkeen ryhdyttiin keskustelemaan siitä missä vaiheessa käännytään takaisin, emmehän edelleenkään olleet varmoja siitä ollaanko oikealla reitillä. Ko 13:45 totesimme että jos ei 15 minuutissa löydy jotain niin palataan. Tämän jälkeen tietysti piti ottaa spurtti: kuinka pitkälle voi päästä 15 minuutissa? Uskomattomalla tarkkuudella osa retkikunnasta saavutti vuoren huipun tismalleen tavoiteaikataulussa. Loppujen lopuksi kulutimme kartan arvioimaan reilun kolmen tunnin matkaan vain noin 2 tuntia. Tilanteeseen liittyvät sananlaskut by salaperäinen Mr. N: 1) Joskus tienviitta tulee juuri sopivaan aikaan, 2) Alaspäin mennessä riidellään vähemmän kuin ylöspäin ja 3) Vaikka toinen jää jälkeen voi toinen silti mennä edellä.

Näkyvyys ei ollut täydellinen, emme olleet ylittäneet puurajaa. Risukkoa ja runkoja oli siis tiellä. Taustalla kuitenkin siinsivät vuoret ja myös Fujisan pilkahteli oksien lomasta. Pienen tauon jälkeen lähdimme luikastelemaan alas lumista rinnettä. Tältä polulta jopa oli näkyvyyttä sen verran että huippu jolle olimme juuri kiivenneet erottui.
Reitin paras näköala yllätti avohakkuuaukean kupeella..

..ja päätettiin pitää taas taukoa. Enää kun ei ollut varsinaisesti kiire, alhaalla näkyivät jo oletetun Hatonosun talot ja auringonvaloa oli jäljellä vielä reilut muutama tunti.

Huomion kiinnitti vuorien välistä siintävä Tokio. Tältä etäisyydeltä sai kivaa insightia siihen miten iso kaupunki T. todella on. Tornitalot saatiin juuri ja juuri kuvaan, vaikka hiukan epäselvinä.
Puolen tunnin kävelyn jälkeen päädyimme lopulta Hatonosuun. Löysimme juna-aseman ja junan. Kotimatka alkoi. Sopi katsella maisemia ja kyllä meitä nyt nauratti.

Nälkä kyllä tuli, eväänä pari hassua riisikolmiota ja paahdettuja soijapapuja. Illan päätti Shinjukun Himawari, 10 sushilautasta uppos kevyesti. Ekasta neljästä ei maistanut pahemmin mitään.
Shinjukusta kotiin lähtiessä jouduttiin tosin vielä eri juniin (aina kannattaa rynnätä junaan juuri kun se on lähtemässä ja päätyä eri puolille ovia). No silti, loppu hyvin kaikki hyvin. Jalatkaan ei o kipiät vaikka eilinen varmaan yhtä jalkasalipäivää vastaskin..

Stdout II

2005-01-20T20:53:00.000+09:00

Lenkkeilymaastokuveja. Tänään jaksoi jo pari minuuttia kauemmin kui eilen.

Täkäläiset häkittää lapsensa. Hiekkalaatikko tuolla keskellä siis. Ei sinänsä huono idea, lampi vieressä ja kaikkea ja pikkulapsen jalat vikkelät on. Mutta silti, en voi olla kuvittelematta ipanaa kasvot painautuneina häkin seinään.. "Äitiiiiii! Minne äiti meni!".

Pimiäkuvia. Lammessa on vettä ja reunalla valoja. Kameralla ei valitettavasti ole jalustaa, kuvakulman päättää siis satunnaisen tasaisen pinnan sijainti ja kaltevuus.

Jne.

Std output

2005-01-20T13:42:00.000+09:00

Nyt tiedän. Akustinen malli pitää treenata. Pitkä manuaali on luettava. Noniin. IIIIK.
Jälleen todiste lenkkeilyn hyväätekevästä vaikutuksesta. Ma-ti taukoa, yskää yöllä. Eilen juoksua, ei yskää. Vielä kun jaksais juosta kauemmin kuin parikymmentä minuuttia. Nopeuttakin sais olla hitu enempi. No, ei voi odottaa liikoja, jo parin kuukauden kestävyystreenitauko ja juoksua harrastettu viimeksi pari vuotta sitten. Tuntuu kyllä suht helpolta aloitus, luulisin että kesän-syksyn 30 km päivittäinen pyöräily teki kunnolle jotain.
Hiraganat viimein päässä. Kauan niiden opettelua vetkutin. Lopulta vei 4 päivää lukemisen aloittamisesta, eikä montaakaan tuntia yhteensä. Toki hapuilua vielä kovasti. Saisivat kielitunnit kohta alkaa..
Tajusin pari päivää sitten mitä täkäläisessä taivaassa on vikaa. Kuu on väärinpäin.
Näin eilen kaksi joulukuusikoiraa. Jouluvalo-. Jotain. Molemmilla oli kaulassa panta jossa välkkyi eri tahtiin noin kymmenen eriväristä valoa. Japani.

Öh, missä mennään?

2005-01-19T13:31:00.000+09:00

Turhautuu.

Takana monta vuotta työelämää Firmassa. Nyt ei osaa suhtautua siihen miten pitäisi akateemisessa ympäristössä pärjätä. Tullut tehtyä turhaa työtä paljon tännetulon jälkeen, näköjään. Mitä se aiheuttaa? Potkitaanko pois, kiinnostaako ketään? En ole vieläkään ihan tottunut siihen että kaikkea tekemäänsä ei tarvitse raportoida 15 minuutin tarkkuudella tuntikirjanpitojärjestelmään. Ylipäätään, miten tässä nyt näin kävi vai kävikö mitenkään? Näinkö asiat vaan hoituvat?

11-12/04
Ohjaaja: Aihe on Foobar joka ei ole lainkaan alaani, teepä siis kirjallisuuskatsaus alkuun. Ajattelin että yksi mahdollinen tapa tehdä juttu on X.
Minä: Okei. *tekee kirjallisuuskatsausta jokusen viikkoa*. Tapaa X väitetään toimimattomaksi, paljon tehokkaampaa on käyttää Y:tä.
Ohjaaja: Okei, minä en aiheesta tiedä, tutki sitten sitä.

12/04-01/05
/me tutkii ja tutkii ja varmistuu siitä että Y on tosiaan Keino mutta sepä näyttääkin vaikealta. Kuitenkin tutkittu paljun jo 90-luvun puolivälistä asti. Pakko olla jotain työkaluja olemassa, onhan? No, eipä ole, selviää hitaasti.

17.-18.01.05
/me kertoo lopulta proffalle että ei ole kerta kaikkiaan löytänyt järkevää tapaa toteuttaa asia, ja olisiko jollakulla tietoa, ja ehkä mun pitäis aloittaa ainakin vähän rajatummasta alueesta.

Proffa: Joo-okei. Kysypä aiheesta ohjaajaltasi.

Ohjaaja: Tuota, sun pitäisi ehkä kysyä tätä proffalta.

Okei, kysytään uudestaan, tällä kertaa hiukan eri formaatilla.

Proffa, ilmeisesti keskusteltuaan I:n kanssa: EEEieieiei, Y on aivan liian vaikea juttu, kukaan ei maailmassa osaa sitä. Käytä vain taukoinfoa äläkä sitäkään prosessoi itse, se on saatavilla valmiiksi, kysy H:lta.

Minä: ???? (Jos eivät osaa niin käyttävät kummasti kuitenkin mut okei, mä en kyllä osaa ja olen muutenkin samaa mieltä). Will do.

H: Ai saako pauseinfoa jotenkin käyttamättämältämme ASR-systeemiltä? En ole varma. Kysypä aiheesta tuntemattomalta W:lta Saksassa, sillä on jotain tekemistä asian kanssa.

Kysyn. Ei vastausta vielä. Löytämieni speksien mukaan (jo nyt minulle selvisi mitä dataa oikeastaan tarkalleen pitäisi käyttää %) paussi-infoa ei kyllä näyttäis olevan saatavilla.

Ohjaaja ryntää paikalle: puhuin proffan kanssa ja se sanoi että tehdään asia Y itse. Mutta tehdaan se tavalla [hepreaa] ja I tekee [kiinaa] ja sitten sinä [muinaiskreikkaa] ja P jatkaa siitä.

Minä: Ööö. Okei..?

Ohjaaja: Odota kuukausi että I [wod ever]. Palaveri avec minä, I, P ja sinä kunhan ollaan kaikki paikalla.

Tämä on piha, täällä tuulee, taivaalla loistavat vääränlaiset tähdet ja tää juttu mitä hengitän ei tunnu olevan ilmaa.

Mitähän mä nyt loppujen lopuksi sitten teen? Taidan lukea puheenprosessoinnin johdatuskirjaa. Jep. Päivä vaihtui, lounas syöty ja sali käyty, palaveria ei vielä ole ollut, tällä hetkellä puuttuu P. Ehkä palaverissa selviää oleelliset asiat jos joskus saadaan järjestettyä.

Niin.. leffaelämys

2005-01-16T21:56:00.000+09:00

Melkein unhottui.

Katsottiin Shrek 2. Mahdan olla tylsä ja kumma mutta voitti mielestäni täysiä ykkösosan. Musta ei tu ikinä kriitikkoa, vuih.

Mut se kissa.. Awwwwwwww. Melkein yks Lumpparin ilme silloin kun se on oikeasti tehnyt jotain typerää ja (kerrankin) tajuaa sen (todella harvinaista), and then some. Puppy eyes roskiin, kitty eyes sen olla pitää!

Mitähän tekijänoikeuksia tässä rikon..

Iltajuoksu

2005-01-16T21:40:00.000+09:00

Flunssa peitottu. Kotikäsipainot ihan yllättäen paljon parempi kaveri kuin koskaan olen aatellut, niillähän voi tehdä melkein koko kropan miinus jotkut selkäliikkeet ja jalat. Intoillessa tuli tehtyä melkein kolmen päivän ohjelmat mut ehkä parempi näin, teki pienillä painoilla ja tauko edelliseen kertaan on Pitkä, ehkei nyt tule kauhean kipeäksi.

Torstain 3*10 jalkakyykystäkin kun tuli vähän turhan tukala olo..

Juu + viimein: juoksulenkki. Hassut parikymmentä minuuttia vain ja puistossa oli mutaa ja liukasta, mutta silti. Eikä yskitä. Kiviäkin kiinnostaa. Jiphii.

Eilinen kaitensushitestaus vähän alta riman. Oltiin ainoat asiakkaat, kaikki listat japaniksi, mitään ei valmiiksi tarjolla. Ei tuo mitään, oikeasti. Isoin ongelma et Panikoin ja en ottanut rennosti, kuten tapani on. Sai sentään tilattua lohta, makrillia, squidia (joka on pahaa), tonnikalaa ja kanisaladaa. No, uuuudestaan. Joskus pian. Sanakirjan kanssa.

Aulingonpaiste lisukasaan

2005-01-14T21:03:00.000+09:00

Lääke sitkeään flunssaan on löytynyt.

Eilen hajosi pää lopullisesti pitkäaikaiseen liikkumattomuuteen ja lyhyen salikäynnin lisäksi uhmasin jälleen pahentunutta yskää pitkällä reippaalla kävely/juoksulenkillä illalla. En herännyt yöllä yskään kertaakaan ja tänäänkin olo ollut paljon parempi. Mikkonen väittää että tauti kerää vaan vauhtia ja iskee sitten kunnolla. Hah. En usko.

Joka tapauksessa, pieni lisäkeuhkohajokin olisi pientä kehittyneen päärikkiyden rinnalla. Tai vaihtoehtoisesti se et iskis kunnon tauti eikä ärsyttävä hivutus.

Kuten arvelinkin, on lähijoen rannan puisto miellyttävin yöllä. Joen rantama on kulottunutta nurmikenttää, risukkoa ja mutaa, siellä täällä maisemaa koristavat tyypillisesti kirkkaan siniset paikalliset slummirakennukset -- juu, niitäkin täällä löytyy, joskin vain jokunen. Tarina kertoo aaltopeltirakennuksen pihalla kuivuvista valkokaulustyöläisen puvuista -- edes kaikki joilla on työpaikka eivät ole kyllin varakkaita maksamaan asunnosta :-(. Ympäröivä kaupunki taas on harvinaisen ikävän harmaata, vanhoja kerrostaloja jne. Vaikka talojen takaa siintää kirkkaalla ilmalla itse Fuji, on maisema melkoisen masentava. Pimeällä kuitenkin kaikki muuttuu. Leveän joen takia (ja koska puisto sijaitsee mäellä) puistosta näkee pitkälle ja kaupungin valot kimaltavat kauniisti joen pinnasta.

Tänään yritin suunnata samaan paikkaan uudestaan, tällä kertaa kameran kanssa. Joen rantamalle pääsee yksinkertaisimmin seuraamalla vilkasta autotietä läheiseltä Ishikawadain asemalta lähtien. Koska hengästyminen ja pakokaasu sopivat kuitenkin huonosti yhteen, kipitän mieluummin joelle pikkukatuja. Ruutukaavoituksesta ei toki olla kuullukaan täällä, ja päädyin hiukan liikaa oikealle. Okusawan asema tuli vastaan.. ja vihdoinkin! Hiukan asemasta eteenpäin se oli. Kaitensushi, oma oma oma kaitensushi! *insert pikkuisia tanssivia ukkoja ja akkoja tähän*. Ei näyttänyt kalliilta paikalta, tarkkaan en saanut selvää. Kotoisan näköinen oli. \^_^/

Njoo, jatkoin kävelemistä. Seuraava asema olikin Jiyugaoka -- olisi pitänyt soittaa kelloja jo sen. Jatkoin edelleen kävelemistä. Tarpeeksi kauan käveltyäni totesin että taisi nyt mennä vähän pieleen ja otin tiukan vasemman. Kiva puisto löytyi mutta väärä. Lopulta alkoi maisema näyttää tutulta jostain kumman syystä.. ja Jiyugaokan asemahan se siinä taas. :-P Puoltoista tuntia oli kulunut lenkkiin yhteensä jo, päätin ottaa junan takaisin.

Tuuria ja kaikkea oli kyl. Alkuun täällä kävellessäni pidin junarahaa aina mukana taskussa, siltä varalta että eksyisin. Mutta joelle kävelyhän on varma nakki, ei vaan pidä mennä liikaa oikealle.. Taisin sushihuuruista seota, ilmeisesti. Oli kuitenkin pari sataa jeniä taskun pohjalla mahdollista lenkkijuomaa varten, hyvä niin. Karttaa kun nyt katselen niin nopeastihan sieltä olisi kävellyt, jos olisi vain tiennyt minne mennä. ;-) Ja Okusawakin näyttäisi olevan lähestyttävissä paljon helpommin kuin äskeistä reittiä, taitaa olla alle kahden kilometrin etäisyydellä.

Nuin.
Ny ei tarvi palata takas Suomeen tahi ripotella tuhkaa päälleen, kaikki hyvin, elämä jees. :-)